Oli syysilta ja mä kävelin pimeää katua kädet taskuissa ja huppu päässä. Mulla oli hartiat kyyryssä ja tihkusade kasteli mun nahkatakin hitaasti mutta varmasti. Oon kävelees kotiin taas yhen muijan luota. En mä muista sen nimeä, mutta se oli hyvä sängyssä. Eikö se oo tärkeintä? Mitähän äiti sanois jos se näkis mut nyt...varmaan löis mua. Tavallaan oon kiitollinen, että äiti nukku pois kun mä olin kaheksantoista. Ainakaan sen ei tarvinnut nähdä tätä alamäkee mihin jouduin kakskyt vuotiaana. Oon nyt kakskymmentäviisi ja en oo saanu mitään elämässäni aikaan. Oon työtön, mulla ei oo koulupaikkaa ja on muutama moittinu mua mun hygieniasta. Mä juon joka viikko ja poltan askin tupakkia päivässä, niinä päivinä jolloin mä juon niin kaksi askia. Se on ihan hullua. Mutta mitä muutakaan mä tekisin? Kaverit oli ihan yhtä paskas jamas. Ja mä olin tavallaan tyytyväinen elämääni. En välttämättä kaikkiin valintoihin mitä oon tehnyt, mutta silti. Mä en kaipaa mitään. En mä tarvi mitään akkaa vierelleni tai lapsia tai koiraa ja omakotitaloa. Mä pärjään ihan hyvin ilmankin. "Jone, ootko se sä?" Mä pysähdyn ja käännyn kattoon tien toisella puolella seisovaa miestä. Katuvaloista huolimatta en näe kasvoja kunnolla enkä tunnista miestä. Se kuitenkin näytti tunnistavan mut, koska mies lähtee ylittään tietä, katse suunnattuna minuun. "Olit se sä", mies sanoi pysähtyessään eteeni. Hän oli melkein pään minua pidempi ja omasi kaapin kokoiset hartiat. Tunsin äkisti itseni todella pieneksi. "Mä meinasinki et ei kellään muulla oo viikatemiestä niitten nahkatakin seläs täällä." "Miten sä muka näit sen täs pimeydes?" mä kysyn sen sijaan, että olisin kysynyt kuka vittu tää jätkä on. "Mulla on hyvä näkö", mies totesi ja virnisti työntäen samalla kädet taskuihin. "Muistatko sä mut?" "En." "Ai", mies sanoi, kuulostaen pettyneeltä. "Oon Panu. Me tavattiin Istuvassa Ankassa keskiviikkona." "Ai joo, sori", mä sanoin, muistaen nyt hämärästi törmänneeni vessassa johonkin kaappiin, mutta ilmeisesti se olikin ihminen. "Mä oon ollut niin kännissä että muisti vähän pätkii." Panu hymyili mulle ja mä huomasin et sillä on hymykuopat. Mä en yleensä huomannut toisista ihmisistä mitään yksityiskohtia, joten tää oli aika yllättävää. Mä katoin Panua tarkemmin ja näin että se oli pukeutunut tosi siististi ja jopa pihalla mä haistoin kuinka hyvältä se haisi. Tulin yhtäkkiä todella tietoiseksi siitä, että en ollut käynyt suihkussa kohta viiteen päivään ja olin just ollu hikoilees sängys jonku muijan kans. Mun vaatteet oli likaset ja ne oli vähän löysät mun päällä. "Ootsä menos kotiin?" Panu kysyi ja kun mä nyökkäsin se jatko, "Perjantai-iltana? Etsä lähe Istuvaan Ankkaan ollenkaan?" Istuva Ankka eli baari mun kämpän lähellä oli auki kuutena päivänä viikossa ja mä olin sen vakkariasiakas. Mutta nyt mä olin tilanteessa, että kuukausi oli lopuillaan ja niin oli mun rahatkin. Panun ei kylläkään tarvinnut tietää sitä. Siis hitto, miten sen partakin oli niin siistin näkönen? Mulla ei edes kasva parta vieläkään. "En mä", vastasin. "Otan pari kaljaa kotona ja katon leffaa vaan." "Harmi", Panu sanoi. "Just tänne muuttaneena mulla ei pahemmin oo ryyppyseuraa." "Joku toinen kerta", mä ehdotin kohteliaisuus syistä, vaikka Panu sai mun olon levottomaksi ja jotenkin...likaiseksi ja rähjäseksi. "Joo. Haluisitsä vaihtaa numeroita tai jotain?" Mä osotan rakennusta vähän matkan päässä. "Mä asun tuolla, Jone Ojala, soita vaan summeria ja mä avaan sulle oven. Oon melkeen aina kotona." Sanottuani sen tajusin, että olin just kertonut tuiki tuntemattomalle missä asuin. Se oli tullut niin automaattisesti, en ollut ajatellut yhtään. No, tehty mikä tehty. Sitäpaitsi, Panu vaikutti ihan coolilta tyypiltä. "Okei, mä poikkeen joku päivä", Panu lupas, heilautti kättään ja jatkoi matkaansa. Mä tuijotin sen perään hetken, ravistin sitten päätäni ja kävelin kotiin. Mä pääsin hädintuskin sisälle kämppään kun mun kissat Kossu ja Vissy tunkivat mun jalkoihin mouruamaan. Hätistelin ne pois ja potkin kengät jalasta. Kävelin keittiöön ja pistin kateille lisää ruokaa. "Mä lihotan teitä jouluksi", uhosin niille kun ne syöksy syömään ihan niinku ne ei olis jo syöny tänään. "Teen teistä joulukinkkuja." Otin jääkaapista kaljan, avasin sen ja menin parvekkeelle polttaan tupakin. Se veny kahdeksi tupakiksi kun jäin miettimään sitä Panua. Musta vaan oli ihan uskomatonta, että sellanen siisti, oman elämänsä hygieeninen Hulk halus ryypätä mun kans. Vapaaehtosesti vieläpä! Ja outoo oli myös se, että mä olin oikeesti jutellut ja tehnyt vaikutuksen johonkuhun. Se ajatus sai otsani rypistymään ja imaisin savut tupakista. Vaikutuksen? Millaisen vaikutuksen mä Panuun olin tehnyt edes? Ei kai se vaan ajatellut, että mä olisin homo? Oliko Panu ees ite homo? Se ei näyttänyt yhtään homolta, mutta mistäpä minä tietäisin. Ja stereotypioiden mukaan ei oo kiva ruveta arvostelemaan. Mä en ite ole homo, tosin enpä mä myöskään oo ikinä kokeillut, mutta oon vakaasti sitä mieltä, että jokainen saa olla kenen kans haluaa. Mitä se mun aamupaskaan vaikuttaa kenen vierestä joku herää? Mut ylireagoinko mä taas? Mitä jos Panu ei edes ole homo ja mä vaan spekuloin turhaan? Voihan se olla että se oikeesti halus musta vaan ryyppyseuraa. Miksi mä edes ajattelen Panua niin paljon? Ehkä Panu oli se joka teki kovan vaikutuksen muhun enkä mä siihen. "Voi vittu!" mä huudahdin ääneen kun tajusin jotain. Mitä jos mä oonki ihastunut Panuun? Mutta en mä ole homo, ei mua oo ikinä kiihottanut miehet. Mut kai mä silti voin ihastua mieheen...Ei vittu, se tunne kun mä ihastuneena on isompi juttu kuin se että se ihastuksen kohde on toinen mies. Koska se oli iso juttu. Mä en ikinä ihastu. En ikinä. Enkä todellakaan rakastu. Mä vaan en harrasta noita tunne juttuja tai parisuhteita. Ne on liian monimutkasia ja stressaavia ja kaikkee sitä. Voiko sitä paitsi toiseen ihastua näin äkkiä? Nyt en tiennyt pitäisikö mun panikoida ja polttaa kolmas tupakki vai mitä tehdä. Lopulta nousin tuolilta ja palasin sisälle. Istuin sohvalle, otin kaukosäätimen ja pistin Netflixin päälle. Otin huikan kaljasta ja silitin Kossua joka tunkeutui syliini. Hengittelin vähän aikaa ja tulin lopulta siihen tulokseen, että paras tapa toimia on yksinkertaisesti antaa ajan kulua ja katsoa mitä tapahtuu. Puolessa välissä elokuvaa mä tajusin jotain. Mitä jos Panu oikeesti tulee joku päivä ja mä näytän ja haisen tältä ja mun kämppä näyttää ja haisee tältä? Voi vittujen vittu. Se luulee mua vielä joksikin spurguksi. Ei sillä ettenkö mä jonkin asteinen spurgu olis, mutta ei sen sitä tarvii tietää. Vaikkakin se varmaan tietää jo, onhan se nyt nähnyt mut jo kaks kertaa...enkä mä oo pahemmin ollut edustava kummallakaan kerralla. Mä jätin elokuvan pyörimään ja aloin siivoomaan mun kämppää. Aluksi mä en tiennyt mistä aloittaa, mutta lopulta mä avasin parvekkeen oven auki että kämppä tuulettuis ja aloin keräilemään mun vaatteita lattialta ja sohvalta sekä tuolien selkänojilta. Heitin kaikki vaatteet, mukaan lukien vaatteet jotka oli mun päällä, pesukoneeseen ja jatkoin siivoamista alasti. Siitä huolimatta, että mä olin nakupellenä, mun tuli ihan järjetön hiki kun mä suihkin yleispuhdistusainetta ja hinkkasin rätillä tasoja puhtaaksi. Lattioiden imuroiminen oli perseestä ja en tiedä miksi mä sen tein, mutta mä myös pesin ne hemmetin lattiat. Viimesenä mä puunasin suihkun ja vessan, siivosin vihdoin Kossun ja Vissyn hiekkalaatikot ja lopulta menin ite suihkuun. Mä olin siellä suihkussa valehtelematta varmaan puoli tuntia. Vanhan viinan haju kun ei helpolla lähde. Suihkun jälkeen pesin ikuisuudelta tuntuvan ajan mun hampaita ja sitte katoin, että pyykinpesukone oli pysähtynyt. Otin vaatteet ulos ja pistin ne kuivumaan. Kuljin pyyhepäällä makuuhuoneeseen ja vedin puhtaat vaatteet niskaan sen jälkeen kun olin laittanut deodoranttia. Lysähdin sohvalle ja huokaisin syvään. Elokuva oli loppunut aika päiviä sitten. Katselin ympärilleni ja olin tyytyväinen lopputulokseen. Eikä siihen ollut mennyt kuin melkein neljä tuntia! Vaikka mun kämppä ei edes ole iso. Laitoin uuden leffan pyörimään ja käperryin sohvalla sitä katsomaan.
Heräsin siihen, että summeri pirisi. Hätkähdin hereille ja ihmettelin, että mikä maa ja mikä valuutta hyvän tovin ennen kuin kuulin summerin uudestaan. Nousin istumaan ja vilkaisin puhelintani. Oli lauantai ja kello oli neljä iltapäivällä. Vittu, olin sitten vähän nukkunut. Miten on edes mahdollista nukkua niin pitkään? Summeri soi vielä kerran ja menin parvekkeelle ja kurkkasin alas. Se oli Panu. "Moi", mä huikkasin sille. Se kääntyi katsomaan ylös muhun ja virnisti. "Moi. Meinaatsä päästää mut sisään?" Panu kysyi. Epäröin hetken ennen kuin vastasin, "Joo, venaa hetki." Mä vetäydyin takasin sisälle ja painoin nappia joka avasi ala-oven. Hetken päästä kuului koputus ovelta. Avasin oven ja päästin Panun sisään. Hän katseli ympärilleen ja näytti mietteliäältä. "Sä oot siivonnut", Panu viimein totesi. Mä mietin nopeasti tekosyitä mun siivoukselle. "Mä öö..tota...mulla oli siivouspäivä." "Siivouspäivä? Sähän sanoit, että sä vihaat siivoomista", Panu kummasteli, mun onneksi autuaan tietämättömänä kuinka lähellä paniikkia mä olin. "Milloin mä niin sanoin?" "Istuvas Ankas." "Ai." Mietin kovasti taas jotain selitystä koska mulle tuli pakottava tarve selittää, mutta Panu kerkesi laskemaan yhteen yksi plus yksi. "Etkai sä mun takia siivonnut?" Panu kysyi, hymyillen lempeästi. "En!" mä huudahdin ihan liian kiihkeästi ja ihan liian nopeaa. Panu hymyili edelleen ja asteli peremmälle ja kääntyi sitten muhun päin kun mä seisoin edelleen oven suussa. "Mikä ihme sai sut siivoomaan mua varten? Eihän me edes tunneta", Panu ihmetteli, kallistaen päätänsä. Ihastumisen kaikkivalta, mä ajattelin. Ihastuminen on niin saatanan kiero tunne, että se tekee kaikista ihan pöpejä. Esimerkiksi vaikka mä joka oon vaan spurgu fuck boy, jopa mä yritin parannusta ihastumisen edessä. Ihastuminen on ihan hemmetin vahva tunne vaikka sitä ei ite yleensä tajuakkaan. Se hallinnoi sun elämää ja tekemisiä ihan sata nolla. Koska sitä tämän täytyi olla. Nyt kun mä katoin Panua ja kuinka se tuijotti mua, mä tajusin ihastuneeni sillä siunatulla sekunnilla kun huomasin sen hymykuopat. "En mä tiedä", mä viimein sanoin kun en parempaakaan keksinyt. "Kai mä aattelin et sä viihtysit paremmin täällä." Panu haahuili epämääräisesti lähemmäs ja pukkasi mua olkapäähän. "Jone hei, aika kivasti aateltu." Mä virnistin ja yritin näyttää rauhalliselta vaikka mun sydän hakkas kahtasataa. "Mä oon aika kiva." Panu hymyili mulle niitten hymykuoppiensa kanssa ja mä yksinkertasesti en kestänyt enempää. Mä kirjaimellisesti loikkasin Panun kimppuun, kiedoin käteni sen niskan ympäri ja painoin meidän huulet yhteen. Mä tunsin kuinka Panu jännittyi, mutta sekunnissa hänen kätensä keitoutuivat mun ympärille ja se suuteli mua takaisin. Musta tuntu niin kuin miljoona perhosta olis lähteny lentoon mun mahassa kun me suudeltiin, mutta se suudelma loppui ihan liian lyhyeen kun Panu vetäytyi kauemmaksi ja työnsi mut käden mitan päähän. "Mitä toi oli?" Panu kysyi, kuulostaen pelottavan tyyniltä ja rauhalliselta, kun taas mä olin jännittynyt ja vähän hengästynyt. "Mä - se oli... tai siis - en mä -" "Sori, Jone, mutta mulla on tyttöystävä", Panu sanoi pahoittelevaan äänensävyyn. Kesti hetken ennen kuin mä toivuin mun järkytyksestä ja sitten iski nolostuminen ja uusi selittelyn tarve. "Joo siis en mäkään - tai siis en mä ole homo tai mitään, en mä tarkottanut mitään tolla..." Panu kosketti kevyesti mun olkapäätä mutta mä kavahdin kauemmaksi. Pettynyt ilme kohosi sen kasvoille ja mä käänsin katseeni pois. Ihastuminen voi myös romauttaa ihmisen alas. Se voi särkeä sydämen ja repiä sen pieniksi kappaleiksi. Siltä musta ainakin tuntui nyt. Olin niin pettynyt. Olin ottanut riskin ja se oli ollut turhaa. "Mun pitäis varmaan lähteä...", Panu mumisi ja suuntasi ovelle. Mä seisoin paikoillani, kykenemättä liikkumaan. Kuulin kun ovi kävi ja sitten oli hiljaista. Mä nostin kädet suulleni ja sitten mä putosin polvilleni. En olis pudonnut, jos oisin tiennyt, että Panu oli yhä mun kämpässä. Tunsin sen sormet mun olkapäässä ja sitten se kyykistyi mun viereen ja piteli mua olkapäistä kiinni. "Jone?" Mä käännyin katsomaan Panua, naama peruslukemilla mutta tiesin, että se näki mun silmistä heti, että muhun sattuu. "Mä oon ihastunut suhun", mä sanoin totuudenmukasesti. "Yhden tapaamisen perusteella?" Panu kysyi hämmästyneenä. Mä nyökkäsin ja sitte kohautin mun olkapäitä. "En mä voi sille mitään, se on mitä on." "Kuule...ihastukset menee ohitse, ei siinä ole mitään vakavaa. Mäkin oon ollut ihastunut vaikka keneen, mutta ne menee ohitse", Panu sanoi ja päästi irti mun olkapäistä. "Hei, mitä jos lähdetään kaljalle? Mä tarjoon." Pohdin hänen sanojaan hetken ja tulin siihen tulokseen että järkevintä olisi pysyä erossa hänestä jotta mun ihastuminen sais kuolla pois, mutta toisaalta...Panu lupas tarjota mulle kaljan. "Mitä sanot? Kavereita?" Panu kysyi ja ojensi kätensä mulle. Mä tartuin sen käteen ja annoin vetää mut lattialta ylös. "Kavereita", mä vihdoin myönnyin, niellen pettymykseni. "Tuu, mennään sinne kaljalle", Panu sanoi virnistäen niin että hymykuopat loistivat. Hengitän syvään ja nyökkään, sallien pienen hymyn levitä mun huulille. "Joo, mennään vaan."