Elijahin katsellessa valkenevaa aamua, valtava seinäkello hänen takanaan ilmoitti, että kello oli kuusi aamulla. Hän huokaisi jälleen syvään, hänellä ei ollut aavistustakaan siitä, kuinka tässä tulisi käymään. Miten hän ikinä maksaisi itsensä salakuljetuslaivan kyytiin? Paljonko nämä tyypit edes veloittivat siitä, että he salakuljettavat jonkun jonnekin? Ei mitään hajua. Jos hänen mitättömät killinkinsä edes riittäisivät mihinkään. Abigail yskäisi jälleen kovaan ääneen makuuhuoneessa, Elijah kääntyi heti ympäri ja puolijuoksi äitinsä luokse. Ei vaikuttanut yhtään hyvältä enää. Abigail oli lakanan valkoinen ja hänen silmänsä näyttivät niin elottomilta. Rintasyöpä teki tuhojaan hurjaa vauhtia. Mitä jos Elijah ei ehtisi ajoissa takaisin kotiin ja Abigail menehtyisi sillä aikaa? Ei, hänellä ei ollut varaa ajatella moista. Oli alettava toimia ripeästi, ennen kuin kaikki on menetetty. Elijah koputti varoen makuuhuoneen ovea ja kuunteli hiljaa.
"Äiti, se olen minä." Elijah ilmoitti oven läpi ja aukaisi oven, ja huomasi ensimmäisenä äitinsä pienen, kevyen hymyn. Kivut olivat suuret, mutta silti Abigail jaksoi hymyillä. Ellei se ollut vain peittelyä, ettei kukaan huolehtisi niin paljon. Paitsi Elijah, hän oli niin kovin huolissaan. Oliko edes oikein lähteä matkalle, kun Abigail oli niin huonossa kunnossa? Kuka hänestä sitten huolehtisi? Mutta jollei hän tekisi yhtään mitään, se olisi vielä raastavampaa. Vaihtoehdot pyörivät vain tämän nuoren miehen päässä, stressi ja paineet vain kasvoivat minuutti minuutilta. Hänkin yritti peittää suunnitelmansa ja huolensa äidiltään, ei ollut hyvä ajatus kertoa matkasta Abigailille. Hän ei ikinä päästäisi Elijahia lähtemään. Hän vetäisi syvään henkeä ja astui eteenpäin huoneessa.
"Miten voit tänä aamuna?" Elijah kysyi ja istuutui äitinsä viereen.
"Oloni on väsynyt.." Abigail mutisi peittonsa alta ja hänen silmänsä painuivat uudestaan kiinni. Oli niin lähellä, ettei Elijah purskahtanut itkuun jälleen. Hänen teki vain niin pahaa katsoa äitiään tuossa tilassa. Elijahilla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä matkaan mahdollisimman pian. Tänä iltana olisi toimittava, hän ei voinut enää epäröidä hetkeäkään. Ainoa asia mikä Elijahin mieltä raastoi, oli täydellinen epävarmuus koko kultaisen omenan olemassaolosta. Jos matka olisikin aivan turhaa ja Abigail menehtyisi sillä aikaa, se olisi aivan liikaa hänelle. Elijahin sydäntä raastoi niin paljon ja kaikki hänen tunteensa olivat yhtä myllerrystä. Eikä ollut ketään näyttämässä tietä tai sanomassa oikeita asioita, hän oli aivan yksin. Jälleen syvään huokaisten, Elijah otti äitinsä vieressä olevalta yöpöydältä lääkepullon ja pyysi äitiään varoen istumaan, jotta hän voisi ottaa aamulääkkeensä. Elijah piteli hellästi äitinsä päätä ja oli tämän vierellä koko hetken. Abigail yskäisi kovaa ottaessaan lääkettä ja Elijah auttoi hänet takaisin makuulle ja laittoi lääkkeen takaisin pöydälle. Hän pyyhkäisi Abigailin kasvot puhtaaksi nenäliinalla yskimisen jälkeen ja veti uudelleen peiton hänen päälleen. Hänelle ei tulisi ollenkaan helppoa lähteä. Elijah oli myöskin vielä aivan hukassa laivakyydityksen kanssa. Miten hän edes löytäisi oikeat ihmiset kenelle hänen pitäisi puhua? Vai ilmoittaako hän vain baarissa etsivänsä salakuljetuslaivaa? No ei varmaan. Nuoren miehen pää takoi tyhjää, kun hän yritti keksiä ratkaisua. Elijah katsoi nopeasti äitinsä suuntaan ja huomasi tämän vaipuneen uudestaan uneen. Hän nousi sängyltä ja suukotti äitiään otsalle, ja jätti tämän rauhassa nukkumaan. Elijah vain jähmettyi astuessaan makuuhuoneesta ulos. Hän tunsi olonsa yhtäkkiä niin veltoksi ja horjahti taaksepäin ja löi päänsä oveen. Todellisuus ja pakokauhu törmäsivät jälleen Elijahin sisällä ja tunsi jälleen vajoavansa ajatustensa alle.Mitä nyt?Hän mietti uudelleen ja uudelleen. Mistä tämä kaikki pitäisi aloittaa? Elijah vetaisi kartan takaisin taskusta käsiinsä ja tiiraili sitä vielä kerran. Nuo kaikki kiemurat paperilla ja saari, joka oli ympyröity. Hänen kätensä vapisivat todellisuuden kauhusta, mutta miettiessään koko tilannetta kotona, ei hänelle jäänyt enempää vaihtoehtoja. Tänä iltana Elijahin pitäisi keksiä keino päästä merille. Spontaanisti ja täysin improvisoiden, koska ei hänellä ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa. Oliko hänellä edes oikeita sanoja, kun tulisi aika tiedustella matkakyydistä?
"Matka saarelle vie aikaa. Ainakin neljä tai viisi kuukautta." Elijah mietti hiljaa mielessään ja huomasi puristaneensa kartan kasaan käsiensä välissä. Hänen hermostuneisuutensa pystyi tuntemaan heti jos astui taloon sisälle. Noin monta kuukautta merellä olisi todella pitkä aika. Olisi kestettävä kaikki mahdolliset myrskyt ja muut ongelmat. Olikohan ihan niin helppo nakki? Ei todellakaan, ainakaan hänelle, tavalliselle papille. Elijahilla ei ollut paljon kokemusta merellä käymisestä. Ainoastaan lapsena hän oli käynyt isänsä kanssa soutelemassa, mutta se ei olisi mitään tähän verrattuna. Hän latasi jälleen rohkeutensa täyteen tappiin ja alkoi kerätä mahdollisia hyödyllisiä tavaroita. Hän tempaisi eteisen ylähyllyltä ruskean, kulahtaneen repun ja käveli takaisin yläkertaan.
Elijah oli asunut ullakkokerroksessa siitä saakka, kun hänen äitinsä sairastui syöpään. Hän ei halunnut sairaan äitinsä joutuvan kapuamaan portaita ylös ja alas joka kerta, joten hän antoi oman huoneensa Abigailille. Elijah tempaisi yksinäisen, nurkassa seisovan vaatekaappinsa ovet auki ja heitti summamutikassa vaatteitansa reppuun. Hänellä ei kyllä ollutkaan paljon mistä valita, mutta Elijah varautui lämpimillä ja viileillä vaatteilla. Hän penkoi kaikki mahdolliset laatikot ja pienimmätkin rasiat löytääkseen jotain muutakin hyödyllistä. Elijah vetaisi nopeasti työpöytänsä laatikon auki ja löysi onnekseen pölyyn hautautuneen kompassin. Miten se ikinä olikaan päätynyt sinne? Mutta siitä olisi todellakin hyötyä. Hänen sänkynsä alla oli monenlaisia laatikoita, jotka olivat myöskin kauttaaltaan pölyssä. Elijah ei paljon välittänyt siivoamisesta. Niissä Elijah säilytti muistoja elämästään.
Hän polvistui sänkynsä viereen ja kurotti käsillään laatikot luokseen. Sisältä löytyä vaikka mitä. Oli kasoittain erilaisia lappuja, joihin Elijah ei kiinnittänyt nyt huomiota. Kaikki muu tavara oli tervetullutta. Hän oli penkonut ensimmäisen ja toisen laatikon perusteellisesti, joten hän kävi kolmannen kimppuun. Hän nosti kannen ilmaan ja näki monenlaisia esineitä laatikon pohjalla. Joitakin hänen lapsuutensa leluja, puusta veisteltyjä koriste-esineitä ja sormuksia, jotka hänen isänsä oli antanut hänelle aikoinaan. Tavaraa olisi ollut vaikka kuinka paljon lisää lueteltavaksi, mutta sillekään ei valitettavasti ollut aikaa. Sitten, Elijahin huomion kiinnitti pitkän mallinen rasia, joka makasi kaiken muun romun alla laatikossa. Hän nosti sen eteensä ja puhalsi ylimääräiset pölykerrokset pois. Jokin nostalginen tunne valtasi hänet ja Elijah avasi rasian tummanruskean kannen auki. Sen alta paljastui hyvin säilytetty kullan värinen kaukoputki. Se lähtisi ehdottomasti Elijahin mukaan matkalle! Hän suorastaan innostui tästä löydöstä ja pakkasi sen oitis reppuun. Noin tunnin kuluttua Elijah nosti viimein päänsä kurkkimasta lipaston alle. Koko huone oli nyt varmasti käännetty ympäri kunnolla, täällä ei ollut mitään muuta löydettävää.
Elijah kompuroi ylös lattialta ja puhdisti vaatteensa lattiapölystä. Hän kääntyi vielä portaiden yläpäässä katsomaan huonettaan, hän ei näkisi tätä paikkaa pitkään aikaan. Elijah pidätteli kyyneleitään, jotka polttivat hänen silmiensä takana, nyt ei ollut aikaa niille ja tömisteli rappuset alas viimeisen kerran moneen kuukauteen. Hän suuntasi seuraavaksi keittiöön ja otti säästöpurkkinsa esiin, joka oli piilotettu kuiva-ainekaapin perälle. Purkki napsahti auki ja Elijah kaatoi purkin ylösalaisin kämmenelleen. Hänellä oli säästössä kymmenen hopeakolikkoa, joiden hän toivoi riittävän edes johonkin. Hän nyökkäsi itselleen puoliksi epävarmasti ja siirsi kolikot kukkaroonsa. Elijah vilkaisi kelloa ohimennen ja huomasi äkisti, miten aikaa oli kulunut jo monta tuntia. Kellon viisarit näyttivät puolta yhtätoista aamupäivällä, mutta Elijah oli suunnitellut lähtevänsä vasta illalla. Mitä hän tekisi sillä aikaa? Käydä tässä välissä vähän tiedustelemassa satamassa laivakyytiä varten? Mitenpä muutenkaan tässä voisi kuluttaa aikaa, joten hän kääntyi eteiseen ja käänsi ulko-oven kahvaa, mutta tunsi yhtäkkiä jalkojensa jähmettyvän. Elijahin epäröinti alkoi näkyä taas, eikä hän halunnut vaikuttaa pikkupojalta, joka ei uskalla lähteä kotoa. Kunpa vain joku tietäisi, ettei se vain yksinkertaisesti ollut niin helppoa. Jättää sairas äiti kotiin ja lähteä itse vaaralliselle matkalle. Eikö epäröinti ole ihan normaalia? Varsinkin tällaisessa tilanteessa? Sitten, suuttumus itseään kohtaan sai Elijahin jalat jälleen liikkumaan. Hän lähti kävelemään tarmokkaasti ja sulki oven perässään nopeasti, ettei hän voisi enää palata takaisin. Päätös oli tehty jo aikoja sitten, hän ei voisi enää muuttaa sitä. Elijah oli jättänyt äidilleen kirjeen, jossa hän kertoi lähtevänsä hakemaan Abigailille apua, jota hän oli odottanut. Hän aikoi myös käydä viemässä viestin paikalliselle lääkärille, joka on hoitanut myös Abigailia. Elijah toivoi, että tämä lääkäri pitäisi äidistään huolta sillä aikaa, kun hän on poissa.
Käveltyään noin kilometrin verran, Elijah saapui heidän lääkärin talolle, joka sijaitsi pienen mäen päällä. Hän ei halunnut olla vaivaksi, eikä vastata miljooniin kysymyksiin, joten Elijah pudotti kirjeen postilaatikkoon ja juoksi saman mäen alas, kuin oli tullut ylöskin. Elijah tajusi siinä juostessaan, että hän oli nyt virallisesti aloittanut matkansa. Viestien jättäminen tarkoitti todellakin lähtemistä ja yhtäkkiä hän tunsi, ettei voinut enää pidätellä kyyneliään. Hänen jalkansa vain jatkoivat juoksemista, vaikka alamäki oli jo loppunut. Hän ei vaan voinut lopettaa, sillä jos hän pysähtyisi nyt, hän menisi kotiin. Elijahin silmät sokeutuivat kyyneleistä ja hän horjahti kipeästi maahan. Hänen kämmenensä ja polvensa repeytyivät auki ja Elijah puri huultaan kivusta. Hän kaivoi repustaan vesipullon ja kastoi pienen pyyhkeen, jolla pyyhkiä pahimmat liat haavoista. Pienen hetken kuluttua hän oli taas kävelykuntoinen ja jatkoi matkaansa kohti satamaa, vaikkakin hieman ontuen. Hänen ajatuksensa palasivat nopeasti kotitalolle.
Joko äiti oli herännyt ja huomannut kirjeen? Mitä hän ajatteli? Oliko hän pettynyt poikaansa vai iloinen? Miltä hänestä tuntui olla yksin siinä talossa, jossa oli niin paljon ikäviä muistoja? Kaikenlaiset kysymykset tulivat hänen mieleensä, kun hän käveli eteenpäin kaupungin keskustassa. Kovasti hänen teki mieli muuttaa mielensä ja perua koko hullu matka, mutta hänen sisällään kuului ääni, joka jyrkästi kielsi nämä ajatuket ja pakotti Elijahin jatkamaan matkaansa. Eikä hän voinut kieltää sitäkään, etteikö matkailu merillä kiinnostaisi. Elijah ei ollut ennen käynytkään kaupungin ulkopuolella, joten tämä voisi olla erittäin harvinainen tilaisuus. Sitäkään ei voinut jättää huomiotta.
Ajatukset myöskin johtivat hänet tuumimaan, että jos sieltä saarelta löytyisi useampikin kultainen omena, hän voisi parantaa kaikki sairaat! Mutta hän oli kuullut vain yhdestä omenasta, joten Elijah ei halunnut laittaa odotuksiaan kovin korkealle. Jos sitä yhtäkään omenaa edes löytyy. Josta hän pääsi seuraavaan ajatukseen, että mitä jos kaikille riittäisi edes pienikin pala kultaista omenaa, sitä yhtä omenaa voisi hyödyntää kaikille, mutta hän ei vielä tiennyt tarpeeksi tästä tarusta. Yhtäkkiä Elijah havahtui takaisin ajatuksistaan ja haistoi meren nenässään.
Satama oli ollut aina hänen suosikkipaikkansa lapsena. Hänellä oli ollut aina tapana istua jonkin laiturin päähän ja katsella vain kauas horisonttiin. Se oli erittäin rentouttavaa ja kaunista katseltavaa, ja on edelleen. Satamasta löytyi vain muutama kauppa ja yksi räkäinen baari, jonka osa ikkunoista oli laudoitettu. Siellä oli joka ilta kunnon tappelut menossa, joten oli ihme, että tämä hökkeli oli edelleen pystyssä. Sen omistajalla olisi ollut enemmänkin tekemistä baarin ulkonäön kanssa, se ei todellakaan houkutellut uusia asiakkaita. Ainoastaan vaikuituiset kaupungin juopot kävivät siellä notkumassa, heille minkään ulkonäkö ei kiinnostanut. Tiedätte kyllä mikä heidän mieliään ajoi.
Elijah katseli sivusta ihmisten menevän kauppoihin sisään, miehiä kalastamassa laiturin nokassa ja tuttuja alkoholisteja, jotka kävelivät zombeina sisään baariin uusille kierroksille. Hän tiirailla silmä kovana tulevia ja lähteviä laivoja, ja yritti katsoa mikä näytti eniten salakuljetuslaivalta. Hän näki pieniä ja isoja kalastuslaivoja, joiden kyljissä luki haalistuneella, valkoisella maalilla "Rivermountin kalastus". Elijah kulki pitkää laituria pitkin ja tervehti mahdollisimman normaalin oloisesti vastaantulijoita. Satamassa oli joka aamu vilskettä. Kalastajat aloittivat päivänsä jo varhain aamulla, että saisivat jotain pyydystettyä ja myytyä sitten. Kalan haju oli läpitunkeva Rivermountissa, sen haistoi heti, että tämä oli kalastajien satamakaupunki. Melkein joka kaupan edessä myytiin kalaa ja kaikki kilpailivat keskenään, kuka saisi enemmän asiakkaita. Tarjoukset lentelivät ilmassa.
Elijahilla ei ollut tarkkaa päämäärää mihin hän nyt menisi, sen sijaan hän vain käveli ympäriinsä. Tarkkaillen ja kuunnellen, jos jotain mielenkiintoista sattuisi tapahtumaan. Satama oli kaupungin keskiö, siellä oli eniten asutusta ja ne muutamat liikkeet mitä siellä oli, kaikki löytyä satama- alueelta. Elijah vilkaisi kellotornia, joka näkyi talojen yllä. Näytti että aika lentää siivillä, kello oli käymässä jo yli kahden päivällä. Hän pysähtyi erään kuppilan nurkalla ja kaivoi repustaan vesipullon ja otti kulauksen. Hän vilkuili ympärilleen ja pyyhki hikeä otsaltaan, oli kuuma päivä.
Kadun toiselta puolelta alkoi kantautua kinastelun ääniä, joka kiinnitti Elijahin huomion. Hän näki selvästi kujalla seisovan kaksi miestä ja yhden naisen, joka näytti nurkkaan ahdistetulta. Elijah laski juomapullon huuliltaan ja laittoi sen takaisin repun uumeniin. Vilkaistuaan toisen kerran kujalle, Elijah pystyi kertomaan, että kyseessä oli ryöstö. Tarkemmin katsottuna hän tunnisti tuon naisen, kyseessä oli Annanäiti, Agneta. Ainakin sopiva ryöstön kohde, kun hän oli niin varakas nainen. Kulki aina kaikki kultakorutkin pällä, oikea ryöstömagneetti. Elijah otti askeleen eteenpäin kohti kujaa, suunnitelmana häätää nuo hyypiöt pois Agnetan kimpusta. Hänellä ei tosin ollut haluakaan auttaa tätä, kun Elijah muisteli aikaa takaperin, kun hän vietti aikaa Annan kanssa, ja kuinka hänen vanhempana olivat huutaneet ja nöyryyttäneet häntä kamalilla sanoilla. Siltikin, hän ei halunnut katsella tällaista käytöstä toisilta ihmisiltä. Sitten, äkisti hän tajusi, ettei hän pärjäisi pelkillä nyrkeillä kahta isoa miestä vastaan. Elijah tarvitsisi jotain kättä pidempää, jos hän aikoi jotenkin päihittää nuo tyypit. Eikä hänen tarvinnut kuin kääntää katsettaan vähän vasemmalle, niin jokin pisti hänen silmäänsä. Iso, hopeinen lapio nojasi talon seinää vasten ja enempää aikailematta Elijah nappasi sen käteensä ja juoksi täysiä noiden miesten taakse, ja antoi parhaimman lyönnin, mikä tästä pienestä papista lähti. Kuului vain iso tömähdys ja Elijahin lyömä ryöstäjä kaatui maahan, ja toinen miehistä oli laskea alleen.
"Jospa antaisitte naisten olla rauhassa ja ryöstelkää oma kokoisia kavereita." Elijah sanoi varsin viileästi, häneen iski jokin täydellinen itsevarmuuden piikki. Hän löi lapion lujaa maahan, että se jäi pystyyn. Toinen miehistä oli saanut kumppaninsa virkoamaan ja he ottivat nopeasti jalat alleen ryöstösaaliin kanssa.
"HEI!Pysähtykää!" Elijah huusi heidän peräänsä ja tempaisi lapion mukaansa, ja lähti uudestaan juoksemaan miesten perään. Kukaan ei ryöstä ketään Elijahn nenän alla! He juoksivat pitkään yhtä suoraa tietä, ennen kuin he kääntyivät seuraavalle kujalle, ja taas seuraavalle. He vetivät yhtä siksakkia ja tavarat heidän tiellään vain sinkoilivat. Ryöstöjätkät heittivät kaikkea Elijah eteen hidastaakseen häntä. Tynnyrit ja erilaiset hylätyt huonekalut kujilla vain sinkoutuivat seiniä vasten, mutta Elijahilla virtasi adrenaliini niin lujaa, että hän oli niin keskittynyt kaikkeen mahdollisiin esteisiin ja hän väisti ne mallikkaasti.
"Eikö tuo tyyppi ikinä luovuta?" Toinen miehistä kysyi melko suuttuneella ja väsyneellä äänellä ja piteli kultakoruja tiukasti käsissään. He juoksivat, vaikka kaikkien jalat olivat jo aivan väsyneet, mutta yksikään heistä ei halunnut luovuttaa tässä kisassa. Miehet kääntyivät Elijahin edellä niin nopeasti edessä olevan talon taakse, että hän melkein kadotti nämä. Elijah pysähtyi ja mietti "oikealle vai vasemmalle?", ja pyöritti päätään ympäri. Hän spontaanisti päätti lähteä oikealle ja löysikin miehet seisomassa tiilimuurin edessä, he olivat tulleet umpikujaan. Tämä oli Elijahin tilaisuus.
"Joko me olemme valmiit lopettamaan juoksemisen?" Elijah kysyi niin hengästyneenä, että hänestä tuntui, kuin sydän olisi repeytynyt ja tulessa. Hän nojasi jalkoihinsa ja kuola valui hänen suustaan, miehet katsoivat häntä hölmistyneenä. Sitten Elijah nousi, normaalia enemmän horjuen ja nosti lapion olalleen.
"Kaikki hyvin, kaveri?" Toinen, vähän ronskimpi mies kysyi ja hänen kasvoillaan oli pieni ivallinen hymy.
"Joo, toki. Kunhan annatte takaisin sen, mitä otitte." Elijah vastasi ja yritti vieläkin toipua tuosta mahdottomasta juoksulenkistä. Hänen suussaan maistui veri ja rauta yhtä aikaa, ja hän sylkäisi suurimman osan syljestä pois. Tilanne oli aivan käsittämätön. Täällä hän oli, juossut ryöstäjät umpikujaan ja aikomuksena ilmeisesti piestä heidät, jos he eivät suostu nättiin yhteistyöhön. Jos hänellä oli enää uskomista Jumalaan, tämä katsoisi Elijahia todella tuomitsevasti, mutta viime päivinä ja tunteina on tapahtunut niin paljon outoja asioita, että hän ei ollut enää varma mistään. Mihin uskoa ja mitä olla. Elijah suoristi selkänsä ja nosti lapion jälleen ilmaan ja näytti parhaan mahdollisen pelottavan ilmeensä.
"Me voidaan lopettaa tämä ihan rauhallisestikin. Sinä kävelet pois ja me lähdetään laivalla meidän päivän saaliin kanssa, tai sitten sinut pitää hoidella kokonaan meidän tieltä. Minä olen rehti mies, niin annan sinulle kaksi vaihtoehtoa: kävele pois tai kuole." Tämä ronskimpi mies sanoi ja astui eteen.
Elijah nielaisi kovaan ääneen ja tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat hänen kehonsa läpi. Nyt hän ei tosiaan tiennyt mitä sanoa tai tehdä, hän vain sulki hiljaa silmänsä ja siirtyi jonkinlaiseen transsiin. Täydellinen epävarmuus hänessä alkoi hälvetä ja Elijah tunsi menevänsä takaisin kuoreensa. Jos hänellä on vain kaksi tuollaista vaihtoehtoa, mitä hän tekisi? Kävellä pois ja olla taas luuseri? Vai kohdata heidät kummatkin, tällä naurettavalla lapiolla ja kuolla todennäköisesti sen takia? Elijah tunsi edelleen noiden miesten läsnäolon, he tahtoivat nähdä mitä Elijah tulisi päättämään. Kukaan ei tiennyt, kuinka kauan he vain seisoivat siinä hiljaa, mutta se tuntui pitkältä ajalta. Elijahin mieli vain täyttyi muistoilla, jossa hän tunsi olevansa mitätön luuseri, jota maailma ei tarvitse. Hän muisteli miten pahalta hänestä tuntui, kun ihmiset haukkuivat ja puhuivat, kuin olisivat tienneet koko hänen elämänsä. Hän ajatteli sitä pettymystä, jonka Elijah koki Annan kanssa. Syvällä sisimmässään hän tunsi silloinkin olevansa surkimus, eikä koskaan löytäisi ketään rinnalleen. Elijah tajusi yhtäkkiä, että jokaisessa hänen muistossaan hän ajatteli itsestään pahasti tai katsoi aina itseään alaspäin. Eikö Elijahilla tosiaan ollut parempia muistoja itsestään? Se teki hänet surullisesti ja erittäin vihaiseksi. Vaikka hän vaali parhaita muistojaan vanhempiensa kanssa, juuri nyt Elijah toivoi, että hänellä olisi parempaa muisteltavaa itsestään. Hän puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin ja silloin hän tiesi minkä vaihtoehdon hän valitsisi.
"Nyt minä annan sinulle kaksi vaihtoehtoa: kävele pois tai kuole." Elijah kuulutti kovaan ääneen ja odotti miesten tekevän jotain."
"Et voi olla tosissasi! Et ikinä pärjää meille, ainakaan tuolla aseella." Miehet huusivat takaisin melkein yhteen ääneen ja repesivät sitten nauruun.
"Ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa! Minulle riittää pois käveleminen!" Elijah vastasi tomerasti ja käveli lähemmäs noita miehiä. Sitten se iski hänen tajuntaansa. Hehän olivat tietysti merirosvoja! Heillä on laiva ja he ryöstelevät ihmisiä, mikä muukaan sopisi kuvaan paremmin kuin merirosvo? Tässä se olisi, Elijahin matkalippu! Pitäisi vain keksiä jokin keino, jolla he ottaisivat Elijahin mukaan.
"Miksi te edes ryöväätte ihmisiä, on olemassa parempiakin tapoja tienata rahaa?" Elijah yritti vähän udella ja päästä jonkinlaiselle juttelutasolle näiden kavereiden kanssa, mutta hehän tunnetusti vain nauroivat.
"Niin kuin mitä? Pistää koju pystyyn markkinoilla ja myydä jotain helyjä? Kyllä me kallistumme silti ryöstämiseen." Toinen, laihempi mies sanoi puoliksi nauraen ja oli Elijahin mielestä vähän ylimielinen tyyppi. No, mitä voit odottaa merirosvoilta? He eivät yleensä kunnioita muita, huijaavat ja haluavat vain ryövätä parhaat saaliit. Toisaalta tässä tilanteessa se voisi olla hyödyksi Elijahin retkelle. Hän raapi leukaansa ja yritti miettiä seuraavaa liikettään. Ehdottaisiko hän vain suoraan diiliä ja kertoisi aikeistaan päästä merille? Jossain vaiheessa hänen olisi kumminkin pakko sanoa siitä, muuten tämä mahdollisuus saattaisi livetä sormien välistä. Oli kulunut varmaankin yli viisi minuuttia ja aikomukset tapella aikoivat kuihtua. Merirosvo kaverukset alkoivat jo tehdä lähteä, koska tällainen juokseminen ja tyhjänpäiväinen seisoskelu alkoi ärsyttää heitäkin.
"Odottakaa hetki!" Elijah huudahti heidän peräänsä ja odotti näiden kääntyvän vielä kerran.
"Mitä nyt vielä?" He kumpikin sanoivat nyt yhteen ääneen ja katsahtivat toisiinsa, ja löivät nyrkkinsä yhteen, jonka jälkeen kajahti kova naurahdus. Joku merirosvo juttu ilmeisesti. Elijah pyöritti silmiään nopeasti ja yskäisi, jotta hänen äänensä kulkisi paremmin.
"Minun on päästävä merimatkalle ja etsin tällä hetkellä mitä tahansa keinoa!" Elijah möläytti ja alkoi kaivaa repustaan niitä kymmentä hopeakolikkoa, jos ne vain kelpaisivat maksuksi.
"Ja sinä ajattelit meitä, koska...?" Isompi miehistä kysyi ja vaikutti kiinnostuneelta, mitä Elijahilla oli mielessä. Hän käveli takaisin Elijahin luokse ja tutki, mitä hän penkoi repustaan ja virnisti merirosvomaisesti, kun hän tajusi kyseessä olevan kolikkopussi.
"No, koska tehän olette... merirosvoja, eikö?" Elijah kysyi vähän epävarman oloisena ja otti varalta pari askelta taaksepäin, jos hän olikin erehtynyt. Hän ei halunnut loukata ketään kutsumalla merirosvoksi, mutta miten muutenkaan hän olisi voinut kysyä sen? Kaksikko katsoi toisiaan hetken ja siirsivät katseensa takaisin Elijahiin.
"Mitäpä sitä kieltämään enää tässä vaiheessa. Joo, me ollaan merirosvoja." He sanoivat ja odottivat jo rahan kuva silmissä Elijahin kolikkoja.
"Joten, minkäslaista diiliä sinä olet ehdottamassa meille?"
"Diiliä?"
"Niin, sinähän sanoit etsiväsi tällä hetkellä mitä tahansa keinoa. Joten, jos aiot matkustaa meidän kanssa, pitää päästä jonkinlaiseen sopimukseen. Mitä sinulla on tarjota meille, niin me voimme ehkä harkita ottaa sinut mukaan?" Elijahin mielestä ylimielinen tyyppi sanoi ja jäi odottamaan Elijahin vastausta. Mitkä olivat vaihtoehdot tällä kertaa? Mitä hän voisi ehdottaa heille? Jos hän siivoaisi päivittäin laivaa ja laittaisi ruokaa, olisikohan se mitään? Elijah varmasti joutuisi tekemään paljon muutakin. Ehkä auttamaan ryöstöretkissä, mitä hän ei todellakaan halunnut, mutta Elijah oli jo näin pitkällä, joten enää ei vaikuttanut luovuttaa.
"Jos minä siivoan teille laivan joka päivä, ruokin miehistön ja autan teitä missä ikinä haluattekaan. Saatte myös nämä minun vähäpätöiset kolikotkin! Olkaa niin kilttejä, minun on tehtävä jotain tärkeää!" Elijah ojensi nopesti kolikot heille ja suorastaan polvistui heidän eteensä ja aneli päästä mukaan. Hän tarjoaa itseään melkein orjaksi, mutta Elijah oli valmis tekemään mitä vain Abigailin vuoksi, joka odotti kotona varmasti murheissaan. Miehet katsoivat jälleen toisiaan ja tosissaan puntaroivat ajatusta. Aluksella olisi hyötyä tällaisesta henkilöstä, koska kukaan ei tee noita asioita. Tuskin siitä haittaakaan voisi olla, Elijah vaikutti myöskin aika harmittomalta heidän silmissään.
"Noh, poika. Meillä ei ole muuta sanottavaa sinulle kuin, että... TERVETULOA MIEHISTÖÖN!" He huusivat, että varmasti koko lähinaapurusto kuuli sen. Yhtäkkiä he rutistivat Elijahin suureen halaukseen ja raahasivat hänet mukaan laivaa kohti. Kolmikko pujahti erään aidan raosta sataman toiseen päähän, missä laiva oli piilossa isojen kivijärkäleiden takana. Heidän piti varoa, ettei lainvalvojat näkisi heitä, joten he hiippailivat varjoissa kuin mitkäkin pahimmat rikolliset.
Elijah oli samaan aikaan myöskin aivan ihmeissään, että mitä oikein tapahtui. Yhtäkkiä hän juoksee merirosvojen kanssa kohti laivaa varoen poliiseja. Hän tunsi itsensä petturiksi ja pakanaksi, joka jollain kierolla tavalla tuntui hyvältä. He juoksivat yhden laiturin alle, jossa heitä odotti valmiina soutuvene. Merirosvo kaksikko suorastaan työnsi Elijahin veneeseen ja heittivät hänelle airon, ja käskivät soutaa minkä jaksoi. Eli täyttä vauhtia, jotta partio ei lähtisi heidän peräänsä. Elijah ja ronskimpi mies, jonka nimeä hän ei vielä tiennyt, soutivat niin lujaa kuin suinkin pystyivät ja Elijah pystyi näkemään jo pienen osan laivasta, joka odotti heitä valtavan kivenmurikan takana. Mitä lähemmäs he tulivat, Elijah huomasi laivan olevan pikimustan värinen, jonka molemmissa laidoissa oli tykkien paikat. Mastossa heilui perinteinen pääkallolippu. Laiva lepäsi rauhallisena tyynellä merellä, se vaikutti niin ylväältä. Se on varmasti nähnyt jo kaiken. Ylimielisempi ryövääjä vislasi nopeasti ja samassa tikkaat putosivat veteen. He soutivat aivan laivan kylkeen kiinni ja hämärät, likaiset merirosvo miehet kapusivat ensimmäisenä tikkaat ylös. Elijah vilkaisi taakseen ja huomasi toisen soutuveneen, joka oli tulossa samaan suuntaan. Se ei ainakaan ollut tavallinen kalastusvene, vaan lainvalvojat olivat huomanneet heidän hiippailunsa ja päättäneet lähteä perään. He käskivät Elijahin ja laivan miehistön pysähtyä, mutta Elijah huusi takaisin vain "tuskinpa!"ja tarttui tikkaisiin ja kapusi ylös minkä jaloistaan ja käsistään pääsi. Laiva lähti samantien liikkeelle, kuin taikaiskusta. Aivan kuin tuuli lukisi heidän ajatuksiaan ja alkoi puhaltamaan kovaa tuulta. Purjeet tarttuivat siihen hyvin ja pieni soutuvene jäi nopeasti jälkeen. Elijah ei ollut vielä päässyt laivan kannelta ylös, ennen kuin tajusi kaikkien tuijottavan häntä ja tunsi jonkun potkivan hänen jalkaansa.
"Joten, kukas meillä täällä on?" Kysyi iso kokoinen, parrakas mies ja köhisi sen verran kovaan ääneen, että Elijah nousi nopeammin kuin koskaan ylös jaloilleen.
"Öhm.." Hän änkytti aluksi ja tunsi jopa punastuvansa.
"Tuota.. Olen Elijah Atwood ja vasta- alkanut merimies!" Hän sanoi rehdisti ja antoi vakavan ilmeen tälle isolle miehelle. Oliko hän kenties laivan kapteeni? Todennäköisesti, hänen ulkonäöstään päätellen. Isot, mustat saappaat, punainen takki, jonka napit maksoivat varmasti paljon.Ei sillä, että nämä tyypit olisivat maksaneet niistä oikeasti mitään.Hänen partansa ei ollut parhaiten siistitty, se rehotti vähän joka suuntaan, mutta jollain oudolla tapaa se sopi kokonaisuuteen. Eikä saa unohtaa isoamerirosvohattua, johon oli kiinnitetty valtava musta sulka, joka lepatti tuulessa. Varsin tyylikäs tyyppi. Hän tarkasteli Elijahia käsi leualla, mutta ei vaikuttanut yhtään uhkaavalta.
"Vai vasta-alkanut merimies, no siltä vaikuttaa! No, minä olen kapteeni Atticus, kokenut merirosvo." Mies naurahti varsin kovaan ääneen, kuten kaikki merirosvot aina, koko miehistö liittyi nauruun. Pienen hetken ajan Elijah tunsi pienen pahan olon tunteen siitä, mutta päätti pysyä vakavana. Hän katsoi miehistön läpi ja antoi kaikille sen vakavan katseen, joka yleensä hiljensi ihmiset, se toimi nytkin. Hän vain toivoi jo matkan alkavan ja pääsisi eroon kysymyksistä.
"Kerrohan, Elijah. Minne päin sitä ollaan menossa?" Merirosvokapteeni hymyili leveästi, joka paljasti enemmän kuin yhden kultahampaan. Elijah oli hämmennyksestä pyöreä, hän ei ollut ennen nähnyt moista. Sitten, muistaen kapteenin kysymyksen, hän kaivoi esiin kartan, jonka hän oli löytänyt kotoaan ja ojensi sen tälle- ehkä isoimmalle miehelle, jonka Elijah oli koskaan nähnyt. Hän lopulta päätti sitten kertoa tiivistetyn version hänen suunnitelmistaan. Välissä saattoi olla pieniä valkoisia valheita, kuten että hän olisi vain menossa hakemaan jotain erikoislääkettä äidilleen. Elijah ei kertonut kultaisesta omenasta tai satapäisestä lohikäärmeestä mitään, toiset eivät välttämättä uskoneet sellaiseen. Siitää huolimatta, vaikka hän ei kertonut noita asioita, tämä todennäköisesti oleva kapteeni vaikutti hiljaiselta muutaman minuutin ajan, ennen kuin sanoi mitään.
"Herrat, suunta kohti länttä!" Kapteeni huudahti niin äkisti, että Elijah aivan säikähti.
"Tekö siis autatte?" Hän kysyi innoissaan ja ojensi kätensä kiittääkseen tätä miestä, joka vastasi kädenpuristukseen- vähän liiankin lujaa.
"No jo vain! Kunhan pysyt poissa ongelmista ja tottelet, niin kaikki on hyvin! Ja ruokit nämä miehet hyvällä ruualla. Tervetuloa laivaan!" Kapteeni kuulutti ja poistui saman tien ruorin taakse. Elijah kääntyi ympäri ja katseli loittonevaa kotikaupunkiaan. Apeus hiipi hänen mieleensä jälleen, kun hän ajatteli äitiään kotona. Elijah toivoi, että kaikki oli hyvin ja tulisi olemaan sen ajan, kun tämä matka vaatisi.
Lopulta he ajautuivat sumun keskelle ja kaupunki hävisi hänen näkyvistään. Lokkien äänet ja meren tuoksu tuntuivat tällä hetkellä todella hyvältä. Hän kuunteli aaltojen kohinaa ja laivan purjeiden lepatusta tuulessa, hänen matkansa kohti tuntematonta oli viimein alkanut. Tästä ei ollut enää paluuta kotiin.
"Äiti, se olen minä." Elijah ilmoitti oven läpi ja aukaisi oven, ja huomasi ensimmäisenä äitinsä pienen, kevyen hymyn. Kivut olivat suuret, mutta silti Abigail jaksoi hymyillä. Ellei se ollut vain peittelyä, ettei kukaan huolehtisi niin paljon. Paitsi Elijah, hän oli niin kovin huolissaan. Oliko edes oikein lähteä matkalle, kun Abigail oli niin huonossa kunnossa? Kuka hänestä sitten huolehtisi? Mutta jollei hän tekisi yhtään mitään, se olisi vielä raastavampaa. Vaihtoehdot pyörivät vain tämän nuoren miehen päässä, stressi ja paineet vain kasvoivat minuutti minuutilta. Hänkin yritti peittää suunnitelmansa ja huolensa äidiltään, ei ollut hyvä ajatus kertoa matkasta Abigailille. Hän ei ikinä päästäisi Elijahia lähtemään. Hän vetäisi syvään henkeä ja astui eteenpäin huoneessa.
"Miten voit tänä aamuna?" Elijah kysyi ja istuutui äitinsä viereen.
"Oloni on väsynyt.." Abigail mutisi peittonsa alta ja hänen silmänsä painuivat uudestaan kiinni. Oli niin lähellä, ettei Elijah purskahtanut itkuun jälleen. Hänen teki vain niin pahaa katsoa äitiään tuossa tilassa. Elijahilla ei ollut enää muuta vaihtoehtoa, kuin lähteä matkaan mahdollisimman pian. Tänä iltana olisi toimittava, hän ei voinut enää epäröidä hetkeäkään. Ainoa asia mikä Elijahin mieltä raastoi, oli täydellinen epävarmuus koko kultaisen omenan olemassaolosta. Jos matka olisikin aivan turhaa ja Abigail menehtyisi sillä aikaa, se olisi aivan liikaa hänelle. Elijahin sydäntä raastoi niin paljon ja kaikki hänen tunteensa olivat yhtä myllerrystä. Eikä ollut ketään näyttämässä tietä tai sanomassa oikeita asioita, hän oli aivan yksin. Jälleen syvään huokaisten, Elijah otti äitinsä vieressä olevalta yöpöydältä lääkepullon ja pyysi äitiään varoen istumaan, jotta hän voisi ottaa aamulääkkeensä. Elijah piteli hellästi äitinsä päätä ja oli tämän vierellä koko hetken. Abigail yskäisi kovaa ottaessaan lääkettä ja Elijah auttoi hänet takaisin makuulle ja laittoi lääkkeen takaisin pöydälle. Hän pyyhkäisi Abigailin kasvot puhtaaksi nenäliinalla yskimisen jälkeen ja veti uudelleen peiton hänen päälleen. Hänelle ei tulisi ollenkaan helppoa lähteä. Elijah oli myöskin vielä aivan hukassa laivakyydityksen kanssa. Miten hän edes löytäisi oikeat ihmiset kenelle hänen pitäisi puhua? Vai ilmoittaako hän vain baarissa etsivänsä salakuljetuslaivaa? No ei varmaan. Nuoren miehen pää takoi tyhjää, kun hän yritti keksiä ratkaisua. Elijah katsoi nopeasti äitinsä suuntaan ja huomasi tämän vaipuneen uudestaan uneen. Hän nousi sängyltä ja suukotti äitiään otsalle, ja jätti tämän rauhassa nukkumaan. Elijah vain jähmettyi astuessaan makuuhuoneesta ulos. Hän tunsi olonsa yhtäkkiä niin veltoksi ja horjahti taaksepäin ja löi päänsä oveen. Todellisuus ja pakokauhu törmäsivät jälleen Elijahin sisällä ja tunsi jälleen vajoavansa ajatustensa alle.Mitä nyt?Hän mietti uudelleen ja uudelleen. Mistä tämä kaikki pitäisi aloittaa? Elijah vetaisi kartan takaisin taskusta käsiinsä ja tiiraili sitä vielä kerran. Nuo kaikki kiemurat paperilla ja saari, joka oli ympyröity. Hänen kätensä vapisivat todellisuuden kauhusta, mutta miettiessään koko tilannetta kotona, ei hänelle jäänyt enempää vaihtoehtoja. Tänä iltana Elijahin pitäisi keksiä keino päästä merille. Spontaanisti ja täysin improvisoiden, koska ei hänellä ollut mitään tarkkaa suunnitelmaa. Oliko hänellä edes oikeita sanoja, kun tulisi aika tiedustella matkakyydistä?
"Matka saarelle vie aikaa. Ainakin neljä tai viisi kuukautta." Elijah mietti hiljaa mielessään ja huomasi puristaneensa kartan kasaan käsiensä välissä. Hänen hermostuneisuutensa pystyi tuntemaan heti jos astui taloon sisälle. Noin monta kuukautta merellä olisi todella pitkä aika. Olisi kestettävä kaikki mahdolliset myrskyt ja muut ongelmat. Olikohan ihan niin helppo nakki? Ei todellakaan, ainakaan hänelle, tavalliselle papille. Elijahilla ei ollut paljon kokemusta merellä käymisestä. Ainoastaan lapsena hän oli käynyt isänsä kanssa soutelemassa, mutta se ei olisi mitään tähän verrattuna. Hän latasi jälleen rohkeutensa täyteen tappiin ja alkoi kerätä mahdollisia hyödyllisiä tavaroita. Hän tempaisi eteisen ylähyllyltä ruskean, kulahtaneen repun ja käveli takaisin yläkertaan.
Elijah oli asunut ullakkokerroksessa siitä saakka, kun hänen äitinsä sairastui syöpään. Hän ei halunnut sairaan äitinsä joutuvan kapuamaan portaita ylös ja alas joka kerta, joten hän antoi oman huoneensa Abigailille. Elijah tempaisi yksinäisen, nurkassa seisovan vaatekaappinsa ovet auki ja heitti summamutikassa vaatteitansa reppuun. Hänellä ei kyllä ollutkaan paljon mistä valita, mutta Elijah varautui lämpimillä ja viileillä vaatteilla. Hän penkoi kaikki mahdolliset laatikot ja pienimmätkin rasiat löytääkseen jotain muutakin hyödyllistä. Elijah vetaisi nopeasti työpöytänsä laatikon auki ja löysi onnekseen pölyyn hautautuneen kompassin. Miten se ikinä olikaan päätynyt sinne? Mutta siitä olisi todellakin hyötyä. Hänen sänkynsä alla oli monenlaisia laatikoita, jotka olivat myöskin kauttaaltaan pölyssä. Elijah ei paljon välittänyt siivoamisesta. Niissä Elijah säilytti muistoja elämästään.
Hän polvistui sänkynsä viereen ja kurotti käsillään laatikot luokseen. Sisältä löytyä vaikka mitä. Oli kasoittain erilaisia lappuja, joihin Elijah ei kiinnittänyt nyt huomiota. Kaikki muu tavara oli tervetullutta. Hän oli penkonut ensimmäisen ja toisen laatikon perusteellisesti, joten hän kävi kolmannen kimppuun. Hän nosti kannen ilmaan ja näki monenlaisia esineitä laatikon pohjalla. Joitakin hänen lapsuutensa leluja, puusta veisteltyjä koriste-esineitä ja sormuksia, jotka hänen isänsä oli antanut hänelle aikoinaan. Tavaraa olisi ollut vaikka kuinka paljon lisää lueteltavaksi, mutta sillekään ei valitettavasti ollut aikaa. Sitten, Elijahin huomion kiinnitti pitkän mallinen rasia, joka makasi kaiken muun romun alla laatikossa. Hän nosti sen eteensä ja puhalsi ylimääräiset pölykerrokset pois. Jokin nostalginen tunne valtasi hänet ja Elijah avasi rasian tummanruskean kannen auki. Sen alta paljastui hyvin säilytetty kullan värinen kaukoputki. Se lähtisi ehdottomasti Elijahin mukaan matkalle! Hän suorastaan innostui tästä löydöstä ja pakkasi sen oitis reppuun. Noin tunnin kuluttua Elijah nosti viimein päänsä kurkkimasta lipaston alle. Koko huone oli nyt varmasti käännetty ympäri kunnolla, täällä ei ollut mitään muuta löydettävää.
Elijah kompuroi ylös lattialta ja puhdisti vaatteensa lattiapölystä. Hän kääntyi vielä portaiden yläpäässä katsomaan huonettaan, hän ei näkisi tätä paikkaa pitkään aikaan. Elijah pidätteli kyyneleitään, jotka polttivat hänen silmiensä takana, nyt ei ollut aikaa niille ja tömisteli rappuset alas viimeisen kerran moneen kuukauteen. Hän suuntasi seuraavaksi keittiöön ja otti säästöpurkkinsa esiin, joka oli piilotettu kuiva-ainekaapin perälle. Purkki napsahti auki ja Elijah kaatoi purkin ylösalaisin kämmenelleen. Hänellä oli säästössä kymmenen hopeakolikkoa, joiden hän toivoi riittävän edes johonkin. Hän nyökkäsi itselleen puoliksi epävarmasti ja siirsi kolikot kukkaroonsa. Elijah vilkaisi kelloa ohimennen ja huomasi äkisti, miten aikaa oli kulunut jo monta tuntia. Kellon viisarit näyttivät puolta yhtätoista aamupäivällä, mutta Elijah oli suunnitellut lähtevänsä vasta illalla. Mitä hän tekisi sillä aikaa? Käydä tässä välissä vähän tiedustelemassa satamassa laivakyytiä varten? Mitenpä muutenkaan tässä voisi kuluttaa aikaa, joten hän kääntyi eteiseen ja käänsi ulko-oven kahvaa, mutta tunsi yhtäkkiä jalkojensa jähmettyvän. Elijahin epäröinti alkoi näkyä taas, eikä hän halunnut vaikuttaa pikkupojalta, joka ei uskalla lähteä kotoa. Kunpa vain joku tietäisi, ettei se vain yksinkertaisesti ollut niin helppoa. Jättää sairas äiti kotiin ja lähteä itse vaaralliselle matkalle. Eikö epäröinti ole ihan normaalia? Varsinkin tällaisessa tilanteessa? Sitten, suuttumus itseään kohtaan sai Elijahin jalat jälleen liikkumaan. Hän lähti kävelemään tarmokkaasti ja sulki oven perässään nopeasti, ettei hän voisi enää palata takaisin. Päätös oli tehty jo aikoja sitten, hän ei voisi enää muuttaa sitä. Elijah oli jättänyt äidilleen kirjeen, jossa hän kertoi lähtevänsä hakemaan Abigailille apua, jota hän oli odottanut. Hän aikoi myös käydä viemässä viestin paikalliselle lääkärille, joka on hoitanut myös Abigailia. Elijah toivoi, että tämä lääkäri pitäisi äidistään huolta sillä aikaa, kun hän on poissa.
Käveltyään noin kilometrin verran, Elijah saapui heidän lääkärin talolle, joka sijaitsi pienen mäen päällä. Hän ei halunnut olla vaivaksi, eikä vastata miljooniin kysymyksiin, joten Elijah pudotti kirjeen postilaatikkoon ja juoksi saman mäen alas, kuin oli tullut ylöskin. Elijah tajusi siinä juostessaan, että hän oli nyt virallisesti aloittanut matkansa. Viestien jättäminen tarkoitti todellakin lähtemistä ja yhtäkkiä hän tunsi, ettei voinut enää pidätellä kyyneliään. Hänen jalkansa vain jatkoivat juoksemista, vaikka alamäki oli jo loppunut. Hän ei vaan voinut lopettaa, sillä jos hän pysähtyisi nyt, hän menisi kotiin. Elijahin silmät sokeutuivat kyyneleistä ja hän horjahti kipeästi maahan. Hänen kämmenensä ja polvensa repeytyivät auki ja Elijah puri huultaan kivusta. Hän kaivoi repustaan vesipullon ja kastoi pienen pyyhkeen, jolla pyyhkiä pahimmat liat haavoista. Pienen hetken kuluttua hän oli taas kävelykuntoinen ja jatkoi matkaansa kohti satamaa, vaikkakin hieman ontuen. Hänen ajatuksensa palasivat nopeasti kotitalolle.
Joko äiti oli herännyt ja huomannut kirjeen? Mitä hän ajatteli? Oliko hän pettynyt poikaansa vai iloinen? Miltä hänestä tuntui olla yksin siinä talossa, jossa oli niin paljon ikäviä muistoja? Kaikenlaiset kysymykset tulivat hänen mieleensä, kun hän käveli eteenpäin kaupungin keskustassa. Kovasti hänen teki mieli muuttaa mielensä ja perua koko hullu matka, mutta hänen sisällään kuului ääni, joka jyrkästi kielsi nämä ajatuket ja pakotti Elijahin jatkamaan matkaansa. Eikä hän voinut kieltää sitäkään, etteikö matkailu merillä kiinnostaisi. Elijah ei ollut ennen käynytkään kaupungin ulkopuolella, joten tämä voisi olla erittäin harvinainen tilaisuus. Sitäkään ei voinut jättää huomiotta.
Ajatukset myöskin johtivat hänet tuumimaan, että jos sieltä saarelta löytyisi useampikin kultainen omena, hän voisi parantaa kaikki sairaat! Mutta hän oli kuullut vain yhdestä omenasta, joten Elijah ei halunnut laittaa odotuksiaan kovin korkealle. Jos sitä yhtäkään omenaa edes löytyy. Josta hän pääsi seuraavaan ajatukseen, että mitä jos kaikille riittäisi edes pienikin pala kultaista omenaa, sitä yhtä omenaa voisi hyödyntää kaikille, mutta hän ei vielä tiennyt tarpeeksi tästä tarusta. Yhtäkkiä Elijah havahtui takaisin ajatuksistaan ja haistoi meren nenässään.
Satama oli ollut aina hänen suosikkipaikkansa lapsena. Hänellä oli ollut aina tapana istua jonkin laiturin päähän ja katsella vain kauas horisonttiin. Se oli erittäin rentouttavaa ja kaunista katseltavaa, ja on edelleen. Satamasta löytyi vain muutama kauppa ja yksi räkäinen baari, jonka osa ikkunoista oli laudoitettu. Siellä oli joka ilta kunnon tappelut menossa, joten oli ihme, että tämä hökkeli oli edelleen pystyssä. Sen omistajalla olisi ollut enemmänkin tekemistä baarin ulkonäön kanssa, se ei todellakaan houkutellut uusia asiakkaita. Ainoastaan vaikuituiset kaupungin juopot kävivät siellä notkumassa, heille minkään ulkonäkö ei kiinnostanut. Tiedätte kyllä mikä heidän mieliään ajoi.
Elijah katseli sivusta ihmisten menevän kauppoihin sisään, miehiä kalastamassa laiturin nokassa ja tuttuja alkoholisteja, jotka kävelivät zombeina sisään baariin uusille kierroksille. Hän tiirailla silmä kovana tulevia ja lähteviä laivoja, ja yritti katsoa mikä näytti eniten salakuljetuslaivalta. Hän näki pieniä ja isoja kalastuslaivoja, joiden kyljissä luki haalistuneella, valkoisella maalilla "Rivermountin kalastus". Elijah kulki pitkää laituria pitkin ja tervehti mahdollisimman normaalin oloisesti vastaantulijoita. Satamassa oli joka aamu vilskettä. Kalastajat aloittivat päivänsä jo varhain aamulla, että saisivat jotain pyydystettyä ja myytyä sitten. Kalan haju oli läpitunkeva Rivermountissa, sen haistoi heti, että tämä oli kalastajien satamakaupunki. Melkein joka kaupan edessä myytiin kalaa ja kaikki kilpailivat keskenään, kuka saisi enemmän asiakkaita. Tarjoukset lentelivät ilmassa.
Elijahilla ei ollut tarkkaa päämäärää mihin hän nyt menisi, sen sijaan hän vain käveli ympäriinsä. Tarkkaillen ja kuunnellen, jos jotain mielenkiintoista sattuisi tapahtumaan. Satama oli kaupungin keskiö, siellä oli eniten asutusta ja ne muutamat liikkeet mitä siellä oli, kaikki löytyä satama- alueelta. Elijah vilkaisi kellotornia, joka näkyi talojen yllä. Näytti että aika lentää siivillä, kello oli käymässä jo yli kahden päivällä. Hän pysähtyi erään kuppilan nurkalla ja kaivoi repustaan vesipullon ja otti kulauksen. Hän vilkuili ympärilleen ja pyyhki hikeä otsaltaan, oli kuuma päivä.
Kadun toiselta puolelta alkoi kantautua kinastelun ääniä, joka kiinnitti Elijahin huomion. Hän näki selvästi kujalla seisovan kaksi miestä ja yhden naisen, joka näytti nurkkaan ahdistetulta. Elijah laski juomapullon huuliltaan ja laittoi sen takaisin repun uumeniin. Vilkaistuaan toisen kerran kujalle, Elijah pystyi kertomaan, että kyseessä oli ryöstö. Tarkemmin katsottuna hän tunnisti tuon naisen, kyseessä oli Annanäiti, Agneta. Ainakin sopiva ryöstön kohde, kun hän oli niin varakas nainen. Kulki aina kaikki kultakorutkin pällä, oikea ryöstömagneetti. Elijah otti askeleen eteenpäin kohti kujaa, suunnitelmana häätää nuo hyypiöt pois Agnetan kimpusta. Hänellä ei tosin ollut haluakaan auttaa tätä, kun Elijah muisteli aikaa takaperin, kun hän vietti aikaa Annan kanssa, ja kuinka hänen vanhempana olivat huutaneet ja nöyryyttäneet häntä kamalilla sanoilla. Siltikin, hän ei halunnut katsella tällaista käytöstä toisilta ihmisiltä. Sitten, äkisti hän tajusi, ettei hän pärjäisi pelkillä nyrkeillä kahta isoa miestä vastaan. Elijah tarvitsisi jotain kättä pidempää, jos hän aikoi jotenkin päihittää nuo tyypit. Eikä hänen tarvinnut kuin kääntää katsettaan vähän vasemmalle, niin jokin pisti hänen silmäänsä. Iso, hopeinen lapio nojasi talon seinää vasten ja enempää aikailematta Elijah nappasi sen käteensä ja juoksi täysiä noiden miesten taakse, ja antoi parhaimman lyönnin, mikä tästä pienestä papista lähti. Kuului vain iso tömähdys ja Elijahin lyömä ryöstäjä kaatui maahan, ja toinen miehistä oli laskea alleen.
"Jospa antaisitte naisten olla rauhassa ja ryöstelkää oma kokoisia kavereita." Elijah sanoi varsin viileästi, häneen iski jokin täydellinen itsevarmuuden piikki. Hän löi lapion lujaa maahan, että se jäi pystyyn. Toinen miehistä oli saanut kumppaninsa virkoamaan ja he ottivat nopeasti jalat alleen ryöstösaaliin kanssa.
"HEI!Pysähtykää!" Elijah huusi heidän peräänsä ja tempaisi lapion mukaansa, ja lähti uudestaan juoksemaan miesten perään. Kukaan ei ryöstä ketään Elijahn nenän alla! He juoksivat pitkään yhtä suoraa tietä, ennen kuin he kääntyivät seuraavalle kujalle, ja taas seuraavalle. He vetivät yhtä siksakkia ja tavarat heidän tiellään vain sinkoilivat. Ryöstöjätkät heittivät kaikkea Elijah eteen hidastaakseen häntä. Tynnyrit ja erilaiset hylätyt huonekalut kujilla vain sinkoutuivat seiniä vasten, mutta Elijahilla virtasi adrenaliini niin lujaa, että hän oli niin keskittynyt kaikkeen mahdollisiin esteisiin ja hän väisti ne mallikkaasti.
"Eikö tuo tyyppi ikinä luovuta?" Toinen miehistä kysyi melko suuttuneella ja väsyneellä äänellä ja piteli kultakoruja tiukasti käsissään. He juoksivat, vaikka kaikkien jalat olivat jo aivan väsyneet, mutta yksikään heistä ei halunnut luovuttaa tässä kisassa. Miehet kääntyivät Elijahin edellä niin nopeasti edessä olevan talon taakse, että hän melkein kadotti nämä. Elijah pysähtyi ja mietti "oikealle vai vasemmalle?", ja pyöritti päätään ympäri. Hän spontaanisti päätti lähteä oikealle ja löysikin miehet seisomassa tiilimuurin edessä, he olivat tulleet umpikujaan. Tämä oli Elijahin tilaisuus.
"Joko me olemme valmiit lopettamaan juoksemisen?" Elijah kysyi niin hengästyneenä, että hänestä tuntui, kuin sydän olisi repeytynyt ja tulessa. Hän nojasi jalkoihinsa ja kuola valui hänen suustaan, miehet katsoivat häntä hölmistyneenä. Sitten Elijah nousi, normaalia enemmän horjuen ja nosti lapion olalleen.
"Kaikki hyvin, kaveri?" Toinen, vähän ronskimpi mies kysyi ja hänen kasvoillaan oli pieni ivallinen hymy.
"Joo, toki. Kunhan annatte takaisin sen, mitä otitte." Elijah vastasi ja yritti vieläkin toipua tuosta mahdottomasta juoksulenkistä. Hänen suussaan maistui veri ja rauta yhtä aikaa, ja hän sylkäisi suurimman osan syljestä pois. Tilanne oli aivan käsittämätön. Täällä hän oli, juossut ryöstäjät umpikujaan ja aikomuksena ilmeisesti piestä heidät, jos he eivät suostu nättiin yhteistyöhön. Jos hänellä oli enää uskomista Jumalaan, tämä katsoisi Elijahia todella tuomitsevasti, mutta viime päivinä ja tunteina on tapahtunut niin paljon outoja asioita, että hän ei ollut enää varma mistään. Mihin uskoa ja mitä olla. Elijah suoristi selkänsä ja nosti lapion jälleen ilmaan ja näytti parhaan mahdollisen pelottavan ilmeensä.
"Me voidaan lopettaa tämä ihan rauhallisestikin. Sinä kävelet pois ja me lähdetään laivalla meidän päivän saaliin kanssa, tai sitten sinut pitää hoidella kokonaan meidän tieltä. Minä olen rehti mies, niin annan sinulle kaksi vaihtoehtoa: kävele pois tai kuole." Tämä ronskimpi mies sanoi ja astui eteen.
Elijah nielaisi kovaan ääneen ja tunsi kuinka kylmät väreet kulkivat hänen kehonsa läpi. Nyt hän ei tosiaan tiennyt mitä sanoa tai tehdä, hän vain sulki hiljaa silmänsä ja siirtyi jonkinlaiseen transsiin. Täydellinen epävarmuus hänessä alkoi hälvetä ja Elijah tunsi menevänsä takaisin kuoreensa. Jos hänellä on vain kaksi tuollaista vaihtoehtoa, mitä hän tekisi? Kävellä pois ja olla taas luuseri? Vai kohdata heidät kummatkin, tällä naurettavalla lapiolla ja kuolla todennäköisesti sen takia? Elijah tunsi edelleen noiden miesten läsnäolon, he tahtoivat nähdä mitä Elijah tulisi päättämään. Kukaan ei tiennyt, kuinka kauan he vain seisoivat siinä hiljaa, mutta se tuntui pitkältä ajalta. Elijahin mieli vain täyttyi muistoilla, jossa hän tunsi olevansa mitätön luuseri, jota maailma ei tarvitse. Hän muisteli miten pahalta hänestä tuntui, kun ihmiset haukkuivat ja puhuivat, kuin olisivat tienneet koko hänen elämänsä. Hän ajatteli sitä pettymystä, jonka Elijah koki Annan kanssa. Syvällä sisimmässään hän tunsi silloinkin olevansa surkimus, eikä koskaan löytäisi ketään rinnalleen. Elijah tajusi yhtäkkiä, että jokaisessa hänen muistossaan hän ajatteli itsestään pahasti tai katsoi aina itseään alaspäin. Eikö Elijahilla tosiaan ollut parempia muistoja itsestään? Se teki hänet surullisesti ja erittäin vihaiseksi. Vaikka hän vaali parhaita muistojaan vanhempiensa kanssa, juuri nyt Elijah toivoi, että hänellä olisi parempaa muisteltavaa itsestään. Hän puristi kätensä tiukkaan nyrkkiin ja silloin hän tiesi minkä vaihtoehdon hän valitsisi.
"Nyt minä annan sinulle kaksi vaihtoehtoa: kävele pois tai kuole." Elijah kuulutti kovaan ääneen ja odotti miesten tekevän jotain."
"Et voi olla tosissasi! Et ikinä pärjää meille, ainakaan tuolla aseella." Miehet huusivat takaisin melkein yhteen ääneen ja repesivät sitten nauruun.
"Ei minulla ole muutakaan vaihtoehtoa! Minulle riittää pois käveleminen!" Elijah vastasi tomerasti ja käveli lähemmäs noita miehiä. Sitten se iski hänen tajuntaansa. Hehän olivat tietysti merirosvoja! Heillä on laiva ja he ryöstelevät ihmisiä, mikä muukaan sopisi kuvaan paremmin kuin merirosvo? Tässä se olisi, Elijahin matkalippu! Pitäisi vain keksiä jokin keino, jolla he ottaisivat Elijahin mukaan.
"Miksi te edes ryöväätte ihmisiä, on olemassa parempiakin tapoja tienata rahaa?" Elijah yritti vähän udella ja päästä jonkinlaiselle juttelutasolle näiden kavereiden kanssa, mutta hehän tunnetusti vain nauroivat.
"Niin kuin mitä? Pistää koju pystyyn markkinoilla ja myydä jotain helyjä? Kyllä me kallistumme silti ryöstämiseen." Toinen, laihempi mies sanoi puoliksi nauraen ja oli Elijahin mielestä vähän ylimielinen tyyppi. No, mitä voit odottaa merirosvoilta? He eivät yleensä kunnioita muita, huijaavat ja haluavat vain ryövätä parhaat saaliit. Toisaalta tässä tilanteessa se voisi olla hyödyksi Elijahin retkelle. Hän raapi leukaansa ja yritti miettiä seuraavaa liikettään. Ehdottaisiko hän vain suoraan diiliä ja kertoisi aikeistaan päästä merille? Jossain vaiheessa hänen olisi kumminkin pakko sanoa siitä, muuten tämä mahdollisuus saattaisi livetä sormien välistä. Oli kulunut varmaankin yli viisi minuuttia ja aikomukset tapella aikoivat kuihtua. Merirosvo kaverukset alkoivat jo tehdä lähteä, koska tällainen juokseminen ja tyhjänpäiväinen seisoskelu alkoi ärsyttää heitäkin.
"Odottakaa hetki!" Elijah huudahti heidän peräänsä ja odotti näiden kääntyvän vielä kerran.
"Mitä nyt vielä?" He kumpikin sanoivat nyt yhteen ääneen ja katsahtivat toisiinsa, ja löivät nyrkkinsä yhteen, jonka jälkeen kajahti kova naurahdus. Joku merirosvo juttu ilmeisesti. Elijah pyöritti silmiään nopeasti ja yskäisi, jotta hänen äänensä kulkisi paremmin.
"Minun on päästävä merimatkalle ja etsin tällä hetkellä mitä tahansa keinoa!" Elijah möläytti ja alkoi kaivaa repustaan niitä kymmentä hopeakolikkoa, jos ne vain kelpaisivat maksuksi.
"Ja sinä ajattelit meitä, koska...?" Isompi miehistä kysyi ja vaikutti kiinnostuneelta, mitä Elijahilla oli mielessä. Hän käveli takaisin Elijahin luokse ja tutki, mitä hän penkoi repustaan ja virnisti merirosvomaisesti, kun hän tajusi kyseessä olevan kolikkopussi.
"No, koska tehän olette... merirosvoja, eikö?" Elijah kysyi vähän epävarman oloisena ja otti varalta pari askelta taaksepäin, jos hän olikin erehtynyt. Hän ei halunnut loukata ketään kutsumalla merirosvoksi, mutta miten muutenkaan hän olisi voinut kysyä sen? Kaksikko katsoi toisiaan hetken ja siirsivät katseensa takaisin Elijahiin.
"Mitäpä sitä kieltämään enää tässä vaiheessa. Joo, me ollaan merirosvoja." He sanoivat ja odottivat jo rahan kuva silmissä Elijahin kolikkoja.
"Joten, minkäslaista diiliä sinä olet ehdottamassa meille?"
"Diiliä?"
"Niin, sinähän sanoit etsiväsi tällä hetkellä mitä tahansa keinoa. Joten, jos aiot matkustaa meidän kanssa, pitää päästä jonkinlaiseen sopimukseen. Mitä sinulla on tarjota meille, niin me voimme ehkä harkita ottaa sinut mukaan?" Elijahin mielestä ylimielinen tyyppi sanoi ja jäi odottamaan Elijahin vastausta. Mitkä olivat vaihtoehdot tällä kertaa? Mitä hän voisi ehdottaa heille? Jos hän siivoaisi päivittäin laivaa ja laittaisi ruokaa, olisikohan se mitään? Elijah varmasti joutuisi tekemään paljon muutakin. Ehkä auttamaan ryöstöretkissä, mitä hän ei todellakaan halunnut, mutta Elijah oli jo näin pitkällä, joten enää ei vaikuttanut luovuttaa.
"Jos minä siivoan teille laivan joka päivä, ruokin miehistön ja autan teitä missä ikinä haluattekaan. Saatte myös nämä minun vähäpätöiset kolikotkin! Olkaa niin kilttejä, minun on tehtävä jotain tärkeää!" Elijah ojensi nopesti kolikot heille ja suorastaan polvistui heidän eteensä ja aneli päästä mukaan. Hän tarjoaa itseään melkein orjaksi, mutta Elijah oli valmis tekemään mitä vain Abigailin vuoksi, joka odotti kotona varmasti murheissaan. Miehet katsoivat jälleen toisiaan ja tosissaan puntaroivat ajatusta. Aluksella olisi hyötyä tällaisesta henkilöstä, koska kukaan ei tee noita asioita. Tuskin siitä haittaakaan voisi olla, Elijah vaikutti myöskin aika harmittomalta heidän silmissään.
"Noh, poika. Meillä ei ole muuta sanottavaa sinulle kuin, että... TERVETULOA MIEHISTÖÖN!" He huusivat, että varmasti koko lähinaapurusto kuuli sen. Yhtäkkiä he rutistivat Elijahin suureen halaukseen ja raahasivat hänet mukaan laivaa kohti. Kolmikko pujahti erään aidan raosta sataman toiseen päähän, missä laiva oli piilossa isojen kivijärkäleiden takana. Heidän piti varoa, ettei lainvalvojat näkisi heitä, joten he hiippailivat varjoissa kuin mitkäkin pahimmat rikolliset.
Elijah oli samaan aikaan myöskin aivan ihmeissään, että mitä oikein tapahtui. Yhtäkkiä hän juoksee merirosvojen kanssa kohti laivaa varoen poliiseja. Hän tunsi itsensä petturiksi ja pakanaksi, joka jollain kierolla tavalla tuntui hyvältä. He juoksivat yhden laiturin alle, jossa heitä odotti valmiina soutuvene. Merirosvo kaksikko suorastaan työnsi Elijahin veneeseen ja heittivät hänelle airon, ja käskivät soutaa minkä jaksoi. Eli täyttä vauhtia, jotta partio ei lähtisi heidän peräänsä. Elijah ja ronskimpi mies, jonka nimeä hän ei vielä tiennyt, soutivat niin lujaa kuin suinkin pystyivät ja Elijah pystyi näkemään jo pienen osan laivasta, joka odotti heitä valtavan kivenmurikan takana. Mitä lähemmäs he tulivat, Elijah huomasi laivan olevan pikimustan värinen, jonka molemmissa laidoissa oli tykkien paikat. Mastossa heilui perinteinen pääkallolippu. Laiva lepäsi rauhallisena tyynellä merellä, se vaikutti niin ylväältä. Se on varmasti nähnyt jo kaiken. Ylimielisempi ryövääjä vislasi nopeasti ja samassa tikkaat putosivat veteen. He soutivat aivan laivan kylkeen kiinni ja hämärät, likaiset merirosvo miehet kapusivat ensimmäisenä tikkaat ylös. Elijah vilkaisi taakseen ja huomasi toisen soutuveneen, joka oli tulossa samaan suuntaan. Se ei ainakaan ollut tavallinen kalastusvene, vaan lainvalvojat olivat huomanneet heidän hiippailunsa ja päättäneet lähteä perään. He käskivät Elijahin ja laivan miehistön pysähtyä, mutta Elijah huusi takaisin vain "tuskinpa!"ja tarttui tikkaisiin ja kapusi ylös minkä jaloistaan ja käsistään pääsi. Laiva lähti samantien liikkeelle, kuin taikaiskusta. Aivan kuin tuuli lukisi heidän ajatuksiaan ja alkoi puhaltamaan kovaa tuulta. Purjeet tarttuivat siihen hyvin ja pieni soutuvene jäi nopeasti jälkeen. Elijah ei ollut vielä päässyt laivan kannelta ylös, ennen kuin tajusi kaikkien tuijottavan häntä ja tunsi jonkun potkivan hänen jalkaansa.
"Joten, kukas meillä täällä on?" Kysyi iso kokoinen, parrakas mies ja köhisi sen verran kovaan ääneen, että Elijah nousi nopeammin kuin koskaan ylös jaloilleen.
"Öhm.." Hän änkytti aluksi ja tunsi jopa punastuvansa.
"Tuota.. Olen Elijah Atwood ja vasta- alkanut merimies!" Hän sanoi rehdisti ja antoi vakavan ilmeen tälle isolle miehelle. Oliko hän kenties laivan kapteeni? Todennäköisesti, hänen ulkonäöstään päätellen. Isot, mustat saappaat, punainen takki, jonka napit maksoivat varmasti paljon.Ei sillä, että nämä tyypit olisivat maksaneet niistä oikeasti mitään.Hänen partansa ei ollut parhaiten siistitty, se rehotti vähän joka suuntaan, mutta jollain oudolla tapaa se sopi kokonaisuuteen. Eikä saa unohtaa isoamerirosvohattua, johon oli kiinnitetty valtava musta sulka, joka lepatti tuulessa. Varsin tyylikäs tyyppi. Hän tarkasteli Elijahia käsi leualla, mutta ei vaikuttanut yhtään uhkaavalta.
"Vai vasta-alkanut merimies, no siltä vaikuttaa! No, minä olen kapteeni Atticus, kokenut merirosvo." Mies naurahti varsin kovaan ääneen, kuten kaikki merirosvot aina, koko miehistö liittyi nauruun. Pienen hetken ajan Elijah tunsi pienen pahan olon tunteen siitä, mutta päätti pysyä vakavana. Hän katsoi miehistön läpi ja antoi kaikille sen vakavan katseen, joka yleensä hiljensi ihmiset, se toimi nytkin. Hän vain toivoi jo matkan alkavan ja pääsisi eroon kysymyksistä.
"Kerrohan, Elijah. Minne päin sitä ollaan menossa?" Merirosvokapteeni hymyili leveästi, joka paljasti enemmän kuin yhden kultahampaan. Elijah oli hämmennyksestä pyöreä, hän ei ollut ennen nähnyt moista. Sitten, muistaen kapteenin kysymyksen, hän kaivoi esiin kartan, jonka hän oli löytänyt kotoaan ja ojensi sen tälle- ehkä isoimmalle miehelle, jonka Elijah oli koskaan nähnyt. Hän lopulta päätti sitten kertoa tiivistetyn version hänen suunnitelmistaan. Välissä saattoi olla pieniä valkoisia valheita, kuten että hän olisi vain menossa hakemaan jotain erikoislääkettä äidilleen. Elijah ei kertonut kultaisesta omenasta tai satapäisestä lohikäärmeestä mitään, toiset eivät välttämättä uskoneet sellaiseen. Siitää huolimatta, vaikka hän ei kertonut noita asioita, tämä todennäköisesti oleva kapteeni vaikutti hiljaiselta muutaman minuutin ajan, ennen kuin sanoi mitään.
"Herrat, suunta kohti länttä!" Kapteeni huudahti niin äkisti, että Elijah aivan säikähti.
"Tekö siis autatte?" Hän kysyi innoissaan ja ojensi kätensä kiittääkseen tätä miestä, joka vastasi kädenpuristukseen- vähän liiankin lujaa.
"No jo vain! Kunhan pysyt poissa ongelmista ja tottelet, niin kaikki on hyvin! Ja ruokit nämä miehet hyvällä ruualla. Tervetuloa laivaan!" Kapteeni kuulutti ja poistui saman tien ruorin taakse. Elijah kääntyi ympäri ja katseli loittonevaa kotikaupunkiaan. Apeus hiipi hänen mieleensä jälleen, kun hän ajatteli äitiään kotona. Elijah toivoi, että kaikki oli hyvin ja tulisi olemaan sen ajan, kun tämä matka vaatisi.
Lopulta he ajautuivat sumun keskelle ja kaupunki hävisi hänen näkyvistään. Lokkien äänet ja meren tuoksu tuntuivat tällä hetkellä todella hyvältä. Hän kuunteli aaltojen kohinaa ja laivan purjeiden lepatusta tuulessa, hänen matkansa kohti tuntematonta oli viimein alkanut. Tästä ei ollut enää paluuta kotiin.