Elijah heräsi häiritsevään tunteeseen, kun aamuauringon säteet osuivat hänen silmiinsä. Hän hieroi väsyneitä silmiään ja potkaisi rikkinäiset kengät jalkaansa ja reikäisen paidan yllensä, jonka jälkeen löntysti portaat ylös laivan kannelle. Elijah päästi kuuluvan haukotuksen ja venytti hieman kipeää selkäänsä, jonka hän oli saanut puisella nukkuma alustalla. Mutta se oli, mitä hänelle oli tarjottu, eikä Elijah jaksanut valittaa enää tässä vaiheessa. Kunhan hän vain saisi nukkua jossain rauhassa, oli se sitten vaikka kivien päällä, hän ottaisi sen.
Oli kulunut jo lähemmäs neljä kuukautta siitä, kun Robert Langford oli poiminut Elijahin kyytiin. Kapteeni oli onneksi hyvä ja rehti mies, mikä oli Elijahille todellinen helpotus ja ilon aihe. Hän ei tiennyt, miten olisi käsitellyt asian jos tämäkin kapteeni olisi osoittautunut hämäräksi tyypiksi. Mutta onnekseen Robert oli antanut Elijahille ruokaa ja hän oli jopa käynyt Robertin kanssa syvää keskustelua merielämästä ja elämästä muutenkin. Ensimmäistä kertaa hän tunsi olevansa turvassa laivalla.
Elijah oli pikkuhiljaa alkanut näyttämään paremmalta, tai ainakin hänen kehonsa oli enemmän ravittu nyt kuin aiemmalla laivamatkalla. Hän oli saanut vähäsen massaa takaisin, mutta miehen pitkä ja takkuinen parta rehotti edelleen joka suuntaan. Tummat silmänaluset vaivasivat vielä, mutta se johtui vain siitä, että Elijahilla oli ollut vaikeuksia nukahtaa ja hän usein valvoikin pitkälle yöhön. Elijahin kaipuu Coraa kohtaan oli suunnaton, hän toivoi ainoastaan tämän olevan kunnossa ja, että Coran matka olisi sujunut ongelmitta. Elijah ei kestäisi jos Coralle tapahtuisi jotain kamalaa, kun hän ei olisi paikalla auttamassa. Coran ja Elijahin teiden eroaminen mietitytti miestä joka ikinen hetki, olivatko he todellakin tehneet oikean päätöksen? Mutta nopeasti Elijah oli joka kerta pudistanut päätään ja vakuuttanut itsensä uudelleen siitä, että Cora tiesi mitä oli tekemässä. Elijah oli vain jatkuvasti niin huolissaan hänelle rakkaista henkilöistä, se tuntui olevan hänen maanpäällinen helvettinsä. Saattaa tämä vaarallinen seikkailu loppuun ja parantaa Abigail.
Elijah ei jaksanut odottaa, että he saavuttaisivat lopultakin kotisataman. Hän oli saanut merestä tarpeekseen, ainakin hetkeksi. Eikä hän malttanut odottaa Coraa ja sulkea tämän armottomaan syleilyyn. Kun he saapuisivat Rivermountiin, Elijah aikoisi vihdoinkin kysyä Coralta, josko hän haluaisi viettää elämänsä kanssaan. Ajatus sai papin hermotuneeksi ja pieni naurahdus kuului hänen suustaan. Elijah ei aikonut enää kieltää tunteitaan, hän oli löytänyt täydellisen kumppanin rinnalleen! Aivan alusta saakka hän oli tuntenut heidän välillään mahdottoman suurta vetovoimaa. Aivan kuin jokin valtava magneetti kiskoisi heitä pakolla yhteen ja aina mitä lähempänä he olivat toisiaan, sitä voimakkaampi vetovoima oli. Elijahilla oli ollut monta kertaa vaikeuksia pitää ajatuksensa sisällään ja suunsa kiinni, ettei hän olisi möläyttänyt mitään kummallista Coran kuullen. Hän oli halunnut niin monta kertaa pyöräyttää Coran seinää vasten ja suudella tätä sellaisella intohimolla, joka jättäisi naisen sanattomaksi ja jalat veteläksi. Tällaisia tunteita Cora herätti Elijahissa! Hän sai tämän tuntemaan asioita, mitä hän ei varmasti olisi ajatellut tai halunnut entisessä elämässään. Cora sai Elijahin vapautumaan kaikista kahleistaan ja olemaan täysin oma itsensä, ja se sai Elijahin tuntemaan itsensä vahvemmaksi. Mutta yhdessä he olivat vielä vahvempia.
Matkan teko oli sujunut täysin ongelmitta, joka oli saanut Elijahin hämilleen. Missä olivat kaikki myrskyt ja katastrofit? Oli kuin, että heti kun merirosvot olivat poissa kuvioista, myrskyt ja kaaokset olivat kadonneet. Mikä ei todellakaan haitannut Elijahia, sillä mitä vähemmän ongelmia, sitä nopeammin he pääsisivät kotiin!
Mies käveli eteenpäin ja katseli Robertin miehistöä täydessä työntouhussa. Aluksi Elijahin oli hankala tottua tämän laivaston väkeen, koska he olivat niin paljon rauhallisempia ja mukavampia ihmisiä, kuin mitä Elijah oli tähän mennessä tottunut. Oli ollut outoa, että miehet tekivät töitä hymyssä suin ja kävivät oikeaa keskustelua keskenään, eivätkä olleet toistensa kimpussa repimässä toisiaan kappaleiksi. Elijah ei ollut nähnyt ensimmäistäkään riitaa tällä laivalla, jos ei mukaan lasketa muutamaa pientä erimielisyyttä, mutta se oli niin pientä siihen verrattuna mitä Atticuksen laivalla tapahtui. Elijah kääntyi laivan reunalle ja nojautui puukaidetta vasten, ja lempeän viileä tuuli hiveli hänen kasvojaan. Meri tuoksui taivaalliselta ja taivas oli kirkkaan sininen; täydellinen purjehdus sää siis. Elijah katseli lentäviä lokkeja, jotka näyttivät olevan jonkin kimpussa. Hän vetaisi pienen kaukoputken housujensa taskusta, jonka hän oli saanut kapteeni Robertilta hyväntahdon eleenä. Mies oli antanut sen myöskin osittain matkamuistona ja toivoi sen tuovan Elijahille onnea tästä lähtien. Mikä oli ollut Elijahin mielestä mukava ja ystävällinen teko Robertilta. Hän nosti kaukoputken silmiensä eteen ja tarkasteli sen läpi merelle. Vedessä kellui tynnyri, josta lokit olivat kiinnostuneet. Siinä saattoi mahdollisesti olla jotain syömisen arvoista, joten hän viittoi kapteenille tulemaan luokseen. Robert pyysi yhden henkilön miehistöstään ruorin taakse ja lähti laskeutumaan Elijahia kohti. Kapteenin sininen, pitkä takki näytti Elijahin silmissä ylevältä ja pystyi selvästi näkemään, että se oli puhtaasti käsin tehty ja pienen sekunnin ajan Elijah häpesi omaa vaatetustaan. Hän väisti kumminkin tämän ajatuksen ja kääntyi kapteenin puoleen.
"Mitäs katselet, Elijah?" Robert kysyi ja paiskasi kätensä papin olkapäälle. Elijah hätkähti hieman, mutta hymyili vain takaisin Robertille.
"Katsohan noita lokkeja. Näyttävät olevan kovasti kiinnostuneet jostakin”, Elijah vastasi ja ojensi kaukoputken kapteenille. Robert mumisi hetken itsekseen jotain, kunnes hänen silmistään paistoi pieni hämmennys ja jatkoi merelle tiirailemista tarkemmin.
"Hmmm...", Robert aloitti ja laski kaukoputken alas. "Mielenkiintoista, tuo tynnyri on peräisin eräästä toisesta kauppalaivasta. Huomasitko pienen vaakunan tuon tynnyrin kyljessä? Se kuuluu kaupungille nimeltä Warrington. Se on paikka täynnä rikkaita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä", Robert selitti ja ojensi Elijahille kaukoputken takaisin.
Pappi nosti sen uudelleen silmillensä ja katseli tynnyrin matkaa merellä. Lokit olivat katkaisseet köyden puisen tynnyrin ympäriltä ja olivat käyneet nyt kannen kimppuun. Ne nokkivat sitä kovalla tahdilla ja yrittivät tarttua siihen kynsillä. Jos Robert oli oikeassa näistä Warringtonin ihmisistä, rikkailla ihmisillä oli kaikkea mitä he saattoivat vaan haluta, ja se varmasti tarkoitti, että kaupunki olisi täynnä ruokaa. Joten ainoa johtopäätelmä, mihin Elijah tuli, oli että tuo tynnyri oli varmasti täynnä jotain niin herkullista, että jopa lokitkin halusivat sen. Mutta toisaalta, eivätkö lokit syöneet mitä vaan? Elijah raapi leukaansa hetken ja puntaroi vielä mielessään mitä hän tekisi seuraavaksi.
"Robert, pitelisitkö kaukoputkea hetken aikaa. En halua sen hukkuvan", Elijah sanoi nopeasti ja ojensi kätensä kapteenia kohti, katse edelleen eteenpäin. Robert käänsi päänsä äkisti Elijahiin ja ennen kuin tämä ehti ajattelemaan paremmin, hän nappasi kaukoputken Elijahin kädestä ja siinä samassa kun Elijah tunsi kaukoputken lähtevän kädestään, hän hyppäsi mereen. Robert kauhistui nähdessään Elijahin katoavan laidan toiselle puolelle ja juoksi huutaen tämän perään.
"ELIJAH! MITÄ HELVETTIÄ SINÄ OIKEIN TEET?!", Robert huusi ja syöksyi laivan kaidetta kohti.
Kapteeni katsoi ihmeissään, kun Elijah putosi veteen ja katosi hänen silmistään. Kauhun tunne sai Robertin kävelemään ympyrää laivan kannella ja sydän pamppaillen odotti, kunnes kuulisi veden rikkoutuvan. Kun ikuisuudelta tuntuva minuutti oli kulunut, merestä ilmestyi Elijah ja vetaisi niin syvään henkeä kuin vain pystyi. Robert miehistöineen ilmestyi kaiteelle ja huusivat yhteen ääneen, mutta Elijah ei saanut yhdestäkään lauseesta kiinni. Hän kääntyi sitten tynnyrin suuntaan ja lähti uimaan isoilla liikkeillä. Lokit alkoivat rääkyä heti, kun ne huomasivat Elijahin uivan niitä kohti ja yrittivät hätistää miehen pois. Elijah vetäisi kuitenkin voimakkaasti puutynnyrin luokseen ja linnut lensivät äänekkäästi kauemmas. Painava lasti kainalossaan hän lähti uimaan takaisin laivalle päin ja näki jo kaukaa Robertin jäätyneen ilmeen. Hän ei ollut varma pitäisikö kapteenin ilmeestä päätellä, että huutoa oli kohta tulossa vai päättyisikö kaikki rauhallisesti. Rullattavat tikapuut laskeutuivat laivan kylkeä pitkin ja Elijah lisäsi vauhtia uimiseensa. Päästyään takaisin ylös, loppui papilta voimat ja tynnyri putosi hänen käsistään kannelle. Kävi nopeasti selväksi mitä se sisälsi; kalaa, joka näytti vielä jopa syömiskelpoiselta ja pohjalta löytyi kasa hedelmiä. Siitä ei varmastikaan voinut olla kauaa, kun toinen kauppalaiva oli purjehtinut tästä. Miehistö suorastaan repesi onnesta ja kävivät heti hedelmien ja kalan kimppuun. Pari kaveria juoksi kalojen kanssa kyökkiin ja ei aikaakaan, kun Elijah haistoi nokassaan höyrystetyn kalan hajun. Robert oli antanut kovat puhuttelut, mutta se ei tuntunut samalta, kuin Atticuksen kanssa aikoinaan. Sillä nyt Elijah sai myös suuren määrän kiitosta, vaikka tulikin vähän nuhtelua. Mutta kun kaikki näyttivät niin iloisilta, ei Robert nähnyt mitään syytä rangaista Elijahia sen pahemmin.
Päivän kääntyessä yötä kohti, laiva oli hiljentynyt pikkuhiljaa. Miehistö oli juhlinut Elijahin löytämillä ruoilla koko illan, eikä mies ollut koskaan ennen tuntenut paremmin kuuluvansa porukkaan. Silti silloin tällöin hänen oli edelleen vaikea uskoa miten hyvään miehistöön hän oli päätynyt. Merirosvojen kohtelu oli jäänyt tiukasti kiinni Elijahiin, eikä hän tulisi milloinkaan unohtamaan millaista se oli heidän kanssaan. Monta kuukautta täydellistä helvettiä, mutta kuten aina, Elijah pystyi löytämään silti hyviä asioita ajasta, kun hän oli Atticuksen laivalla.
Hän oli kokenut uskomattoman seikkailun, jota hän ei tulisi enää koskaan kokemaan. Kaikki vastoinkäymiset, viha ja epätoivo olivat kiduttaneet miestä kyllikseen, mutta se oli saanut miehen vain kovettumaan eikä hän tuntenut enää olevansa saman miehen kengissä, joka lähti kuukausia sitten Rivermountista. Hänestä oli kuoriutunut rohkea ja päättäväinen mies, joka ei enää pelännyt maailmaa. Elijah tunsi itsensä uudistuneeksi ja aikoi tehdä kaikille selväksi, kun hän pääsisi takaisin kotiin, että hän ei ollut se sama säälittävä pappi, joka ei kyennyt muuhun kuin saarnaamaan Jumalan sanasta. Hän oli jättänyt sen kaiken taakseen eikä enää tarvinnut sellaista. Elijah oli myöskin kohdannut maailman upeimman naisen tällä matkalla, se tuntui olevan hänen elämänsä paras käännekohta.
Cora sai Elijahin sydämen laulamaan onnesta ja tämän vierellä vaarat ja ongelmat tuntuivat mitättömiltä. Cora antoi Elijahille ennen näkemätöntä voimaa, joka kihelmöi aina varpaissa saakka. Eikä hän voinut välttyä siltä sydämen pamppailusta, kun Elijah näki vilauksenkin naisesta ja kuinka tämän kasvoille ilmestyi joka kerta leikittelevä hymy; Cora tiesi vaikutuksensa Elijahiin, eikä voinut olla kiusaamatta Elijahia silloin tällöin. Cora oli yksinkertaisesti kaikki, mitä Elijah oli etsinyt elämässään. Hän oli itsevarma, kaunis, kiltti, hauska ja lojaali; kaikki hyvät puolet yhdessä paketissa, kuin se olisi ollutkin Elijahin tehtävä löytää. Ikävän kyyneleet alkoivat valua pitkin miehen kasvoja, kun hän ajatteli Coraa, joka oli yksin merellä. Elijah halusi vain sulkeutua naisen käsien väliin ja tuntea Coran pehmeä iho omaansa vasten. Elijah seisoi vieläkin kyökissä tehden yöllisiä askareitaan. Miehistö oli jättänyt likaiset astiat lojumaan ympäriinsä ja kun Elijahilla ei ollut muutakaan tekemistä, hän oli ottanut työkseen siivota heidän jälkensä. Kädet hieman vapisten hän hankasi lautasia puhtaaksi ja pyyhki kyyneleensä paitansa hihaan.
"Ei enää kauaa, Elijah... Koita nyt vain jaksaa nämä viimeiset hetket tällä laivalla", Mies puhui itselleen ja yritti välttää surkean näköistä peilikuvaansa tiskatessaan. Hän oli kuitenkin oikeassa, jos hänen laskelmansa pitivät paikkaansa, heidän tulisi saapua Rivermountiin ihan tuossa tuokiossa. Elijah oli yrittänyt pitää kirjaa kuinka monta kuukautta oli vielä jäljellä, mutta se oli osoittautunut vaikeammaksi kuin hän oli luullut.
Elijah tajusi joka kerta, että hän oli mennyt sekaisin kuukausissa jo kauan sitten, joten hänellä ei ollut mitään tarkkaa tietoa kuinka kauan hän oli ollut tällä laivalla. Elijah oli vain arvioinut suurinpiirtein, että sen täytyi olla suunnilleen neljä kuukautta, ellei vähän enemmänkin. Hän päästi suustaan syvän huokauksen ja vilkaisi kyökin pienestä ikkunasta ulos. Hän käänsi katseensa nopeasti tiskivuoreen ja ajatteli, että voisi jatkaa sitä vähän myöhemmin, joten Elijah pudotti puoliksi likaisen lautasen takaisin muiden astioiden joukkoon ja asteli ulos viileään ilmaan.
Meri näytti pelottavalta pilkkopimeässä, kuin he olisivat purjehtineet jossain mustassa öljyssä, joka saattaisi imaista heidän pimeyteen hetkenä minä hyvänsä. Elijah nosti hitaasti kasvonsa kohti taivasta ja kohtasi mahtavan näköisen kuun, mikä sai miehen hymyn nousevan huulilleen. Yö oli kauneimpia mitä hän oli koskaan nähnyt; pimeä taivas kirkkailla tähdillä ja kuu, joka valaisi heille tien. Elijah katsoi nopeasti ohjaamoon päin ja näki Robertin ruorin takana rauhallinen ilme kasvoillaan. Lempeät silmät naulittuna merelle päin ja suu oli pienessä hymyssä. Elijah palasi takaisin omiin ajatuksiinsa ja nojautui rennosti laivan kaidetta vasten ja haisteli yöilmaa, kunnes yhtäkkiä hän oli kuulevinaan jonkinlaista matalaa hyräilyä. Elijah pyöritti päätään joka suuntaan, kunnes tajusi sen olevan Robert, joka hyräili hiljaa itsekseen. Pappi otti jo ensimmäisen askeleen, mutta epäröi sitten. Hän pystyi kuulemaan kapteenin äänessä surun sävyjä, eikä halunnut häiritä tätä sen takia. Jos tällä oli jokin oma hiljainen hetki, eikä Elijah halunnut tungetella.
Mutta kun hän katsoi kapteenia tarpeeksi kauan, hän ajattelematta lähti uudestaan kävelemään tätä kohti, eikä edes huomannut liikkuvansa eteenpäin. Jokin tämän surullisessa hiljaisuudessa pakotti Elijahin liikkeelle ja muutaman askeleen päästä Elijah seisoikin jo Robertin vieressä. Kapteeni jatkoi edelleen pientä hyräilyään eikä Elijah voinut olla huomaamatta, kuinka tutulta sen sävelet kuulostivat. Huomattuaan asian, hän yritti välittömästi muistaa missä hän oli kuullut sen ennenkin, mutta juuri silloin kapteeni huomasi Elijahin ja laulu loppui siihen.
"Elijah, en huomannutkaan sinua. Onko kaikki hyvin vai miksi olet vielä tähän aikaan hereillä?", Robert kysyi rauhallisesti.
"Olin vain kyökissä pesemässä tiskiä, mutta ajattelin että jatkan sen myöhemmin loppuun. Enkä tunnu saavan untakaan, joten tässä sitä nyt ollaan", Elijah vastasi hiljaa ja kuunteli muiden miesten kovaa kuorsausta, joka kuului joka nurkasta. Onnekasta sakkia, kun saivat aina nukutuksi eikä mikään tuntunut häiritsevän heitä. Elijah silmäili pimeää yötä ja yritti nähdä kauemmas heidän eteensä, mutta pimeys tuntui olevan ainoa asia minkä he näkivät. Onneksi taivaalla loistava kuu antoi heille sen verran valoa, että he pystyivät näkemään edes muutaman metrin eteenpäin.
"Robert, osaatko sanoa yhtään kuinka paljon on vielä matkaa jäljellä?", Elijah kysyi ujosti ja käveli pari askelta kapteenin ja ruorin vierelle. Hän vilkaisi Robertia yön pimeydessä nopeasti ja palasi sitten odottamaan vastausta. Hän ei malttanut odottaa enää kauaa, että näkisi viimein kotisatamansa, Abigailin ja Coran, joka oli odottanut Elijahia monta kuukautta. Oli niin pienestä kiinni, että hän saisi tämän tehtävän päätökseen! Hän ei myöskään malttanut odottaa sitä riemun hetkeä, kun hän juoksisi kotiinsa ja antaisi äidillensä kultaisen omenan, joka parantaisi tämän.
Hän oli suunnitellut paljon, mitä kaikkea he voisivat alkaa tekemään yhdessä, kun Elijah saisi äitinsä takaisin terveiden kirjoihin. Hän voisi perustaa Abigailin kanssa jonkin liikeidean tai he voisivat matkustaa ympäri maailman! Elijah oli täynnä ideoita, riemua, mutta myöskin surua. Hänellä ei ollut mitään takuita siitä, että Abigail olisi edes selvinnyt näin pitkälle niillä lääkkeillä, mitä heidän kaupungistaan sai. Mutta hän oli päättänyt uskoa siihen ja tietäen, miten vahva Elijahin äiti oli, sai miehen varmemmaksi siitä, että hän löytäisi äitinsä kotoa sängystä. Hänellä olisi niin paljon kerrottavaa, kun hän pääsisi tältä laivalta pois. Hänellä oli niin paljon kerrottavaa seikkailustaan, ettei Abigail varmasti voisi uskoa puoliakaan. Eikä hän malttanut odottaa, että saisi esitellä Coran äidillensä, Abigail tulisi varmasti pitämään Corasta. Mutta eniten hän odotti sitä, kun saisi puristaa äitinsä tiukkaan halaukseen, jota hän ei ollut ennen saanut pojaltaan. Elijah oli kaivannut tätä aivan valtavan paljon.
"On hankala sanoa tässä pimeydessä tarkalleen, että missä olemme, mutta usko minua. Me emme ole enää kaukana, pian pääset takaisin Rivermountiin!", Robert sanoi vahvalla äänensävyllä ja läimäytti kätensä jälleen Elijahin olkapäälle. Se antoi miehelle hieman rohkeutta ja itsevarmuutta asiasta, että pian hän saisi jälleen astella kaupungin katuja.
"Palaa vain takaisin lepopaikallesi, Elijah. Minä herätän sinut aamulla ja kerron tarkemmat tiedot sitten", Robert jatkoi ystävälliseen sävyyn, joka sai Elijahin itse asiassa haukottelemaan ja kääntyi pois päin kuin lumottuna. Hän käveli nuo pari porrasta alas kantta kohti, mutta kunnes pysähtyi ja kysyi kapteenilta:
"Mistä sinä muuten tunnet tuon laulun? Kesti vähän aikaa tajuta, että missä olen sen kuullut, mutta sitten tajusin että se on sama laulu, mitä olemme laulaneet Rivermountin kirkossa", Elijah möläytti kovaan ääneen ja odotti kuun valossa kapteenin vastausta.
Elijahilla ei ollut hajuakaan mitä hän haki tällä kysymyksellä, mutta hänen oli pakko kysyä, koska muuten se olisi jäänyt vaivaamana häntä. Robert hätkähti kuullessaan Elijahin kysymyksen, mutta rentoutui melkein saman tien. Jokin kapteenin olemuksessa tuntui hyvinkin tutulta, se miten hän katsoi Elijahia juuri nyt. Miehestä tuntui yhtäkkiä, että hän oli sittenkin nähnyt nuo kasvot ennenkin, mutta aika ja hämmennys oli saanut ne häviämään Elijahin mielestä. Koko tilanne muuttui yhtäkkiä kummalliseksi, ettei Elijah tiennyt mitä sanoa tai miten kuvailla tätä hetkeä. Robert ja Elijah olivat tuijottaneet toisiaan pimeässä jo muutaman minuutin ajan, mutta kumpikaan ei ollut sanonut vielä sanaakaan. Sitten Elijahista alkoi tuntua, että ehkä hänen kysymyksensä oli ollut sopimaton tai liian henkilökohtainen, joten hän alkoi ymmärtää miksi kapteeni ei ollut sanonut mitään.
"Anteeksi, ei olisi pitänyt kysyä mitään tuollaista. Pahoittelen, Robert, palaan nyt takaisin lepopaikalleni", Elijah sanoi yllättäen samalla kapteenin, joka yskäisi kuin muistuttaakseen itselleenkin, että mihin he jäivät. Robert kumartui ruorin ylle ja painoi hetkeksi päänsä alas, ennen kuin puhui jälleen.
"Tämä tuli todella yllättäen, Elijah. Enkä oikein tiedä miten ja mitä minun pitäisi sanoa...", Robert aloitti ääni vapisten, joka sai hänet varpailleen. Elijah oli jähmettynyt portaikkoon odottamaan hiljaa, että mitä tässä oli tapahtumassa. Mihin hän oli taas sotkenut nokkansa?
"Totuus on, että minäkin olen kuullut kyseisen laulun Rivermountissa.. Se oli minunkin kotini joskus kauan, kauan sitten", Robert jatkoi, mutta hänen äänensä tuntui kaikkoavan. Elijah kääntyi takaisin ympäri ja nousi pari porrasta takaisin ylös kapteenin viereen. Kummallinen tilanne alkoi muuttua vain oudommaksi ja oudommaksi, mistä tässä oikein oli kysymys?
"Mitä sinä sanot siis? Oletko sinäkin kotoisin Rivermountista?", Elijah päästi suustaan nopean kysymyksen ja hänen kehonkielensä kertoi, ettei aikonut käydä millekään levolle, ennen kuin Robert puhuisi hänelle.
Kysymysten sade alkoi Elijahin pään sisällä ja hämmennys otti ison roolin tilanteessa, joka tuntui vieraalta, mutta jokin tässä ei ollut ollenkaan vierasta. Se oli jotain, joka oli ollut kauan kadoksissa ja oli tullut nyt löydetyksi, mutta yritti vielä asettua aloilleen ja oikeaan muotoonsa. Kaikki tämä tuntui Elijahista todella oudolta, mutta hän aikoi kaivaa sen esille, mitä ikinä se olikaan. Sillä mitä hän oli oppinut, salaisuudet oli aina hyvä kaivaa esille ja selvittää ne perinpohjin. Varsinkin, jos ne vaikuttivat muihinkin ihmisiin, kuin vain itseensä.
"Kyllä, niin se on... Rivermount on myös minunkin kotini, mutta en usko, että ihmiset siellä kaipaavat minua ollenkaan. Se, mitä olen tehnyt menneisyydessäni, on tuhonnut paljon asioita..", Robert kertoi hiljaa ja puristi ruoria entistä enemmän. Elijah oli selkeästi osunut johonkin arkaan paikkaan, mutta hänestä tuntui niin vaikealta perääntyä juuri nyt, kun juttu oli melkein avautumassa hänelle. Mistä ihmeestä Robert oikein puhui? Mikä voisi olla niin kamala juttu, että kaikki kaupunkilaiset katsoisivat sinua pahalla vuosienkin jälkeen? Se tuntui jotenkin järjettömältä, kun Elijahille oli koko elämän ajan opetettu anteeksiannosta, ja että kuinka jokainen ihminen ansaitsee sen.
"Robert.. En tiedä, mitä sinulle on tapahtunut menneisyydessäsi, mutta kukaan ei voi kertoa sinulle siitä huolimatta, missä on sinun kotisi ja missä ei. Jos sinun juuresi ovat Rivermountissa ja sielusi kaipaa sitä paikkaa, palaa takaisin. Sinä saat ainakin minun anteeksiantoni, koska sinä ansaitset sen ja hyvän elämän! Jokainen ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden tässä maailmassa ja mahdollisuuden muovata elämänsä uuteen, parempaan suuntaan!", Elijah alkoi saarnaamaan kuin vanhoina hetkinä ja se herätti hänet. Pilvet siirtyivät kuun ympäriltä ja antoivat lisää valoa, ja aivan kuin tarkoituksella, kuun valo osui suoraan Elijahin ja Robertin ylle. Sumea kuva Elijahin menneisyydestä palasi hänen mieleensä, mutta siitä oli vaikea ottaa selvää mitä se tarkoitti.
"Mutta minusta tuntuu siltä, että minun on kysyttävä tätä. Mitä sinulle tapahtui, jos saan kysyä?", Elijah sanoi ja yritti vain ymmärtää mistä tästä kaikesta oli kysymys.
Mikä tämä tunne oli hänen sisällään, että hänen edessään seisoi joku todella tuttu henkilö? Miksei hän vaan päässyt eroon siitä tunteesta, että Elijahille oltaisiin valehdeltu koko ajan. Robert katsahti äkisti Elijahiin, muttei saanut sanoja tulemaan ulos suustaan. Pieni änkytys kuului hänen kurkustaan, kun hän yritti alkaa kertomaan. Se alkoi jo tuntua Elijahista pahalta, ei hän halunnut pakottaa ketään kertomaan asioita, joista oli vaikea puhua. Joten hän päätti perääntyä ja käänsi hiljaa selkänsä kapteenille, ehkä aamulla he voisivat keskustella lisää. Elijah ymmärsi kyllä hyvin sen, ettei kaikesta pystynyt yksinkertaisesti kertomaan. Onhan meillä kaikilla heikot kohtamme. Robert puri huultaan kovasti, että lopulta maistoi veren suussaan. Koko hänen kehonsa oli jäykistynyt ja tuntui, että jokainen lihas repisi hänet kohta kahtia ellei hän avaisi suutaan.
"Minä... minä..."
"Ei tarvitse kertoa, Robert.", Elijah keskeytti kapteenin lauseen heti. "En halunnut painostaa sinua mitenkään tai tungetella, olen pahoillani. Palaan nyt heti omalle paikalleni niin kuin minun olisi pitänyt tehdä jo monta tuntia sitten.", Elijah jatkoi loppuun ja käveli kannen alle penkille, jossa häntä odotti yksinäinen ruskea viltti. Robert ei ollut ehtinyt vastaamaan mitään, kun Elijah oli jo kadonnut näkyvistä. Hän oli selvästi ylittänyt rajansa tänään, mikä hävetti miestä syvästi ja hakkasi päätänsä pari kertaa seinään. Miksi hänen piti olla aina niin utelias, Elijah mietti ja kävi makaamaan pitkälle penkille, ja veti viltin korviin saakka. Vielä oli muutama tunti aamunkoittoon ja tällä hetkellä Elijah ei toivonut muuta kuin, että se saapuisivat Rivermountiin mahdollisimman pian! Hänen mieltään vaivasi ääretön hävetys äskeisestä hetkestä kapteenin kanssa.
"Kunpa joskus oppisin olemaan sekaantumatta muiden asioihin..", Elijah ajatteli puoli ääneen ja yritti harhauttaa ajatuksiaan laskemalla numeroita niin pitkälle kuin jaksoi ja osasi. Pitkän puolen tunnin päästä kuului myös Elijahin paikalta pientä kuorsausta ja muminaa, kun hän näki intensiivistä unta kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut koko merimatkan aikana. Lopulta laiva täyttyi täyteläisestä hiljaisuudesta ja Robert ohjasi heidät viileään pimeyteen. Hän sytytti laivaan muutaman lyhdyn huomattuaan, ettei kuu valaissut enää tarpeeksi meritietä, ja tunnelma muuttui hetkessä synkemmäksi. Jos joku ulkopuolinen katseli jossain heidän laivaansa, se muistuttaisi varmasti aavelaivaa, joka matkasi äänettömästi syvän, mustan meren aalloilla.
Yön väistyessä aamun tieltä, ensimmäiset aamuauringon säteet lämmittivät yllättävän kuumasti laivaa ja sen matkustajia. Robert oli lyyhistynyt väsyneenä ruorin päälle, mutta kirkas valo taivaalta sai hänen silmänsä avautumaan hitaasti. Hän nousi kömpelön oloisesti ylös ja hieroi silmänsä puhtaiksi, ja katseli ympärilleen. He olivat selvästikin edenneet hyvää vauhtia viime yönä, pikkuinen tuuli oli avittanut heidän laivaansa liikkumaan verkkaisemmin.
Kapteeni nappasi vyöltään juomapullonsa ja otti hörpyn lämmennyttä vettä, mikä maistui karmealta, mutta oli parempaa kuin ei mitään. Hän oli ajatellut koko yön sitä, mitä oli tapahtunut Elijahin kanssa ja oli yrittänyt keksiä oikeita sanoja miten selittää tilanne. Mutta se tuntui mahdottomalta, miten hän ikinä voisi myöntää salaisuutensa, jonka hän oli yrittänyt kätkeä syvälle piiloon? Mutta nähtyään ja kuunneltuaan Elijahia viime yönä, hän ymmärsi, että tämä saattoi olla hänen ainoa ja viimeinen tilaisuutensa puhua itsensä puhtaaksi. Asia oli puristanut hänen sydäntään jo monia vuosia, eikä hän tiennyt kestäisikö pitää sitä enää sisällään. Miehistö alkoi heräillä pikkuhiljaa ja kömysivät ulos auringon paisteeseen. Osa katosi kyökkiin etsimään purtavaa ja loput jakoivat toisilleen juomisiaan. Monelta mieheltä löytyi alkoholia janojuomaksi, koska juomakelpoista oli rajallinen määrä, eikä sitäkään ollut enää paljoa jäljellä. Senkin takia he yrittivät kiiruhtaa Rivermountiin, että miehet saisivat käydä täyttämässä vesivarastot.
Samassa kapteenin ajatukset keskeytti mastomies, Andre, joka alkoi huutaa kovaan ääneen.
"KAPTEENI! Taidan nähdä jotain edessämme!"
Kapteeni veti äkkiä kaukoputken esille ja tarkasteli, että missä Andre näki maata. Hän pyöri paikallaan hetken aikaa, ennen kuin se osui hänen näkökenttäänsä. He olivat vielä kaukana, mutta Robert pystyi erottamaan kaukoputken avulla, että edessä oli tulossa kaupunki. Korkeiden rakennusten huiput nousivat ensimmäisinä esille ja osa miehistöstä alkoi kiljua onnesta. Vihdoinkin maata! Elijah, joka nukkui edelleen kannen alla, heräili mekkalan ääniin.
"Mitä täällä nyt tapahtuu..?", Hän tuskaili ja piteli penkin kovettamaa selkäänsä. Äänistä hän päätteli, että kyseessä ei ainakaan ollut kapina, vaan miehet olivat jostain innoissaan. Joten Elijah potkaisi viltin päältään ja kiskoi kengät jalkaansa. Ehkä sekunnin ajan Elijah tuijotti rikkinäisiä kenkiään ja harmitteli niiden puolesta. Toisesta kengästä melkein puuttui pohja ja toisesta meni varpaat läpi, hän tarvitsisi todellakin uudet parit. Elijah oli miettinyt kovasti viime yön tapahtumia, mitä silloin edes tapahtui? Elijah ei ollut täysin varma, koko juttu oli kääntynyt niin oudoksi. Hänellä ei ollut hajuakaan, mitä oli tapahtunut hänen ja kapteenin välillä. Mutta juuri tällä hetkellä hänen mielensä oli Rivermountissa, oliko Elijahilla edes aikaa penkoa tätä kapteenin käytöstä enempää? Ei todennäköisesti ollut, mutta hän ei voinut vastustaa tunnetta, että tässä oli kiinni jotain, joka liittyi heidän kummankin menneeseen!
Noustuaan laivan kannelle, Elijah painoi kätensä otsalle ja otti auringon vastaan irvistävällä ilmeellä. Hän näki miehistön aamutöissä ja tervehtivät Elijahia iloisella vilkutuksella. Hän tietysti vastasi joukkiolle takaisin ja odotti saavansa uutta tietoa Rivermountista, joten hän käveli suoraan kapteenin luokse. Elijah oli edelleen nolona öisestä tungettelustaan ja hänestä tuntui, että oli ylittänyt hänen ja kapteenin suhteen välissä olevan rajan, mutta Elijahilla alkoi itsellään aika loppua. Jos hän halusi vielä kerätä viimeisiä tiedon jyviä ihmisistä, nyt olisi viimeinen hetki, kun Rivermount ei voinut olla enää kovin kaukana.
"Herra kapteeni. Haluan pahoitella viimeistä käytöstäni, ei olisi pitänyt puhua ja painostaa niin paljon. Olen pahoillani", Elijah puhui tyynesti ja otti askeleen eteenpäin. Robert tunsi Elijahin seisovan takanaan ja hänestä tuntui, kuin olisi kadottanut puhekykynsä. Miksi hän tunsi näin? Kaikkien näiden vuosien aikana, Robert oli vain yrittänyt tehdä itsestään kovempaa ja yrittänyt unohtaa, mitä hänelle ja hänen rakkaille ihmisille tapahtui. Hän oli yrittänyt löytää pakotietä, mutta muistot pääsivät aina jostain piinaamaan Robertia. Jos hän pystyisi ainoastaan kertomaan totuuden, se voisi lopettaa tämän hänen pään sisällä pauhaavan helvetin. Elijahin yskäisy sai kapteenin heräämään ajatuksistaan ja köhisi nyt itsekin saadakseen äänensä kulkemaan.
"Älä sinä suotta pahoittele!", Robert aloitti ja hymyili parhaansa mukaan. "Me saavumme pian Rivermountiin, eikö olekin jännittävää?", Hän jatkoi ja Elijah pystyi kertomaan, että kapteeni yritti vaihtaa puheenaihetta.
"Kyllä, se on todella upeaa. Olen ikävöinyt kotiani kovasti.", Elijah vastasi hiljaa ja seisoi jälleen niin vaivaantuneen näköisenä. Robert hymyili ainoastaan ja nyökkäsi ymmärtäväisen näköisenä, mutta hänen katseensa siirtyi nopeasti lattia tasolle. Hän otti syviä henkäyksiä, ennen kuin kohtaisi Elijahin pitkän tuijotuksen.
"Kuule, Elijah. Tulisitko kanssani hetkeksi hyttiini? Minun on kerrottava sinulle jotain, ennen kuin on liian myöhäistä.", Robertin ääni muuttui vakavammaksi yhtäkkiä ja se sai Elijahin nielaisemaan kovaan ääneen.
"Okei...", Hän vastasi epäröiden ja Robert määräsi yhden miehistään ruoriin. Kapteenin hytti oli aivan heidän takanaan, eikä sinne mennyt aikaa kuin muutaman askeleen verran. Robert avasi heille oven ja sulki sen perässään hiljaa. Elijah ei tiennyt yhtään mitä olisi tulossa ja se hirvitti häntä. Olihan hän toki halunnut penkoa lisää kapteenin menneisyyttä, mutta jos se toisi lisää hankaluuksia Elijahin elämään, sitten hän ei haluaisi tehdä sitä. Mihin ihmeeseen tämä voisi liittyä? Ja miten Elijah liittyy yhtään mihinkään? Hermostunut hiki nousi hänen otsalleen ja naputti jalkaansa levottomasti. Kapteeni ei ollut istunut alas tuolilleen, vaan sen sijaan seisoi kädet puuskassa ja vaelteli ympäri hyttiä.
"Kapteeni, mitä tämä tarkoittaa? Haluan olla valmiina, kun saavumme Rivermountiin, joten kertoisitko mistä tässä on kyse?", Elijah sanoi ja nojasi käsiensä varaan, vilkuillen koko ajan hytin ikkunasta, että milloin hän näkisi tutut maisemat. Robert pysähtyi paikalleen ja vilkaisi Elijahiin päin ja tämän ilmeestä päätellen, hän tiesi Elijahin janoavan tietoa. Robertin miehistö oli salaa kerääntynyt kuuntelemaan hytin oven taakse heidän keskusteluaan, laivalla ei ollut tapahtunut mitään mielenkiintoista vähään aikaan, joten heitä pakostakin kiinnosti mitä näiden kahden miehen välillä tapahtui, ja mikä heitä yhdisti. He eivät pystyneet kuulemaan kaikkia sanoja selkeästi, mutta mistä ikinä olikin kysymys, oli keskustelu kiivas ja miehet kuulivat Elijahin äänen kohoavan korkeuksiin. Samassa hytin ovi pamahti täysillä auki ja miehistö kaatui takamuksilleen. Elijah astui naama punaisena ulos ja kyyneleet olivat kastelleet tämän kasvot kokonaan.
"EI, EI, EI!! EN USKO HETKEÄKÄÄN MITÄ SINÄ JUURI SANOIT MINULLE!", Elijah karjui ja oli kääntynyt kapteeniin päin, ilme kasvoillaan johon ei ollut sanoja. Miehistö katsoi vierestä ihmeissään, että mitä oli tekeillä. "MITEN IKINÄ, KOSKAAN, VOIT TULLA VÄITTÄMÄÄN, ETTÄ SINÄ OLISIT MINUN ISÄNI?? MINUN ISÄNI ON KUOLLUT, JOTEN LOPETA NUO PASKAPUHEET HETI!", Elijah ei voinut lakata itkemästä ja hän parkui, kuin hän olisi kuolemaisillaan. Tuska, pettymys ja viha purkautuivat sellaisella voimalla, jota kukaan maailmassa ei ollut ennen todistanut. Robert oli Elijahin isä, mikä universumin kieroutunut suunnitelma tämä nyt sitten oli?
"Elijah, ole kiltti, kuuntele minua! Anna minun yrittää selittää!", Robert aneli Elijahia ja käveli nopeasti tämän perään, mutta hän ei aikonutkaan pysähtyä. Elijah ei pystynyt katsomaan Robertia silmiin, miten hän kehtaa väittää moista!
"En halua kuulla sinun selityksiäsi, jätä minut rauhaan! Miten voit väittää tuollaista? Tuo on järjetöntä!", Elijah paineli eteenpäin laivan kannella, kunnes hän huomasi, että he olivat purjehtineet paljon lähemmäs edessä olevaa kaupunkia, ja Elijah erotti maisemasta korkeat kirkon tornit. Tuttu näky sai hänet itkemään entistä enemmän ja hänen täytyi pysähtyä katsomaan sitä tarkemmin, varmistaakseen ettei hän nähnyt näkyjä. Robert oli kävellyt hänen taakseen ja lempeästi laski kätensä Elijahin olkapäälle. Mies säpsähti tätä ja kääntyi nopeasti poispäin. Miten hän pystyisi järkeilemään tämän asian päässään? Liika oli liikaa kenelle tahansa.
"Elijah.. tiedän, että tätä on vaikea uskoa. Helkkari, en voi itsekään uskoa mitä juuri sanoin. Mutta tiedä, että minä en todellakaan suunnitellut tämän tapahtuvan. En mitenkään tiennyt, että se olit sinä, kun me poimimme sinut mukaan mereltä. Mutta heti, kun tunnistin sinut, minä menin aivan sanattomaksi, enkä tiennyt miten käsitellä asiaa. Et pystynyt huijaamaan minua tuolla risuparralla, tunnistaisin poikani missä vain", Robert selitti pitkään ja hitaasti, ja Elijah oli vain vaiennut. Hän pystynyt sanomaan mitään tai päästämään ääntäkään, Elijah ei yksinkertaisesti voinut uskoa mitä hän kuuli.
"Ennen kuin jouduin siihen onnettomuuteen, sinun äidilläsi ja minulla oli ollut vaikeita aikoja keskenämme. Emme koskaan halunneet näyttää sitä sinulle, joten me yritimme käyttäytyä mahdollisimman asiallisesti, kun sinä olit ympärillä. Olen erittäin pahoillani siitäkin. Usko minua, kun kerron, että rakastin äitiäsi valtavasti ja hänellä on silti erityinen paikka sydämessäni, mutta ajat muuttuivat liian rankaksi meidän välillämme. Tunsin olevani täysin hukassa, kun tajusin, että tulisin menettämään rakastamani naisen. Eikä minussa ollut tarpeeksi miestä, että olisimme istuneet alas ja puhuneet asioista. Minä olin pelkuri ja halusin paeta", Robert kertoi ja ensimmäistä kertaa aikohin, hän itki. Kapteeni pyyhki kyyneleet takkinsa hihaan ja yritti koota itsensä. "Kun onnettomuus sitten tapahtui, kaikki luulivat minun kuolleen, mutta olin törmäyksessä lentänyt kauemmas autosta. Sinä hetkenä, kun tajusin selvinneeni, se tuntui että tässä olisi tilaisuuteni aloittaa uusi elämä. Myönnän itsekin, olin todella itsekäs paskiainen tehdessäni niin, mutta minä en vain voinut palata takaisin. Joten vaihdoin nimeni, pääsin kauppalaivan kapteeniksi ja jätin kaiken taakseni, tai niin ainakin yritin. Mutta heti, kun näin sinut, tiesin, etten voinut enää peitellä totuutta. Joten, minä tässä vähiten ansaitsen anteeksiantoa. Varsinkaan sinulta kaiken sen jälkeen mitä aiheutin teille kummallekin." Pitkän kertomuksen jälkeen, Robert vaikeni odottamaan Elijahin vastausta.
Mutta tämä oli edelleen täysin sanaton ja hänen teki mieli vaan kadota paikalta. Voisiko hän uskoa Robertia? Mitä jos tämä olisi jokin sairas vitsi? Mutta kuinka muuten Robert tietäisi Elijahin isän onnettomuudesta? Elijah epäili, että tuskin ihmiset olisivat vaivautuneet levittämään asiaa ympäri maailmaa. Hän katseli kapteenin vanhentuneita kasvoja, miten hän ei ollut ennen huomannut kuinka iäkäs kapteeni oikeasti olikaan? Robert nappasi hattunsa pois päästä ja astui lähemmäs Elijahia, ja silloin hän huomasi kapteenin vasemmassa silmäkulmassa arven. Elijahin isällä oli ollut samanlainen arpi, jonka hän oli saanut kalastusreissulla. He olivat kaatuneet veneellä ja Elijahin isä oli lyönyt silmäkulmansa kiven kulmaan. Se oli ollut todella ikävän näköinen tilanne.
"Kerro, miten sait tuon arven?", Elijah sanoi viimeinkin, mutta totinen ilme naamallaan. Robert hymähti ja kertoi saman tarinan kalastusreissusta ja siitä, kuinka se oli tehnyt kipeää, kun hänen päänsä oli osunut kiveen. Jokainen yksityiskohta oli sopinut tarinaan, joten Elijah ei voinut olla varmempi asiasta. Robert oli tosiaan hänen isänsä!
"Miten tämä on mahdollista?", Elijah hämmästeli eikä pystynyt nyt irrottamaan katsettaan kapteenista. Hän oli hieman rauhoittunut, mutta miehen sisällä oli kaikki tunteet sekaisin, joka ajoittain toi oksettavan olon mukanaan. Hän ei tiennyt pitäisikö tässä riemuita vai olla kauhuissaan, joten hän päätti pitää neutraalin etäisyyden heidän välillään. Elijahilla ei ollut sellaista tunnetta, että hän haluaisi juosta halaamaan isäänsä. Tässä oli ihan liikaa prosessoitavaa, hän ei vaan kyennyt lähestymään Robertia.
"En ymmärrä itsekään..", Robert sanoi ja raapi päätään häpeän oloisena. "Olisikohan minun mahdollista nähdä Abigail? Vielä viimeisen kerran", Robert kysyi yhtäkkiä ja Elijah päästi pienen kauhistuksen äänen.
"En oikein tiedä... Äiti ei ole kunnossa, joten tämä voisi olla hänelle liian kamala shokki.", Elijah selitti ja toivoi jo laskeutumaan laivasta ulos.
"Ymmärrän... Jos se ei mielestäsi ole hyväksi, pysyn sitten kaukana. Mutta kaikesta huolimatta mitä on tapahtunut, toivon teidän elämäänne paljon onnea. Pitäkää toisistanne huolta", Robert sanoi ja kääntyi kävelläkseen pois. Hän marssi takaisin ruorin paikalle ja suuntasi katseensa kohti Rivermountia, jonka satama saavutti jo heitä.
Elijah kääntyi katsomaan maata kohti ja kiiruhti laivan keulaan. Hän etsi katseellaan kaikkialta Coraa, ja hetken päästä hän huomasi tämän nostavan päätään laiturin vierestä. Äskeisen shokin jälkeen Elijah täyttyi suuresta onnesta, kun hän tajusi Coran olevan oikeasti vastassa häntä. Kuinka Elijah olikaan saattanut epäillä Coraa, tottakai hän olisi täällä odottamassa! Riemun vallassa Elijah hyppäsi pää edellä veteen ja ui niin nopeasti kuin pystyi Coraa kohti. Nainen nosti kätensä ilmaan ja onnen kyyneleet putosivat hänen poskilleen. Saavutettuaan toisensa, he eivät voineet muuta kuin hymyillä ja nauraa, joka johti pitkään suudelmaan. Cora kietoi kätensä tiukasti Elijahin kaulan ympärille ja piti miestä lähempänä kuin koskaan.
"Elijah, olen niin onnellinen, että olet takaisin ja turvassa! Kaipasin sinua ihan valtavasti. Kuukaudet kuluivat niin hitaasti, kun istuin täällä odottamassa sinua. Tiirailin varmaan jokaista ohi kulkevaa laivaa, että joko se olisi teidän laivanne”, Cora selitti tohkeissaan ja Elijahin sydämen valtasi järjettömän suuri onnen tunne. Hän oli viimein kotona ja pitelemässä Coraa sylissään. Elijah ei tarvinnut siinä hetkessä mitään muuta.
"Minäkin kaipasin sinua, Cora! Et arvaakaan kuinka paljon", Elijah vastasi ja tarttui Coraa tiukemmin kädestä.
"Elijah, minun on sanottava sinulle jotain", Cora piteni kämmentään Elijahin poskella ja katsoi miestä syvälle silmiin.
"Vain jos se ei ole mitään shokeeraavaa. Minä nimittäin varmasti kuolen, jos kuulen vielä yhdenkin draamakertomuksen", Elijah vastasi nopeasti ja tunsi sydämensä hyppäävän ulos rinnastaan. Cora kallisti päätään hämmentyneenä, mutta yritti ohittaa sen äkisti ja siirtyä kertomaan asiansa.
"No, toivon ainakin, ettei tämä järkytä sinua. En vaan voi pidätellä enää tunteitani, Elijah! Sinä olet ensimmäinen ihminen, joka sai minut ymmärtämään, että tässä maailmassa on vielä hyvyyttä. Sinä avasit sydämeni ja silmäni monille uusille asioille, ja sinä saat minut tuntemaan syviä tunteita, joita en ole ennen tuntenut. Ja jos en ole lukenut sinua aivan väärin, voisin väittää, että sinäkin tunnet jotain minua kohtaan", Cora puhui viettelevällä äänellä eikä kääntänyt hetkeksikään katsettaan Elijahista. Mies oli yhtä hymyä ja odotti omaa vuoroaan puhua.
"Et ole todellakaan lukenut minua väärin, olen sitä paitsi todella huono peittelemään tunteitani. Minullakin on suuria tunteita sinua kohtaan. Sinä olet parasta mitä minulle on tapahtunut. Minä rakastan sinua! ", Elijah kertoi ja veti Coran syliinsä uudestaan. Cora punastui ja näytti niin suloiselta Elijahin silmissä, ja uudet kyyneleet valuivat kummankin poskilta.
"Olen iloinen kuullessani tuon, todella. Joten haluaisinkin kysyä, että jatkaisitko kanssani tätä seikkailua?", Cora kysyi niiskuttaen, mutta hymyillen samaan aikaan. Elijah oli pakahtua onnesta.
"Ei tarvitse edes kysyä, Cora. Minä jatkaisin kanssasi maailman ääriin!", Elijah vastasi ja suuteli Coraa vielä kerran. Kumpikaan ei olisi halunnut irottaa, mutta tehtävä ei ollut vielä valmis. Heidän tulisi kiiruhtaa Abigailin luokse!
"Ikävä pilata heti, mutta meidän pitää mennä", Elijah sanoi ja lähti vetämään Coraa rantaa kohti. Noustuaan vedestä, he odottivat hetken aikaa, että Coran pyrstö katoaisi ja saisi jälleen jalat tilalle. Elijah antoi kiireesti hänen takkinsa Coralle ja kietoi naisen siihen. Elijah tarkisti vielä, että omena oli vielä tallessa. Siellähän se oli, syvällä Elijahin laukussa. Elijah nappasi Coraa kädestä ja he lähtivät juoksemaan täyttä häkää Elijahin ja Abigailin talolle. Kaupunkilaiset katsoivat kauhistuneena, kun Elijah ja Cora viilettivät täyttä vauhtia mäkeä ylös. Juostuaan noin vartin verran, he viimeinkin saavuttivat talon. Kumpikin heistä oli aivan läkähtynyt, mutta he astuivat äkkiä sisälle taloon.
"Äiti! Se olen minä, Elijah. Minulla on parannuskeino sinulle!", Elijah kailotti kovaan ääneen ja kiiruhti Abigailin makuuhuoneeseen. Ovi avautui kovaan ääneen ja miehen katse nauliintui heti äitinsä kalpeisiin kasvoihin. Abigail oli laihtunut aivan kamalasti ja Elijah pystyi näkemään luut, jotka paistoivat nahan läpi. Abigail käänsi hitaasti päätään ja yritti nostaa kättään Elijahia kohti.
"Älä liiku, äiti. Minä olen tässä nyt. Toimme sinulle lääkkeen, joka auttaa sinua", Elijah puhui rauhallisesti ja istuutui aivan äitinsä viereen. Hän tarttui äitiään kädestä ja pyysi Coran huoneeseen. Nainen ojensi ensimmäisenä omenan Elijahille ja tämä kääntyi takaisin äitinsä puoleen.
"Tässä on legendaarinen kultainen omena. Minä ja Cora teimme paljon töitä saadaksemme tämän. Se tekee sinusta kuolemattoman! Ei enää koskaan sairauksia tai kuolemaa. Ole kiltti ja ota pala tästä!", Elijah rukoili ja yritti leikata Abigailille palan omenasta.
Hän kuitenkin vain hymyili pojalleen ja heilutti heikosti päätään.
"Voi, rakas poikani. Olet nähnyt aivan liikaa vaivaa pelastaaksesi minut. Mutta minun aikani on tullut. Olen onnellinen, että sain nähdä poikani vielä viimeisen kerran. Minä olen elänyt hyvän elämän ja nähnyt ja oppinut kaiken mitä olen tarvinnut. Olen hyväksynyt kohtaloni ja niin pitäisi sinunkin", Abigail puhui hauraalla äänellään ja piteli vain Elijahia kädestä. Elijah pudisti päätään tomerasti ja hän löysi itsensä jälleen itkemästä. Cora seisoi Elijahin vierellä ja painoi kätensä tämän selkään, yrittäen rauhoittaa tätä.
"Ei, älä sano noin!", Elijah pyysi itkien ja laittoi omenan Abigailin käteen. Naisen heiveröiset sormet eivät jaksaneet kauaa pidätellä omenaa ja se vieri sänkyä pitkin Elijahin jalkoihin.
"Ole kiltti, Elijah. Anna minun mennä rauhassa. En voisi mitenkään ottaa tuota kultaista omenaa. Yritä ymmärtää. Herra on antanut minulle tämän ajan elettäväksi ja olen tullut nyt tieni päähän. Tahdon vain päästä lepoon, Elijah. Minä olen jo niin väsynyt, on aika päästää irti. Ainoa toiveeni on, että sinä ja tämä kaunis nainen jaatte omenan ja syötte sen. Toivon, että tekisitte kaikkenne, että tulevaisuudessa ei muiden tarvitsisi kokea tätä kohtaloa. Niin kauan, kuin siihen meneekin, pyydän. Löytäkää parannuskeino“, Abigail sanoi melkein kuiskien ja päästyään puheen loppuun, hänen silmänsä sulkeutuivat ikuiseen uneen. Elijah ja Cora purskahtivat kovaan itkuun, eikä Elijah halunnut päästää äitinsä kädestä irti.
Miehen vilkaistaessa nopeasti sivusilmällään ikkunaan, hän näki jonkun katsovan sisään, mutta heti kun Elijah käänsi katseensa henkilön suuntaan, tämä livahti paikalta.
"Älä huoli, äiti. Minä ja Cora lupaamme täyttää lupauksesi, vaikka se olisi viimeinen tekomme", Elijah kuiskasi hiljaa ja laski hellästi äitinsä kädet käsistään. Kyyneleet, jotka tuntuivat loputtomilta, valuivat vieläkin ja Elijah kurkisti äkkiä ikkunasta ulos. Hän näki tutun pitkätakkisen miehen kiiruhtavan poispäin talolta. Robertin oli ollut pakko päästä paikalle, vaikka Elijah oli kieltänyt häntä. Mies oli toivonut näkevänsä Abigailin vielä kerran, muttei olisi arvannut, että tämä olisi niin huonossa kunnossa. Kipu rinnassaan hän juoksi takaisin satamaan, ja se tuntui, kuin Elijah ei tulisi näkemään Robertia enää koskaan.
Cora käveli hiljaa Elijahin viereen ja tarttui tätä kädestä.
"Olen pahoillani, Elijah. Mutta lupaan sinulle, että seison aina rinnallasi loppuun saakka. Me täytämme Abigailille antamasi lupauksen, yhdessä“, Cora sanoi varmalla äänellä ja veti Elijahin halaukseen, joka sitoi nämä kaksi henkilöä yhdeksi. Aina aikojen loppuun saakka.
Oli kulunut jo lähemmäs neljä kuukautta siitä, kun Robert Langford oli poiminut Elijahin kyytiin. Kapteeni oli onneksi hyvä ja rehti mies, mikä oli Elijahille todellinen helpotus ja ilon aihe. Hän ei tiennyt, miten olisi käsitellyt asian jos tämäkin kapteeni olisi osoittautunut hämäräksi tyypiksi. Mutta onnekseen Robert oli antanut Elijahille ruokaa ja hän oli jopa käynyt Robertin kanssa syvää keskustelua merielämästä ja elämästä muutenkin. Ensimmäistä kertaa hän tunsi olevansa turvassa laivalla.
Elijah oli pikkuhiljaa alkanut näyttämään paremmalta, tai ainakin hänen kehonsa oli enemmän ravittu nyt kuin aiemmalla laivamatkalla. Hän oli saanut vähäsen massaa takaisin, mutta miehen pitkä ja takkuinen parta rehotti edelleen joka suuntaan. Tummat silmänaluset vaivasivat vielä, mutta se johtui vain siitä, että Elijahilla oli ollut vaikeuksia nukahtaa ja hän usein valvoikin pitkälle yöhön. Elijahin kaipuu Coraa kohtaan oli suunnaton, hän toivoi ainoastaan tämän olevan kunnossa ja, että Coran matka olisi sujunut ongelmitta. Elijah ei kestäisi jos Coralle tapahtuisi jotain kamalaa, kun hän ei olisi paikalla auttamassa. Coran ja Elijahin teiden eroaminen mietitytti miestä joka ikinen hetki, olivatko he todellakin tehneet oikean päätöksen? Mutta nopeasti Elijah oli joka kerta pudistanut päätään ja vakuuttanut itsensä uudelleen siitä, että Cora tiesi mitä oli tekemässä. Elijah oli vain jatkuvasti niin huolissaan hänelle rakkaista henkilöistä, se tuntui olevan hänen maanpäällinen helvettinsä. Saattaa tämä vaarallinen seikkailu loppuun ja parantaa Abigail.
Elijah ei jaksanut odottaa, että he saavuttaisivat lopultakin kotisataman. Hän oli saanut merestä tarpeekseen, ainakin hetkeksi. Eikä hän malttanut odottaa Coraa ja sulkea tämän armottomaan syleilyyn. Kun he saapuisivat Rivermountiin, Elijah aikoisi vihdoinkin kysyä Coralta, josko hän haluaisi viettää elämänsä kanssaan. Ajatus sai papin hermotuneeksi ja pieni naurahdus kuului hänen suustaan. Elijah ei aikonut enää kieltää tunteitaan, hän oli löytänyt täydellisen kumppanin rinnalleen! Aivan alusta saakka hän oli tuntenut heidän välillään mahdottoman suurta vetovoimaa. Aivan kuin jokin valtava magneetti kiskoisi heitä pakolla yhteen ja aina mitä lähempänä he olivat toisiaan, sitä voimakkaampi vetovoima oli. Elijahilla oli ollut monta kertaa vaikeuksia pitää ajatuksensa sisällään ja suunsa kiinni, ettei hän olisi möläyttänyt mitään kummallista Coran kuullen. Hän oli halunnut niin monta kertaa pyöräyttää Coran seinää vasten ja suudella tätä sellaisella intohimolla, joka jättäisi naisen sanattomaksi ja jalat veteläksi. Tällaisia tunteita Cora herätti Elijahissa! Hän sai tämän tuntemaan asioita, mitä hän ei varmasti olisi ajatellut tai halunnut entisessä elämässään. Cora sai Elijahin vapautumaan kaikista kahleistaan ja olemaan täysin oma itsensä, ja se sai Elijahin tuntemaan itsensä vahvemmaksi. Mutta yhdessä he olivat vielä vahvempia.
Matkan teko oli sujunut täysin ongelmitta, joka oli saanut Elijahin hämilleen. Missä olivat kaikki myrskyt ja katastrofit? Oli kuin, että heti kun merirosvot olivat poissa kuvioista, myrskyt ja kaaokset olivat kadonneet. Mikä ei todellakaan haitannut Elijahia, sillä mitä vähemmän ongelmia, sitä nopeammin he pääsisivät kotiin!
Mies käveli eteenpäin ja katseli Robertin miehistöä täydessä työntouhussa. Aluksi Elijahin oli hankala tottua tämän laivaston väkeen, koska he olivat niin paljon rauhallisempia ja mukavampia ihmisiä, kuin mitä Elijah oli tähän mennessä tottunut. Oli ollut outoa, että miehet tekivät töitä hymyssä suin ja kävivät oikeaa keskustelua keskenään, eivätkä olleet toistensa kimpussa repimässä toisiaan kappaleiksi. Elijah ei ollut nähnyt ensimmäistäkään riitaa tällä laivalla, jos ei mukaan lasketa muutamaa pientä erimielisyyttä, mutta se oli niin pientä siihen verrattuna mitä Atticuksen laivalla tapahtui. Elijah kääntyi laivan reunalle ja nojautui puukaidetta vasten, ja lempeän viileä tuuli hiveli hänen kasvojaan. Meri tuoksui taivaalliselta ja taivas oli kirkkaan sininen; täydellinen purjehdus sää siis. Elijah katseli lentäviä lokkeja, jotka näyttivät olevan jonkin kimpussa. Hän vetaisi pienen kaukoputken housujensa taskusta, jonka hän oli saanut kapteeni Robertilta hyväntahdon eleenä. Mies oli antanut sen myöskin osittain matkamuistona ja toivoi sen tuovan Elijahille onnea tästä lähtien. Mikä oli ollut Elijahin mielestä mukava ja ystävällinen teko Robertilta. Hän nosti kaukoputken silmiensä eteen ja tarkasteli sen läpi merelle. Vedessä kellui tynnyri, josta lokit olivat kiinnostuneet. Siinä saattoi mahdollisesti olla jotain syömisen arvoista, joten hän viittoi kapteenille tulemaan luokseen. Robert pyysi yhden henkilön miehistöstään ruorin taakse ja lähti laskeutumaan Elijahia kohti. Kapteenin sininen, pitkä takki näytti Elijahin silmissä ylevältä ja pystyi selvästi näkemään, että se oli puhtaasti käsin tehty ja pienen sekunnin ajan Elijah häpesi omaa vaatetustaan. Hän väisti kumminkin tämän ajatuksen ja kääntyi kapteenin puoleen.
"Mitäs katselet, Elijah?" Robert kysyi ja paiskasi kätensä papin olkapäälle. Elijah hätkähti hieman, mutta hymyili vain takaisin Robertille.
"Katsohan noita lokkeja. Näyttävät olevan kovasti kiinnostuneet jostakin”, Elijah vastasi ja ojensi kaukoputken kapteenille. Robert mumisi hetken itsekseen jotain, kunnes hänen silmistään paistoi pieni hämmennys ja jatkoi merelle tiirailemista tarkemmin.
"Hmmm...", Robert aloitti ja laski kaukoputken alas. "Mielenkiintoista, tuo tynnyri on peräisin eräästä toisesta kauppalaivasta. Huomasitko pienen vaakunan tuon tynnyrin kyljessä? Se kuuluu kaupungille nimeltä Warrington. Se on paikka täynnä rikkaita ja vaikutusvaltaisia ihmisiä", Robert selitti ja ojensi Elijahille kaukoputken takaisin.
Pappi nosti sen uudelleen silmillensä ja katseli tynnyrin matkaa merellä. Lokit olivat katkaisseet köyden puisen tynnyrin ympäriltä ja olivat käyneet nyt kannen kimppuun. Ne nokkivat sitä kovalla tahdilla ja yrittivät tarttua siihen kynsillä. Jos Robert oli oikeassa näistä Warringtonin ihmisistä, rikkailla ihmisillä oli kaikkea mitä he saattoivat vaan haluta, ja se varmasti tarkoitti, että kaupunki olisi täynnä ruokaa. Joten ainoa johtopäätelmä, mihin Elijah tuli, oli että tuo tynnyri oli varmasti täynnä jotain niin herkullista, että jopa lokitkin halusivat sen. Mutta toisaalta, eivätkö lokit syöneet mitä vaan? Elijah raapi leukaansa hetken ja puntaroi vielä mielessään mitä hän tekisi seuraavaksi.
"Robert, pitelisitkö kaukoputkea hetken aikaa. En halua sen hukkuvan", Elijah sanoi nopeasti ja ojensi kätensä kapteenia kohti, katse edelleen eteenpäin. Robert käänsi päänsä äkisti Elijahiin ja ennen kuin tämä ehti ajattelemaan paremmin, hän nappasi kaukoputken Elijahin kädestä ja siinä samassa kun Elijah tunsi kaukoputken lähtevän kädestään, hän hyppäsi mereen. Robert kauhistui nähdessään Elijahin katoavan laidan toiselle puolelle ja juoksi huutaen tämän perään.
"ELIJAH! MITÄ HELVETTIÄ SINÄ OIKEIN TEET?!", Robert huusi ja syöksyi laivan kaidetta kohti.
Kapteeni katsoi ihmeissään, kun Elijah putosi veteen ja katosi hänen silmistään. Kauhun tunne sai Robertin kävelemään ympyrää laivan kannella ja sydän pamppaillen odotti, kunnes kuulisi veden rikkoutuvan. Kun ikuisuudelta tuntuva minuutti oli kulunut, merestä ilmestyi Elijah ja vetaisi niin syvään henkeä kuin vain pystyi. Robert miehistöineen ilmestyi kaiteelle ja huusivat yhteen ääneen, mutta Elijah ei saanut yhdestäkään lauseesta kiinni. Hän kääntyi sitten tynnyrin suuntaan ja lähti uimaan isoilla liikkeillä. Lokit alkoivat rääkyä heti, kun ne huomasivat Elijahin uivan niitä kohti ja yrittivät hätistää miehen pois. Elijah vetäisi kuitenkin voimakkaasti puutynnyrin luokseen ja linnut lensivät äänekkäästi kauemmas. Painava lasti kainalossaan hän lähti uimaan takaisin laivalle päin ja näki jo kaukaa Robertin jäätyneen ilmeen. Hän ei ollut varma pitäisikö kapteenin ilmeestä päätellä, että huutoa oli kohta tulossa vai päättyisikö kaikki rauhallisesti. Rullattavat tikapuut laskeutuivat laivan kylkeä pitkin ja Elijah lisäsi vauhtia uimiseensa. Päästyään takaisin ylös, loppui papilta voimat ja tynnyri putosi hänen käsistään kannelle. Kävi nopeasti selväksi mitä se sisälsi; kalaa, joka näytti vielä jopa syömiskelpoiselta ja pohjalta löytyi kasa hedelmiä. Siitä ei varmastikaan voinut olla kauaa, kun toinen kauppalaiva oli purjehtinut tästä. Miehistö suorastaan repesi onnesta ja kävivät heti hedelmien ja kalan kimppuun. Pari kaveria juoksi kalojen kanssa kyökkiin ja ei aikaakaan, kun Elijah haistoi nokassaan höyrystetyn kalan hajun. Robert oli antanut kovat puhuttelut, mutta se ei tuntunut samalta, kuin Atticuksen kanssa aikoinaan. Sillä nyt Elijah sai myös suuren määrän kiitosta, vaikka tulikin vähän nuhtelua. Mutta kun kaikki näyttivät niin iloisilta, ei Robert nähnyt mitään syytä rangaista Elijahia sen pahemmin.
Päivän kääntyessä yötä kohti, laiva oli hiljentynyt pikkuhiljaa. Miehistö oli juhlinut Elijahin löytämillä ruoilla koko illan, eikä mies ollut koskaan ennen tuntenut paremmin kuuluvansa porukkaan. Silti silloin tällöin hänen oli edelleen vaikea uskoa miten hyvään miehistöön hän oli päätynyt. Merirosvojen kohtelu oli jäänyt tiukasti kiinni Elijahiin, eikä hän tulisi milloinkaan unohtamaan millaista se oli heidän kanssaan. Monta kuukautta täydellistä helvettiä, mutta kuten aina, Elijah pystyi löytämään silti hyviä asioita ajasta, kun hän oli Atticuksen laivalla.
Hän oli kokenut uskomattoman seikkailun, jota hän ei tulisi enää koskaan kokemaan. Kaikki vastoinkäymiset, viha ja epätoivo olivat kiduttaneet miestä kyllikseen, mutta se oli saanut miehen vain kovettumaan eikä hän tuntenut enää olevansa saman miehen kengissä, joka lähti kuukausia sitten Rivermountista. Hänestä oli kuoriutunut rohkea ja päättäväinen mies, joka ei enää pelännyt maailmaa. Elijah tunsi itsensä uudistuneeksi ja aikoi tehdä kaikille selväksi, kun hän pääsisi takaisin kotiin, että hän ei ollut se sama säälittävä pappi, joka ei kyennyt muuhun kuin saarnaamaan Jumalan sanasta. Hän oli jättänyt sen kaiken taakseen eikä enää tarvinnut sellaista. Elijah oli myöskin kohdannut maailman upeimman naisen tällä matkalla, se tuntui olevan hänen elämänsä paras käännekohta.
Cora sai Elijahin sydämen laulamaan onnesta ja tämän vierellä vaarat ja ongelmat tuntuivat mitättömiltä. Cora antoi Elijahille ennen näkemätöntä voimaa, joka kihelmöi aina varpaissa saakka. Eikä hän voinut välttyä siltä sydämen pamppailusta, kun Elijah näki vilauksenkin naisesta ja kuinka tämän kasvoille ilmestyi joka kerta leikittelevä hymy; Cora tiesi vaikutuksensa Elijahiin, eikä voinut olla kiusaamatta Elijahia silloin tällöin. Cora oli yksinkertaisesti kaikki, mitä Elijah oli etsinyt elämässään. Hän oli itsevarma, kaunis, kiltti, hauska ja lojaali; kaikki hyvät puolet yhdessä paketissa, kuin se olisi ollutkin Elijahin tehtävä löytää. Ikävän kyyneleet alkoivat valua pitkin miehen kasvoja, kun hän ajatteli Coraa, joka oli yksin merellä. Elijah halusi vain sulkeutua naisen käsien väliin ja tuntea Coran pehmeä iho omaansa vasten. Elijah seisoi vieläkin kyökissä tehden yöllisiä askareitaan. Miehistö oli jättänyt likaiset astiat lojumaan ympäriinsä ja kun Elijahilla ei ollut muutakaan tekemistä, hän oli ottanut työkseen siivota heidän jälkensä. Kädet hieman vapisten hän hankasi lautasia puhtaaksi ja pyyhki kyyneleensä paitansa hihaan.
"Ei enää kauaa, Elijah... Koita nyt vain jaksaa nämä viimeiset hetket tällä laivalla", Mies puhui itselleen ja yritti välttää surkean näköistä peilikuvaansa tiskatessaan. Hän oli kuitenkin oikeassa, jos hänen laskelmansa pitivät paikkaansa, heidän tulisi saapua Rivermountiin ihan tuossa tuokiossa. Elijah oli yrittänyt pitää kirjaa kuinka monta kuukautta oli vielä jäljellä, mutta se oli osoittautunut vaikeammaksi kuin hän oli luullut.
Elijah tajusi joka kerta, että hän oli mennyt sekaisin kuukausissa jo kauan sitten, joten hänellä ei ollut mitään tarkkaa tietoa kuinka kauan hän oli ollut tällä laivalla. Elijah oli vain arvioinut suurinpiirtein, että sen täytyi olla suunnilleen neljä kuukautta, ellei vähän enemmänkin. Hän päästi suustaan syvän huokauksen ja vilkaisi kyökin pienestä ikkunasta ulos. Hän käänsi katseensa nopeasti tiskivuoreen ja ajatteli, että voisi jatkaa sitä vähän myöhemmin, joten Elijah pudotti puoliksi likaisen lautasen takaisin muiden astioiden joukkoon ja asteli ulos viileään ilmaan.
Meri näytti pelottavalta pilkkopimeässä, kuin he olisivat purjehtineet jossain mustassa öljyssä, joka saattaisi imaista heidän pimeyteen hetkenä minä hyvänsä. Elijah nosti hitaasti kasvonsa kohti taivasta ja kohtasi mahtavan näköisen kuun, mikä sai miehen hymyn nousevan huulilleen. Yö oli kauneimpia mitä hän oli koskaan nähnyt; pimeä taivas kirkkailla tähdillä ja kuu, joka valaisi heille tien. Elijah katsoi nopeasti ohjaamoon päin ja näki Robertin ruorin takana rauhallinen ilme kasvoillaan. Lempeät silmät naulittuna merelle päin ja suu oli pienessä hymyssä. Elijah palasi takaisin omiin ajatuksiinsa ja nojautui rennosti laivan kaidetta vasten ja haisteli yöilmaa, kunnes yhtäkkiä hän oli kuulevinaan jonkinlaista matalaa hyräilyä. Elijah pyöritti päätään joka suuntaan, kunnes tajusi sen olevan Robert, joka hyräili hiljaa itsekseen. Pappi otti jo ensimmäisen askeleen, mutta epäröi sitten. Hän pystyi kuulemaan kapteenin äänessä surun sävyjä, eikä halunnut häiritä tätä sen takia. Jos tällä oli jokin oma hiljainen hetki, eikä Elijah halunnut tungetella.
Mutta kun hän katsoi kapteenia tarpeeksi kauan, hän ajattelematta lähti uudestaan kävelemään tätä kohti, eikä edes huomannut liikkuvansa eteenpäin. Jokin tämän surullisessa hiljaisuudessa pakotti Elijahin liikkeelle ja muutaman askeleen päästä Elijah seisoikin jo Robertin vieressä. Kapteeni jatkoi edelleen pientä hyräilyään eikä Elijah voinut olla huomaamatta, kuinka tutulta sen sävelet kuulostivat. Huomattuaan asian, hän yritti välittömästi muistaa missä hän oli kuullut sen ennenkin, mutta juuri silloin kapteeni huomasi Elijahin ja laulu loppui siihen.
"Elijah, en huomannutkaan sinua. Onko kaikki hyvin vai miksi olet vielä tähän aikaan hereillä?", Robert kysyi rauhallisesti.
"Olin vain kyökissä pesemässä tiskiä, mutta ajattelin että jatkan sen myöhemmin loppuun. Enkä tunnu saavan untakaan, joten tässä sitä nyt ollaan", Elijah vastasi hiljaa ja kuunteli muiden miesten kovaa kuorsausta, joka kuului joka nurkasta. Onnekasta sakkia, kun saivat aina nukutuksi eikä mikään tuntunut häiritsevän heitä. Elijah silmäili pimeää yötä ja yritti nähdä kauemmas heidän eteensä, mutta pimeys tuntui olevan ainoa asia minkä he näkivät. Onneksi taivaalla loistava kuu antoi heille sen verran valoa, että he pystyivät näkemään edes muutaman metrin eteenpäin.
"Robert, osaatko sanoa yhtään kuinka paljon on vielä matkaa jäljellä?", Elijah kysyi ujosti ja käveli pari askelta kapteenin ja ruorin vierelle. Hän vilkaisi Robertia yön pimeydessä nopeasti ja palasi sitten odottamaan vastausta. Hän ei malttanut odottaa enää kauaa, että näkisi viimein kotisatamansa, Abigailin ja Coran, joka oli odottanut Elijahia monta kuukautta. Oli niin pienestä kiinni, että hän saisi tämän tehtävän päätökseen! Hän ei myöskään malttanut odottaa sitä riemun hetkeä, kun hän juoksisi kotiinsa ja antaisi äidillensä kultaisen omenan, joka parantaisi tämän.
Hän oli suunnitellut paljon, mitä kaikkea he voisivat alkaa tekemään yhdessä, kun Elijah saisi äitinsä takaisin terveiden kirjoihin. Hän voisi perustaa Abigailin kanssa jonkin liikeidean tai he voisivat matkustaa ympäri maailman! Elijah oli täynnä ideoita, riemua, mutta myöskin surua. Hänellä ei ollut mitään takuita siitä, että Abigail olisi edes selvinnyt näin pitkälle niillä lääkkeillä, mitä heidän kaupungistaan sai. Mutta hän oli päättänyt uskoa siihen ja tietäen, miten vahva Elijahin äiti oli, sai miehen varmemmaksi siitä, että hän löytäisi äitinsä kotoa sängystä. Hänellä olisi niin paljon kerrottavaa, kun hän pääsisi tältä laivalta pois. Hänellä oli niin paljon kerrottavaa seikkailustaan, ettei Abigail varmasti voisi uskoa puoliakaan. Eikä hän malttanut odottaa, että saisi esitellä Coran äidillensä, Abigail tulisi varmasti pitämään Corasta. Mutta eniten hän odotti sitä, kun saisi puristaa äitinsä tiukkaan halaukseen, jota hän ei ollut ennen saanut pojaltaan. Elijah oli kaivannut tätä aivan valtavan paljon.
"On hankala sanoa tässä pimeydessä tarkalleen, että missä olemme, mutta usko minua. Me emme ole enää kaukana, pian pääset takaisin Rivermountiin!", Robert sanoi vahvalla äänensävyllä ja läimäytti kätensä jälleen Elijahin olkapäälle. Se antoi miehelle hieman rohkeutta ja itsevarmuutta asiasta, että pian hän saisi jälleen astella kaupungin katuja.
"Palaa vain takaisin lepopaikallesi, Elijah. Minä herätän sinut aamulla ja kerron tarkemmat tiedot sitten", Robert jatkoi ystävälliseen sävyyn, joka sai Elijahin itse asiassa haukottelemaan ja kääntyi pois päin kuin lumottuna. Hän käveli nuo pari porrasta alas kantta kohti, mutta kunnes pysähtyi ja kysyi kapteenilta:
"Mistä sinä muuten tunnet tuon laulun? Kesti vähän aikaa tajuta, että missä olen sen kuullut, mutta sitten tajusin että se on sama laulu, mitä olemme laulaneet Rivermountin kirkossa", Elijah möläytti kovaan ääneen ja odotti kuun valossa kapteenin vastausta.
Elijahilla ei ollut hajuakaan mitä hän haki tällä kysymyksellä, mutta hänen oli pakko kysyä, koska muuten se olisi jäänyt vaivaamana häntä. Robert hätkähti kuullessaan Elijahin kysymyksen, mutta rentoutui melkein saman tien. Jokin kapteenin olemuksessa tuntui hyvinkin tutulta, se miten hän katsoi Elijahia juuri nyt. Miehestä tuntui yhtäkkiä, että hän oli sittenkin nähnyt nuo kasvot ennenkin, mutta aika ja hämmennys oli saanut ne häviämään Elijahin mielestä. Koko tilanne muuttui yhtäkkiä kummalliseksi, ettei Elijah tiennyt mitä sanoa tai miten kuvailla tätä hetkeä. Robert ja Elijah olivat tuijottaneet toisiaan pimeässä jo muutaman minuutin ajan, mutta kumpikaan ei ollut sanonut vielä sanaakaan. Sitten Elijahista alkoi tuntua, että ehkä hänen kysymyksensä oli ollut sopimaton tai liian henkilökohtainen, joten hän alkoi ymmärtää miksi kapteeni ei ollut sanonut mitään.
"Anteeksi, ei olisi pitänyt kysyä mitään tuollaista. Pahoittelen, Robert, palaan nyt takaisin lepopaikalleni", Elijah sanoi yllättäen samalla kapteenin, joka yskäisi kuin muistuttaakseen itselleenkin, että mihin he jäivät. Robert kumartui ruorin ylle ja painoi hetkeksi päänsä alas, ennen kuin puhui jälleen.
"Tämä tuli todella yllättäen, Elijah. Enkä oikein tiedä miten ja mitä minun pitäisi sanoa...", Robert aloitti ääni vapisten, joka sai hänet varpailleen. Elijah oli jähmettynyt portaikkoon odottamaan hiljaa, että mitä tässä oli tapahtumassa. Mihin hän oli taas sotkenut nokkansa?
"Totuus on, että minäkin olen kuullut kyseisen laulun Rivermountissa.. Se oli minunkin kotini joskus kauan, kauan sitten", Robert jatkoi, mutta hänen äänensä tuntui kaikkoavan. Elijah kääntyi takaisin ympäri ja nousi pari porrasta takaisin ylös kapteenin viereen. Kummallinen tilanne alkoi muuttua vain oudommaksi ja oudommaksi, mistä tässä oikein oli kysymys?
"Mitä sinä sanot siis? Oletko sinäkin kotoisin Rivermountista?", Elijah päästi suustaan nopean kysymyksen ja hänen kehonkielensä kertoi, ettei aikonut käydä millekään levolle, ennen kuin Robert puhuisi hänelle.
Kysymysten sade alkoi Elijahin pään sisällä ja hämmennys otti ison roolin tilanteessa, joka tuntui vieraalta, mutta jokin tässä ei ollut ollenkaan vierasta. Se oli jotain, joka oli ollut kauan kadoksissa ja oli tullut nyt löydetyksi, mutta yritti vielä asettua aloilleen ja oikeaan muotoonsa. Kaikki tämä tuntui Elijahista todella oudolta, mutta hän aikoi kaivaa sen esille, mitä ikinä se olikaan. Sillä mitä hän oli oppinut, salaisuudet oli aina hyvä kaivaa esille ja selvittää ne perinpohjin. Varsinkin, jos ne vaikuttivat muihinkin ihmisiin, kuin vain itseensä.
"Kyllä, niin se on... Rivermount on myös minunkin kotini, mutta en usko, että ihmiset siellä kaipaavat minua ollenkaan. Se, mitä olen tehnyt menneisyydessäni, on tuhonnut paljon asioita..", Robert kertoi hiljaa ja puristi ruoria entistä enemmän. Elijah oli selkeästi osunut johonkin arkaan paikkaan, mutta hänestä tuntui niin vaikealta perääntyä juuri nyt, kun juttu oli melkein avautumassa hänelle. Mistä ihmeestä Robert oikein puhui? Mikä voisi olla niin kamala juttu, että kaikki kaupunkilaiset katsoisivat sinua pahalla vuosienkin jälkeen? Se tuntui jotenkin järjettömältä, kun Elijahille oli koko elämän ajan opetettu anteeksiannosta, ja että kuinka jokainen ihminen ansaitsee sen.
"Robert.. En tiedä, mitä sinulle on tapahtunut menneisyydessäsi, mutta kukaan ei voi kertoa sinulle siitä huolimatta, missä on sinun kotisi ja missä ei. Jos sinun juuresi ovat Rivermountissa ja sielusi kaipaa sitä paikkaa, palaa takaisin. Sinä saat ainakin minun anteeksiantoni, koska sinä ansaitset sen ja hyvän elämän! Jokainen ihminen ansaitsee toisen mahdollisuuden tässä maailmassa ja mahdollisuuden muovata elämänsä uuteen, parempaan suuntaan!", Elijah alkoi saarnaamaan kuin vanhoina hetkinä ja se herätti hänet. Pilvet siirtyivät kuun ympäriltä ja antoivat lisää valoa, ja aivan kuin tarkoituksella, kuun valo osui suoraan Elijahin ja Robertin ylle. Sumea kuva Elijahin menneisyydestä palasi hänen mieleensä, mutta siitä oli vaikea ottaa selvää mitä se tarkoitti.
"Mutta minusta tuntuu siltä, että minun on kysyttävä tätä. Mitä sinulle tapahtui, jos saan kysyä?", Elijah sanoi ja yritti vain ymmärtää mistä tästä kaikesta oli kysymys.
Mikä tämä tunne oli hänen sisällään, että hänen edessään seisoi joku todella tuttu henkilö? Miksei hän vaan päässyt eroon siitä tunteesta, että Elijahille oltaisiin valehdeltu koko ajan. Robert katsahti äkisti Elijahiin, muttei saanut sanoja tulemaan ulos suustaan. Pieni änkytys kuului hänen kurkustaan, kun hän yritti alkaa kertomaan. Se alkoi jo tuntua Elijahista pahalta, ei hän halunnut pakottaa ketään kertomaan asioita, joista oli vaikea puhua. Joten hän päätti perääntyä ja käänsi hiljaa selkänsä kapteenille, ehkä aamulla he voisivat keskustella lisää. Elijah ymmärsi kyllä hyvin sen, ettei kaikesta pystynyt yksinkertaisesti kertomaan. Onhan meillä kaikilla heikot kohtamme. Robert puri huultaan kovasti, että lopulta maistoi veren suussaan. Koko hänen kehonsa oli jäykistynyt ja tuntui, että jokainen lihas repisi hänet kohta kahtia ellei hän avaisi suutaan.
"Minä... minä..."
"Ei tarvitse kertoa, Robert.", Elijah keskeytti kapteenin lauseen heti. "En halunnut painostaa sinua mitenkään tai tungetella, olen pahoillani. Palaan nyt heti omalle paikalleni niin kuin minun olisi pitänyt tehdä jo monta tuntia sitten.", Elijah jatkoi loppuun ja käveli kannen alle penkille, jossa häntä odotti yksinäinen ruskea viltti. Robert ei ollut ehtinyt vastaamaan mitään, kun Elijah oli jo kadonnut näkyvistä. Hän oli selvästi ylittänyt rajansa tänään, mikä hävetti miestä syvästi ja hakkasi päätänsä pari kertaa seinään. Miksi hänen piti olla aina niin utelias, Elijah mietti ja kävi makaamaan pitkälle penkille, ja veti viltin korviin saakka. Vielä oli muutama tunti aamunkoittoon ja tällä hetkellä Elijah ei toivonut muuta kuin, että se saapuisivat Rivermountiin mahdollisimman pian! Hänen mieltään vaivasi ääretön hävetys äskeisestä hetkestä kapteenin kanssa.
"Kunpa joskus oppisin olemaan sekaantumatta muiden asioihin..", Elijah ajatteli puoli ääneen ja yritti harhauttaa ajatuksiaan laskemalla numeroita niin pitkälle kuin jaksoi ja osasi. Pitkän puolen tunnin päästä kuului myös Elijahin paikalta pientä kuorsausta ja muminaa, kun hän näki intensiivistä unta kaikesta, mitä hänelle oli tapahtunut koko merimatkan aikana. Lopulta laiva täyttyi täyteläisestä hiljaisuudesta ja Robert ohjasi heidät viileään pimeyteen. Hän sytytti laivaan muutaman lyhdyn huomattuaan, ettei kuu valaissut enää tarpeeksi meritietä, ja tunnelma muuttui hetkessä synkemmäksi. Jos joku ulkopuolinen katseli jossain heidän laivaansa, se muistuttaisi varmasti aavelaivaa, joka matkasi äänettömästi syvän, mustan meren aalloilla.
Yön väistyessä aamun tieltä, ensimmäiset aamuauringon säteet lämmittivät yllättävän kuumasti laivaa ja sen matkustajia. Robert oli lyyhistynyt väsyneenä ruorin päälle, mutta kirkas valo taivaalta sai hänen silmänsä avautumaan hitaasti. Hän nousi kömpelön oloisesti ylös ja hieroi silmänsä puhtaiksi, ja katseli ympärilleen. He olivat selvästikin edenneet hyvää vauhtia viime yönä, pikkuinen tuuli oli avittanut heidän laivaansa liikkumaan verkkaisemmin.
Kapteeni nappasi vyöltään juomapullonsa ja otti hörpyn lämmennyttä vettä, mikä maistui karmealta, mutta oli parempaa kuin ei mitään. Hän oli ajatellut koko yön sitä, mitä oli tapahtunut Elijahin kanssa ja oli yrittänyt keksiä oikeita sanoja miten selittää tilanne. Mutta se tuntui mahdottomalta, miten hän ikinä voisi myöntää salaisuutensa, jonka hän oli yrittänyt kätkeä syvälle piiloon? Mutta nähtyään ja kuunneltuaan Elijahia viime yönä, hän ymmärsi, että tämä saattoi olla hänen ainoa ja viimeinen tilaisuutensa puhua itsensä puhtaaksi. Asia oli puristanut hänen sydäntään jo monia vuosia, eikä hän tiennyt kestäisikö pitää sitä enää sisällään. Miehistö alkoi heräillä pikkuhiljaa ja kömysivät ulos auringon paisteeseen. Osa katosi kyökkiin etsimään purtavaa ja loput jakoivat toisilleen juomisiaan. Monelta mieheltä löytyi alkoholia janojuomaksi, koska juomakelpoista oli rajallinen määrä, eikä sitäkään ollut enää paljoa jäljellä. Senkin takia he yrittivät kiiruhtaa Rivermountiin, että miehet saisivat käydä täyttämässä vesivarastot.
Samassa kapteenin ajatukset keskeytti mastomies, Andre, joka alkoi huutaa kovaan ääneen.
"KAPTEENI! Taidan nähdä jotain edessämme!"
Kapteeni veti äkkiä kaukoputken esille ja tarkasteli, että missä Andre näki maata. Hän pyöri paikallaan hetken aikaa, ennen kuin se osui hänen näkökenttäänsä. He olivat vielä kaukana, mutta Robert pystyi erottamaan kaukoputken avulla, että edessä oli tulossa kaupunki. Korkeiden rakennusten huiput nousivat ensimmäisinä esille ja osa miehistöstä alkoi kiljua onnesta. Vihdoinkin maata! Elijah, joka nukkui edelleen kannen alla, heräili mekkalan ääniin.
"Mitä täällä nyt tapahtuu..?", Hän tuskaili ja piteli penkin kovettamaa selkäänsä. Äänistä hän päätteli, että kyseessä ei ainakaan ollut kapina, vaan miehet olivat jostain innoissaan. Joten Elijah potkaisi viltin päältään ja kiskoi kengät jalkaansa. Ehkä sekunnin ajan Elijah tuijotti rikkinäisiä kenkiään ja harmitteli niiden puolesta. Toisesta kengästä melkein puuttui pohja ja toisesta meni varpaat läpi, hän tarvitsisi todellakin uudet parit. Elijah oli miettinyt kovasti viime yön tapahtumia, mitä silloin edes tapahtui? Elijah ei ollut täysin varma, koko juttu oli kääntynyt niin oudoksi. Hänellä ei ollut hajuakaan, mitä oli tapahtunut hänen ja kapteenin välillä. Mutta juuri tällä hetkellä hänen mielensä oli Rivermountissa, oliko Elijahilla edes aikaa penkoa tätä kapteenin käytöstä enempää? Ei todennäköisesti ollut, mutta hän ei voinut vastustaa tunnetta, että tässä oli kiinni jotain, joka liittyi heidän kummankin menneeseen!
Noustuaan laivan kannelle, Elijah painoi kätensä otsalle ja otti auringon vastaan irvistävällä ilmeellä. Hän näki miehistön aamutöissä ja tervehtivät Elijahia iloisella vilkutuksella. Hän tietysti vastasi joukkiolle takaisin ja odotti saavansa uutta tietoa Rivermountista, joten hän käveli suoraan kapteenin luokse. Elijah oli edelleen nolona öisestä tungettelustaan ja hänestä tuntui, että oli ylittänyt hänen ja kapteenin suhteen välissä olevan rajan, mutta Elijahilla alkoi itsellään aika loppua. Jos hän halusi vielä kerätä viimeisiä tiedon jyviä ihmisistä, nyt olisi viimeinen hetki, kun Rivermount ei voinut olla enää kovin kaukana.
"Herra kapteeni. Haluan pahoitella viimeistä käytöstäni, ei olisi pitänyt puhua ja painostaa niin paljon. Olen pahoillani", Elijah puhui tyynesti ja otti askeleen eteenpäin. Robert tunsi Elijahin seisovan takanaan ja hänestä tuntui, kuin olisi kadottanut puhekykynsä. Miksi hän tunsi näin? Kaikkien näiden vuosien aikana, Robert oli vain yrittänyt tehdä itsestään kovempaa ja yrittänyt unohtaa, mitä hänelle ja hänen rakkaille ihmisille tapahtui. Hän oli yrittänyt löytää pakotietä, mutta muistot pääsivät aina jostain piinaamaan Robertia. Jos hän pystyisi ainoastaan kertomaan totuuden, se voisi lopettaa tämän hänen pään sisällä pauhaavan helvetin. Elijahin yskäisy sai kapteenin heräämään ajatuksistaan ja köhisi nyt itsekin saadakseen äänensä kulkemaan.
"Älä sinä suotta pahoittele!", Robert aloitti ja hymyili parhaansa mukaan. "Me saavumme pian Rivermountiin, eikö olekin jännittävää?", Hän jatkoi ja Elijah pystyi kertomaan, että kapteeni yritti vaihtaa puheenaihetta.
"Kyllä, se on todella upeaa. Olen ikävöinyt kotiani kovasti.", Elijah vastasi hiljaa ja seisoi jälleen niin vaivaantuneen näköisenä. Robert hymyili ainoastaan ja nyökkäsi ymmärtäväisen näköisenä, mutta hänen katseensa siirtyi nopeasti lattia tasolle. Hän otti syviä henkäyksiä, ennen kuin kohtaisi Elijahin pitkän tuijotuksen.
"Kuule, Elijah. Tulisitko kanssani hetkeksi hyttiini? Minun on kerrottava sinulle jotain, ennen kuin on liian myöhäistä.", Robertin ääni muuttui vakavammaksi yhtäkkiä ja se sai Elijahin nielaisemaan kovaan ääneen.
"Okei...", Hän vastasi epäröiden ja Robert määräsi yhden miehistään ruoriin. Kapteenin hytti oli aivan heidän takanaan, eikä sinne mennyt aikaa kuin muutaman askeleen verran. Robert avasi heille oven ja sulki sen perässään hiljaa. Elijah ei tiennyt yhtään mitä olisi tulossa ja se hirvitti häntä. Olihan hän toki halunnut penkoa lisää kapteenin menneisyyttä, mutta jos se toisi lisää hankaluuksia Elijahin elämään, sitten hän ei haluaisi tehdä sitä. Mihin ihmeeseen tämä voisi liittyä? Ja miten Elijah liittyy yhtään mihinkään? Hermostunut hiki nousi hänen otsalleen ja naputti jalkaansa levottomasti. Kapteeni ei ollut istunut alas tuolilleen, vaan sen sijaan seisoi kädet puuskassa ja vaelteli ympäri hyttiä.
"Kapteeni, mitä tämä tarkoittaa? Haluan olla valmiina, kun saavumme Rivermountiin, joten kertoisitko mistä tässä on kyse?", Elijah sanoi ja nojasi käsiensä varaan, vilkuillen koko ajan hytin ikkunasta, että milloin hän näkisi tutut maisemat. Robert pysähtyi paikalleen ja vilkaisi Elijahiin päin ja tämän ilmeestä päätellen, hän tiesi Elijahin janoavan tietoa. Robertin miehistö oli salaa kerääntynyt kuuntelemaan hytin oven taakse heidän keskusteluaan, laivalla ei ollut tapahtunut mitään mielenkiintoista vähään aikaan, joten heitä pakostakin kiinnosti mitä näiden kahden miehen välillä tapahtui, ja mikä heitä yhdisti. He eivät pystyneet kuulemaan kaikkia sanoja selkeästi, mutta mistä ikinä olikin kysymys, oli keskustelu kiivas ja miehet kuulivat Elijahin äänen kohoavan korkeuksiin. Samassa hytin ovi pamahti täysillä auki ja miehistö kaatui takamuksilleen. Elijah astui naama punaisena ulos ja kyyneleet olivat kastelleet tämän kasvot kokonaan.
"EI, EI, EI!! EN USKO HETKEÄKÄÄN MITÄ SINÄ JUURI SANOIT MINULLE!", Elijah karjui ja oli kääntynyt kapteeniin päin, ilme kasvoillaan johon ei ollut sanoja. Miehistö katsoi vierestä ihmeissään, että mitä oli tekeillä. "MITEN IKINÄ, KOSKAAN, VOIT TULLA VÄITTÄMÄÄN, ETTÄ SINÄ OLISIT MINUN ISÄNI?? MINUN ISÄNI ON KUOLLUT, JOTEN LOPETA NUO PASKAPUHEET HETI!", Elijah ei voinut lakata itkemästä ja hän parkui, kuin hän olisi kuolemaisillaan. Tuska, pettymys ja viha purkautuivat sellaisella voimalla, jota kukaan maailmassa ei ollut ennen todistanut. Robert oli Elijahin isä, mikä universumin kieroutunut suunnitelma tämä nyt sitten oli?
"Elijah, ole kiltti, kuuntele minua! Anna minun yrittää selittää!", Robert aneli Elijahia ja käveli nopeasti tämän perään, mutta hän ei aikonutkaan pysähtyä. Elijah ei pystynyt katsomaan Robertia silmiin, miten hän kehtaa väittää moista!
"En halua kuulla sinun selityksiäsi, jätä minut rauhaan! Miten voit väittää tuollaista? Tuo on järjetöntä!", Elijah paineli eteenpäin laivan kannella, kunnes hän huomasi, että he olivat purjehtineet paljon lähemmäs edessä olevaa kaupunkia, ja Elijah erotti maisemasta korkeat kirkon tornit. Tuttu näky sai hänet itkemään entistä enemmän ja hänen täytyi pysähtyä katsomaan sitä tarkemmin, varmistaakseen ettei hän nähnyt näkyjä. Robert oli kävellyt hänen taakseen ja lempeästi laski kätensä Elijahin olkapäälle. Mies säpsähti tätä ja kääntyi nopeasti poispäin. Miten hän pystyisi järkeilemään tämän asian päässään? Liika oli liikaa kenelle tahansa.
"Elijah.. tiedän, että tätä on vaikea uskoa. Helkkari, en voi itsekään uskoa mitä juuri sanoin. Mutta tiedä, että minä en todellakaan suunnitellut tämän tapahtuvan. En mitenkään tiennyt, että se olit sinä, kun me poimimme sinut mukaan mereltä. Mutta heti, kun tunnistin sinut, minä menin aivan sanattomaksi, enkä tiennyt miten käsitellä asiaa. Et pystynyt huijaamaan minua tuolla risuparralla, tunnistaisin poikani missä vain", Robert selitti pitkään ja hitaasti, ja Elijah oli vain vaiennut. Hän pystynyt sanomaan mitään tai päästämään ääntäkään, Elijah ei yksinkertaisesti voinut uskoa mitä hän kuuli.
"Ennen kuin jouduin siihen onnettomuuteen, sinun äidilläsi ja minulla oli ollut vaikeita aikoja keskenämme. Emme koskaan halunneet näyttää sitä sinulle, joten me yritimme käyttäytyä mahdollisimman asiallisesti, kun sinä olit ympärillä. Olen erittäin pahoillani siitäkin. Usko minua, kun kerron, että rakastin äitiäsi valtavasti ja hänellä on silti erityinen paikka sydämessäni, mutta ajat muuttuivat liian rankaksi meidän välillämme. Tunsin olevani täysin hukassa, kun tajusin, että tulisin menettämään rakastamani naisen. Eikä minussa ollut tarpeeksi miestä, että olisimme istuneet alas ja puhuneet asioista. Minä olin pelkuri ja halusin paeta", Robert kertoi ja ensimmäistä kertaa aikohin, hän itki. Kapteeni pyyhki kyyneleet takkinsa hihaan ja yritti koota itsensä. "Kun onnettomuus sitten tapahtui, kaikki luulivat minun kuolleen, mutta olin törmäyksessä lentänyt kauemmas autosta. Sinä hetkenä, kun tajusin selvinneeni, se tuntui että tässä olisi tilaisuuteni aloittaa uusi elämä. Myönnän itsekin, olin todella itsekäs paskiainen tehdessäni niin, mutta minä en vain voinut palata takaisin. Joten vaihdoin nimeni, pääsin kauppalaivan kapteeniksi ja jätin kaiken taakseni, tai niin ainakin yritin. Mutta heti, kun näin sinut, tiesin, etten voinut enää peitellä totuutta. Joten, minä tässä vähiten ansaitsen anteeksiantoa. Varsinkaan sinulta kaiken sen jälkeen mitä aiheutin teille kummallekin." Pitkän kertomuksen jälkeen, Robert vaikeni odottamaan Elijahin vastausta.
Mutta tämä oli edelleen täysin sanaton ja hänen teki mieli vaan kadota paikalta. Voisiko hän uskoa Robertia? Mitä jos tämä olisi jokin sairas vitsi? Mutta kuinka muuten Robert tietäisi Elijahin isän onnettomuudesta? Elijah epäili, että tuskin ihmiset olisivat vaivautuneet levittämään asiaa ympäri maailmaa. Hän katseli kapteenin vanhentuneita kasvoja, miten hän ei ollut ennen huomannut kuinka iäkäs kapteeni oikeasti olikaan? Robert nappasi hattunsa pois päästä ja astui lähemmäs Elijahia, ja silloin hän huomasi kapteenin vasemmassa silmäkulmassa arven. Elijahin isällä oli ollut samanlainen arpi, jonka hän oli saanut kalastusreissulla. He olivat kaatuneet veneellä ja Elijahin isä oli lyönyt silmäkulmansa kiven kulmaan. Se oli ollut todella ikävän näköinen tilanne.
"Kerro, miten sait tuon arven?", Elijah sanoi viimeinkin, mutta totinen ilme naamallaan. Robert hymähti ja kertoi saman tarinan kalastusreissusta ja siitä, kuinka se oli tehnyt kipeää, kun hänen päänsä oli osunut kiveen. Jokainen yksityiskohta oli sopinut tarinaan, joten Elijah ei voinut olla varmempi asiasta. Robert oli tosiaan hänen isänsä!
"Miten tämä on mahdollista?", Elijah hämmästeli eikä pystynyt nyt irrottamaan katsettaan kapteenista. Hän oli hieman rauhoittunut, mutta miehen sisällä oli kaikki tunteet sekaisin, joka ajoittain toi oksettavan olon mukanaan. Hän ei tiennyt pitäisikö tässä riemuita vai olla kauhuissaan, joten hän päätti pitää neutraalin etäisyyden heidän välillään. Elijahilla ei ollut sellaista tunnetta, että hän haluaisi juosta halaamaan isäänsä. Tässä oli ihan liikaa prosessoitavaa, hän ei vaan kyennyt lähestymään Robertia.
"En ymmärrä itsekään..", Robert sanoi ja raapi päätään häpeän oloisena. "Olisikohan minun mahdollista nähdä Abigail? Vielä viimeisen kerran", Robert kysyi yhtäkkiä ja Elijah päästi pienen kauhistuksen äänen.
"En oikein tiedä... Äiti ei ole kunnossa, joten tämä voisi olla hänelle liian kamala shokki.", Elijah selitti ja toivoi jo laskeutumaan laivasta ulos.
"Ymmärrän... Jos se ei mielestäsi ole hyväksi, pysyn sitten kaukana. Mutta kaikesta huolimatta mitä on tapahtunut, toivon teidän elämäänne paljon onnea. Pitäkää toisistanne huolta", Robert sanoi ja kääntyi kävelläkseen pois. Hän marssi takaisin ruorin paikalle ja suuntasi katseensa kohti Rivermountia, jonka satama saavutti jo heitä.
Elijah kääntyi katsomaan maata kohti ja kiiruhti laivan keulaan. Hän etsi katseellaan kaikkialta Coraa, ja hetken päästä hän huomasi tämän nostavan päätään laiturin vierestä. Äskeisen shokin jälkeen Elijah täyttyi suuresta onnesta, kun hän tajusi Coran olevan oikeasti vastassa häntä. Kuinka Elijah olikaan saattanut epäillä Coraa, tottakai hän olisi täällä odottamassa! Riemun vallassa Elijah hyppäsi pää edellä veteen ja ui niin nopeasti kuin pystyi Coraa kohti. Nainen nosti kätensä ilmaan ja onnen kyyneleet putosivat hänen poskilleen. Saavutettuaan toisensa, he eivät voineet muuta kuin hymyillä ja nauraa, joka johti pitkään suudelmaan. Cora kietoi kätensä tiukasti Elijahin kaulan ympärille ja piti miestä lähempänä kuin koskaan.
"Elijah, olen niin onnellinen, että olet takaisin ja turvassa! Kaipasin sinua ihan valtavasti. Kuukaudet kuluivat niin hitaasti, kun istuin täällä odottamassa sinua. Tiirailin varmaan jokaista ohi kulkevaa laivaa, että joko se olisi teidän laivanne”, Cora selitti tohkeissaan ja Elijahin sydämen valtasi järjettömän suuri onnen tunne. Hän oli viimein kotona ja pitelemässä Coraa sylissään. Elijah ei tarvinnut siinä hetkessä mitään muuta.
"Minäkin kaipasin sinua, Cora! Et arvaakaan kuinka paljon", Elijah vastasi ja tarttui Coraa tiukemmin kädestä.
"Elijah, minun on sanottava sinulle jotain", Cora piteni kämmentään Elijahin poskella ja katsoi miestä syvälle silmiin.
"Vain jos se ei ole mitään shokeeraavaa. Minä nimittäin varmasti kuolen, jos kuulen vielä yhdenkin draamakertomuksen", Elijah vastasi nopeasti ja tunsi sydämensä hyppäävän ulos rinnastaan. Cora kallisti päätään hämmentyneenä, mutta yritti ohittaa sen äkisti ja siirtyä kertomaan asiansa.
"No, toivon ainakin, ettei tämä järkytä sinua. En vaan voi pidätellä enää tunteitani, Elijah! Sinä olet ensimmäinen ihminen, joka sai minut ymmärtämään, että tässä maailmassa on vielä hyvyyttä. Sinä avasit sydämeni ja silmäni monille uusille asioille, ja sinä saat minut tuntemaan syviä tunteita, joita en ole ennen tuntenut. Ja jos en ole lukenut sinua aivan väärin, voisin väittää, että sinäkin tunnet jotain minua kohtaan", Cora puhui viettelevällä äänellä eikä kääntänyt hetkeksikään katsettaan Elijahista. Mies oli yhtä hymyä ja odotti omaa vuoroaan puhua.
"Et ole todellakaan lukenut minua väärin, olen sitä paitsi todella huono peittelemään tunteitani. Minullakin on suuria tunteita sinua kohtaan. Sinä olet parasta mitä minulle on tapahtunut. Minä rakastan sinua! ", Elijah kertoi ja veti Coran syliinsä uudestaan. Cora punastui ja näytti niin suloiselta Elijahin silmissä, ja uudet kyyneleet valuivat kummankin poskilta.
"Olen iloinen kuullessani tuon, todella. Joten haluaisinkin kysyä, että jatkaisitko kanssani tätä seikkailua?", Cora kysyi niiskuttaen, mutta hymyillen samaan aikaan. Elijah oli pakahtua onnesta.
"Ei tarvitse edes kysyä, Cora. Minä jatkaisin kanssasi maailman ääriin!", Elijah vastasi ja suuteli Coraa vielä kerran. Kumpikaan ei olisi halunnut irottaa, mutta tehtävä ei ollut vielä valmis. Heidän tulisi kiiruhtaa Abigailin luokse!
"Ikävä pilata heti, mutta meidän pitää mennä", Elijah sanoi ja lähti vetämään Coraa rantaa kohti. Noustuaan vedestä, he odottivat hetken aikaa, että Coran pyrstö katoaisi ja saisi jälleen jalat tilalle. Elijah antoi kiireesti hänen takkinsa Coralle ja kietoi naisen siihen. Elijah tarkisti vielä, että omena oli vielä tallessa. Siellähän se oli, syvällä Elijahin laukussa. Elijah nappasi Coraa kädestä ja he lähtivät juoksemaan täyttä häkää Elijahin ja Abigailin talolle. Kaupunkilaiset katsoivat kauhistuneena, kun Elijah ja Cora viilettivät täyttä vauhtia mäkeä ylös. Juostuaan noin vartin verran, he viimeinkin saavuttivat talon. Kumpikin heistä oli aivan läkähtynyt, mutta he astuivat äkkiä sisälle taloon.
"Äiti! Se olen minä, Elijah. Minulla on parannuskeino sinulle!", Elijah kailotti kovaan ääneen ja kiiruhti Abigailin makuuhuoneeseen. Ovi avautui kovaan ääneen ja miehen katse nauliintui heti äitinsä kalpeisiin kasvoihin. Abigail oli laihtunut aivan kamalasti ja Elijah pystyi näkemään luut, jotka paistoivat nahan läpi. Abigail käänsi hitaasti päätään ja yritti nostaa kättään Elijahia kohti.
"Älä liiku, äiti. Minä olen tässä nyt. Toimme sinulle lääkkeen, joka auttaa sinua", Elijah puhui rauhallisesti ja istuutui aivan äitinsä viereen. Hän tarttui äitiään kädestä ja pyysi Coran huoneeseen. Nainen ojensi ensimmäisenä omenan Elijahille ja tämä kääntyi takaisin äitinsä puoleen.
"Tässä on legendaarinen kultainen omena. Minä ja Cora teimme paljon töitä saadaksemme tämän. Se tekee sinusta kuolemattoman! Ei enää koskaan sairauksia tai kuolemaa. Ole kiltti ja ota pala tästä!", Elijah rukoili ja yritti leikata Abigailille palan omenasta.
Hän kuitenkin vain hymyili pojalleen ja heilutti heikosti päätään.
"Voi, rakas poikani. Olet nähnyt aivan liikaa vaivaa pelastaaksesi minut. Mutta minun aikani on tullut. Olen onnellinen, että sain nähdä poikani vielä viimeisen kerran. Minä olen elänyt hyvän elämän ja nähnyt ja oppinut kaiken mitä olen tarvinnut. Olen hyväksynyt kohtaloni ja niin pitäisi sinunkin", Abigail puhui hauraalla äänellään ja piteli vain Elijahia kädestä. Elijah pudisti päätään tomerasti ja hän löysi itsensä jälleen itkemästä. Cora seisoi Elijahin vierellä ja painoi kätensä tämän selkään, yrittäen rauhoittaa tätä.
"Ei, älä sano noin!", Elijah pyysi itkien ja laittoi omenan Abigailin käteen. Naisen heiveröiset sormet eivät jaksaneet kauaa pidätellä omenaa ja se vieri sänkyä pitkin Elijahin jalkoihin.
"Ole kiltti, Elijah. Anna minun mennä rauhassa. En voisi mitenkään ottaa tuota kultaista omenaa. Yritä ymmärtää. Herra on antanut minulle tämän ajan elettäväksi ja olen tullut nyt tieni päähän. Tahdon vain päästä lepoon, Elijah. Minä olen jo niin väsynyt, on aika päästää irti. Ainoa toiveeni on, että sinä ja tämä kaunis nainen jaatte omenan ja syötte sen. Toivon, että tekisitte kaikkenne, että tulevaisuudessa ei muiden tarvitsisi kokea tätä kohtaloa. Niin kauan, kuin siihen meneekin, pyydän. Löytäkää parannuskeino“, Abigail sanoi melkein kuiskien ja päästyään puheen loppuun, hänen silmänsä sulkeutuivat ikuiseen uneen. Elijah ja Cora purskahtivat kovaan itkuun, eikä Elijah halunnut päästää äitinsä kädestä irti.
Miehen vilkaistaessa nopeasti sivusilmällään ikkunaan, hän näki jonkun katsovan sisään, mutta heti kun Elijah käänsi katseensa henkilön suuntaan, tämä livahti paikalta.
"Älä huoli, äiti. Minä ja Cora lupaamme täyttää lupauksesi, vaikka se olisi viimeinen tekomme", Elijah kuiskasi hiljaa ja laski hellästi äitinsä kädet käsistään. Kyyneleet, jotka tuntuivat loputtomilta, valuivat vieläkin ja Elijah kurkisti äkkiä ikkunasta ulos. Hän näki tutun pitkätakkisen miehen kiiruhtavan poispäin talolta. Robertin oli ollut pakko päästä paikalle, vaikka Elijah oli kieltänyt häntä. Mies oli toivonut näkevänsä Abigailin vielä kerran, muttei olisi arvannut, että tämä olisi niin huonossa kunnossa. Kipu rinnassaan hän juoksi takaisin satamaan, ja se tuntui, kuin Elijah ei tulisi näkemään Robertia enää koskaan.
Cora käveli hiljaa Elijahin viereen ja tarttui tätä kädestä.
"Olen pahoillani, Elijah. Mutta lupaan sinulle, että seison aina rinnallasi loppuun saakka. Me täytämme Abigailille antamasi lupauksen, yhdessä“, Cora sanoi varmalla äänellä ja veti Elijahin halaukseen, joka sitoi nämä kaksi henkilöä yhdeksi. Aina aikojen loppuun saakka.